Irina on otettu pois talosta, tilannetta selvitellään

Big Brother koki torstain ja perjantain välisenä yönä yllättävän käänteen, kun tuotanto ilmoitti, että Irina on otettu pois talosta. Asiantuntijat selvittävät Irinan tilannetta. Irina on viettänyt viime yön hotellissa.

Tilanne alkoi kehittyä torstaina illalla, kun asukkaat olivat saaneet viikkotehtävästä hopeapalkinnon. Irina käyttäytyi omituisesti ja kyseli asukkailta ihmeellisiä kysymyksiä. Nainen kysyi mm. Katarinalta ja Johannalta, että kuinka paljon heille maksetaan ja ovatko he näyttelijöitä. Pian tämän jälkeen Irina kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen.

Irina vietti pk-huoneessa pitkän tovin ja asukkaat alkoivat pohtimaan, miksi Irina viipyy kauan Big Brotherin juttusilla. Makuuhuoneessa oleilleet muut asukkaat alkoivat spekuloida, mistä on kyse. Osa pohti asukasvaihtoa ja osa luovuttamista. Asukkaat alkoivat kertoa Irinan oudosta käytöksestä ja spekulointi kiihtyi entisestään. Välillä BB joutui muistuttamaan asukkaita sääntörikkomuksista, kun jutut lipsuivat kielletyille alueille.

Spekulointi keskeytyi, kun Markus kutsuttiin pk-huoneeseen hieman puolen yön jälkeen perjantain puolella. Asukkaiden pelot heräsivät, onko Irina luovuttanut. Markus oli ollut viestintuojana, kun Janita luovutti kolmannella viikolla. Asukkaat alkoivat pohtia, mitä oli tapahtunut. Johanna mietti, olisiko Irinan lapsille käynyt jotain. Asukkaat siirtyivät sohvalle odottamaan Markusta.

Pian Markus palasi asukkaiden keskuuteen. Markus kertoi ensin, että Irina on poistettu talosta, mutta korjasi myöhemmin, että Irina on otettu pois talosta. Tuotanto otti pois Irinan pois talosta ja asiantuntijat selvittävät tilannetta. Asukkaille luvattiin kertoa lisätietoa myöhemmin, kuten varmasti myös katsojille.

Aluksi poistoilmoitus järkytti asukkaita ja Teija painui pihalle itkemään vuolaasti. Kun tieto lieveni "otettu pois talosta", asukkaat rauhoittuivat, mutta silti usko Irinan paluuseen ei ole korkealla. Tunnelma oli vaisu Markuksen tuotua uutisia pk-huoneesta.

Välttämättä Irinan BB-ura ei ole ohi, mutta kovin hyvältä ei näytä. BB-talon säännöissä asukkailla on mahdollisuus käydä ulkomaailmassa esimerkiksi lääkärissä tai sairaalassa, mutta tällöin visiitti saa kestää enintään 24 tuntia. Lääkärissä aikaisempien kausien asukkaista on joutunut käymään ainakin Marika kaudella 2010 liukastuttuaan kylpyhuoneessa ja Sebastian kaudella 2011 kipeän kätensä vuoksi.

Perjantaiaamuna saatujen tietojen mukaan Irina on viettänyt viime yön hotellissa seuranaan tuotannon edustaja. Irina on käynyt viime yönä lääkärissä tuotannon huolestuttua Irinan terveydentilasta. Lisää Irinan tilasta on luvattu kertoa jo mahdollisesti tänään iltapäivällä. Irinan tilanteen vuoksi nimettyjen asukkaiden aamuksi suunniteltu julkistus on siirretty myöhemmäksi.

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja uutisoimme heti, kun on uutta kerrottavaa.

Irina vietti viime yön hotellissa (Subin BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.