Viisi asukasta joutui häätöäänestykseen, kaksi lähtee sunnuntaina!

Tulevana sunnuntaina BB-talosta häädetään kaksi asukasta. Häätöäänestykseen joutui tällä viikolla viisi SEIS-tehtävässä epäonnistunutta asukasta, Mikael, Sebastian, Suvi, Annika ja Veera.

Tällä viikolla BB-talossa ei järjestetty nimeämisiä, koska kaikki häätöäänestykseen joutuneet selvisivät SEIS-tehtävästä. Big Brother jatkoi maanantaina SEIS-tehtävää, jossa piti pysyä paikallaan, tapahtui mitä tahansa. SEIS-tehtävässä epäonnistuneet asukkaat joutuisivat suoraan häätöäänestykseen.

BB kovensi panoksia SEIS-tehtävässä edellisviikkoon nähden. Tällä viikolla taloon tuotiin lyhyille vierailuille asukkaiden läheisiä. Läheiset aiheuttivat vahvoja tunnereaktioita ja kaikki eivät pysyneet paikallaan SEIS-käskyjen aikana. Kaikilla kuitenkin nähtiin vahvoja tunteita itkusta nauruun. Talossa nähdyistä asukkaista esimerkiksi Tanjan siskon vierailu päättyi hervottomaan nauruun, kun taas Annikan ystävän vierailun jälkeen Annika purskahti lohduttoman tuntuiseen itkuun.

Viikon aikana SEIS-käskyjen aikana liikkuivat Mikael, Sebastian, Suvi, Annika ja Veera, jotka joutuivat häätöäänestykseen. Loput asukkaat pystyivät pysymään paikoillaan. Asukkaat kävivät keskustelua, onko oikein olla liikkumatta läheisen tullessa taloon ja meneekö peli ihmissuhteiden edelle, jos ei liiku.

SEIS-tehtävän säännöt koskivat myös finaaliviikkoäänestyksen voittanutta Mikaelia. Näin myös toisella viikolla äänestyksen voittaneen miehen tie vie hänen ensimmäiseen häätöäänestykseensä. Finaaliviikkoäänestyksen voittaja on suojassa nimeämisiltä, mutta häntä koskevat samat säännöt ja ehdot kuin muitakin asukkaita.

Häätöäänestys on ensimmäinen myös Veeralle, vaikka hän on ollut talossa kolmannesta viikosta lähtien. Annika on tämän kauden häätöäänestyskuningatar, koska hän on jo kuudetta kertaa äänestyksessä. Suville häätöäänestys on kolmas ja Sebastianille toinen.

Asukkaille selvisi perjantaina, että sunnuntaina talosta häädetään kaksi asukasta. Kahden asukkaan häätö on rangaistus, koska osa asukkaista rikkoi SEIS-tehtävää, vaikka olivat saaneet punaiset käsivarsinauhat käteensä. Rangaistuksesta asukkaat eivät olleet juuri millänsäkään, vaan pitivät tätä jo etukäteen suunniteltuna juttuna. Pahiten SEIS-tehtävää rikkoivat epäonnistumisensa jälkeen Sebastian ja Suvi puhuen ja nauraen lähes joka kerta.

Sunnuntaina kauden yhdeksännessä häätöäänestyksessä häädetään kaksi vähiten ääniä saanutta asukasta. Häätöäänestys päättyy sunnuntain suorassa Talk Show -lähetyksessä.

Äänestysohjeet Subin BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.