Big Brother otti asukkaita puhutteluun Katarinan kohtelusta

Viime päivinä BB-talossa ja ulkomaailmassa on puhuttanut Katarinan huono kohtelu joidenkin asukkaiden toimesta. Torstaina Big Brother päätti puuttua asioiden kulkuun.

Katarina on joutunut oppositioon BB-talon sisällä ja suorastaan eristetyksi porukasta. Osa asukkaista on puhunut pahaa Katarinan selän takana erityisesti Kuningaskunta-viikkotehtävän aikana ja Katarina ei ole kovin aktiivisesti talon toimiin osallistunut ja itkeskellyt paljon. Tämä on entisestään kiihdyttänyt Katariinaa koskevaa arvostelua.

Pahimpia Katarinan selän takana puhujia ovat olleet Anne, Teija, Ira ja Jonna I. Vähemmässä määrin Katarinaa ovat haukkuneet ainakin Irina ja Leina. Haukkujat eivät kuitenkaan uskaltaneet sanoa asiaansa Katarinalle päin naamaa, vaikka oletettavasti Katarina on kuullut joitakin keskusteluja ainakin tehtäväalueella viikkotehtävän aikana.

Keskiviikkona osa asukkaista kyllästyi Katarinan morkkaamiseen. Jouko yritti hillitä juorukerhon toimintaa sanomalla mm. Teijalle tupakkapaikalla, mutta nainen ei ottanut onkeensa. Samasta asiasta keskustelivat keskenään Iida, Johanna ja Tea, jotka olivat ärsyyntyneitä Katarinan haukkumiseen. He ihmettelivät, miten aikuiset ihmiset voivat noin käyttäytyä.

Eilisen ja tämän päivän aikana Katarinaa ovat käyneet lohduttelemassa ja tsemppaamassa ainakin Johanna, Tomi, Iida, Jouko, Tea ja Markus. He sanoivat Katarinalle, ettei toisten puheista tarvitse välittää. Katarina oli tänään huolissaan myös hänen ulkomaailman imagostaan, mutta Johanna lohdutteli, ettei tuntemattomien mielipiteistä kannata välittää.

Big Brotherkin on huomannut Katarinaan kohdistuneen huonon käytöksen. Torstaina BB kutsui Teijan, Annen ja Iidan päiväkirjahuoneeseen keskustelemaan tilanteesta. Iida piti Katarinaan kohdistuvia kommentteja loukkaavina. Yhtä mieltä he kuitenkin olivat siitä, että Katarina oli vetäytynyt porukasta, eikä osallistunut aktiivisesti talon toimiin.

Hetkeä myöhemmin myös Katarina otettiin mukaan keskusteluun pk-huoneeseen. BB kehoitti nelikkoa puhumaan keskenään. Keskustelut jäivät pimentoon, koska pk-huoneen keskusteluja ei näytetä 24/7:ssa. Luultavasti osa nähdään perjantain Päälähetyksessä. Keskustelun päätyttyä BB kehoitti asukkaita puhumaan väleistään myös jatkossa.

Kovin pitkälle Katarinan ymmärrys ei Teijalta ja Annelta kuitenkaan jäänyt. Pian pk-huonekäynnin jälkeen kaksikko jupisi keskenään, että eivät aio mielistellä Katarinaa. Lisäksi Anne ihmetteli, miten hän voisi selvitellä asioita Katarinan kanssa, kun Katarina ei puhu.

Jää nähtäväksi, kuinka BB:n puhuttelu vaikuttaa talon ilmapiiriin. Ei se välttämättä hirveästi tilannetta paremmaksi muuttanut, joskaan ei huonommaksikaan.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.