Virallisille BB-nettisivuille haetaan fanibloggaajia

Innokkaimmilla BB-faneilla, joilla on sana hallussa, on mahdollista päästä pitämään blogia Subin virallisille BB-nettisivuille. Blogia pääsee kirjoittamaan kauden alettua 1-2 BB-fania.

Sub tarjoaa laajan foorumin enimmillään kahdelle BB-fanille, jotka pääsevät bloggaamaan Subin BB-nettisivuille. Haku bloggaajaksi käynnistyi tiistaina 2. elokuuta ja se päättyy keskiviikkona 17. elokuuta. BB-fanibloggaajaksi haetaan täyttämällä hakulomake BB-nettisivuilla, jossa hakija kertoo mahdollisen tulevan faniblogin teeman ja kirjoittaa bloginäytteen aiheesta "Paras hetki Suomen Big Brotherissa".

Subin mukaan blogikirjoitukset saavat - tai oikeastaan niiden täytyykin - sisältää omia mielipiteitä ilmiöstä. Blogia tulisi kirjoittaa kaksi kertaa kertaa viikossa kauden aikana. Sub lupaa vaivanpalkaksi BB:n finaalilippuja, BB-tuotteita ja pääsyn kulissien taakse tapaamaan ohjelman tekijöitä.

Kilpailun säännöissä Sub varaa itselleen oikeuden olla valitsematta yhtään bloggaajaa nettisivuilleen, mutta tarkoitus olisi siis saada yksi tai kaksi fanibloggaajaa. Vaikka bloggaajaksi ei onnistuisi pääsemään, arvotaan lisäksi kaikkien blogikilpailuun osallistuneiden kesken lippuja BB:n Kickoffiin tämän kuun lopulle.

Big Brother 2011 Kickoff järjestetään tiistaina 30. elokuuta, jolloin käynnistyy myös lähetys 24/7-palvelussa. Subilla nähdään jälkilähetys Kickoffista keskiviikkona 31. elokuuta kello 21 alkaen.

Lue lisaa Subin BB-faniblogikilpailusta Subin BB-nettisivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.