Katsojaluvut jatkavat laskemistaan - vaalit vei katsojat Talkilta?

Yksi BB-kauden kuumimmista puheenaiheista on ollut Big Brotherin katsojaluvut ja niiden putoaminen. Kauden alun hyvien lukemien jälkeen katsojalukukäyrä on osoittanut alaspäin kuin lehmän häntä.

Katsojalukujen pohjakosketus Talk Show'n osalta koettiin viime sunnuntaina, kun viikon tärkeimmän BB-lähetyksen katsojaluku jäi alle 300 000 katsojan. BB Talk Show'n keskikatsojamäärä Finnpanelin mukaan oli 288 000 katsojaa, joka oli pudotusta edellisestä viikosta 102 000 katsojalla.

Vaikka samaan aikaan oli käynnissä Kunnallisvaalien tuloslähetykset kolmella kanavalla, oli pudotus todella raju. Esimerkiksi neljä vuotta sitten Kunnallisvaalien tuloslähetysten kanssa samaan aikaan esitetty Talk Show keräsi kuitenkin 450 000 katsojaa, joka 162 000 katsojaa enemmän kuin nyt.

Ensi viikko näyttää suuntaa, millaiset loppukauden lukemista muodostuu, mutta ei hyvältä näytä. Johannan häädön jälkeen moni BB-fani ilmoitti jättävänsä BB:n katselun, mutta viime viikon Talkin lukemista tätä ei voi vielä päätellä sen erikoislaatuisuutensa vuoksi.

Toisaalta Päälähetyksen katsojaluvut eivät muuttuneet dramaattisesti, vaikkakin nekin olivat laskusuunnassa. Laskua edelliseen viikkoon oli kuitenkin vain n. 20 000 katsojaa, joka menee vielä viikottaisen normaalin vaihtuvuuden piikkiin. Se on kuitenkin todettava, että takavuosien huippulukemista ollaan selvästi jääty jälkeen ja jäljessä ollaan myös tämän kauden kärkilukemia.

BB Extra on sentään petrannut hieman viime viikkoina, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Extra on noussut sieltä hieman reilusta 100 000 tuhannesta jo 150 000 tuntumaan, mutta pelkkä se ei riitä pelastamaan tuotantoa.

Keskustelupalstoilla huonojen katsojalukujen syynä pidetään huonoja asukasvalintoja, talon negatiivista ilmapiiriä, huonoja tehtäviä ja liiallinen käsikirjoituksen näkyminen ja ns. koppiohjaus talon tapahtumissa. Monien mielestä väärien asukkaiden häädöt talosta ovat entisestään vähentäneet mielenkiintoa käynnissä olevaa kautta kohtaan.

Tuotannossa ollaan reagoitu heikkeneviin katsojalukuihin, joista yksi esimerkki oli viime viikonloppuna järjestetty superviikonloppu. Asukkaille järjestettiin tuolloin paljon päivätehtäviä, läheisten tapaamisia ja kahdet bileet, vaikka asukkaat olivat saaneet viikkotehtävästä vain pronssia. Tapahtumarikkaasta viikonlopusta huolimatta moni katsoja ilmaisi pettymyksensä superviikonloppuun, sillä esimerkiksi molemmat bileet päättyivät ennen aikojaan nukkumaanmenokomennukseen, kun talossa oli riitaisa ilmapiiri tai meno alkoi mennä liian villiksi.

Vielä ei ole tietoa, nähdäänkö Suomen Big Brotherille jatkoa tämän kauden jälkeen. Perinteisesti uudesta kaudesta on ilmoitettu finaalilähetyksen lopussa. Nyt on käynnissä BB:n kahdeksas kausi Suomessa.

Subin katsojaluvut viikolla 43/2012 Finnpanelin kotisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.