Kuningaskunnassa mullistuksia, kuningas syöstiin vallasta

Tiistaina Big Brotherissa koettiin vilkas päivä, jossa sattui ja tapahtui. Päivään mahtui maanpako, rangaistus, kuninkaan syrjäyttäminen ja kapinan myötä BB-talo vaipui anarkiaan.

Asukkailla jatkui tiistaina Kuningaskunta-viikkotehtävä toista päivää. Asukkaat oli jaettu kahtia hoviin ja alamaisiin. Hovi sai elää lokoisissa oloissa linnassaan BB-talossa ja alamaiset keskiaikaisissa oloissa tehtäväalueella. Alamaisten piti palvella kuninkaallisia ja tehdä kaikki työt kuninkaallisten puolesta.

Alamaiset joutuivat pitämään yllä tulta nuotiossa, joka oli tehtäväalueella. Niinpä osa alamaisista joutui valvomaan ja pisin valvontaurakka tuli Irinalle, Iralle, Teijalle, Annelle ja Tealle, jotka valvoivat lähes koko yön. Nelikosta Ira ja Irina olivat olleet illalla lisäksi palvelemassa kuninkaallisia.

Heti aamusta alamaisista Anne, Katarina ja Sarah passitettiin palvelusväkeen kuninkaallisten linnaan. Anne ja Katarina olivat kokki ja pääkokki, Sarahista tuli sisäkkö. Kaikkein ikävimmässä tilanteessa oli Anne, joka oli ehtinyt nukkua ennen komennustaan vain vajaat pari tuntia. Katarina puolestaan oli nukkunut jo edellisillasta lähtien lähes tauotta.

Tämä oli kuitenkin rauhallinen alku, sillä pahempaa oli tulossa. Seuraavaksi prinsessa Janita lähetti maanpakoon hovineidot Iidan ja Jonna A:n. He joutuivat tehtäväalueelle kymmenen minuutin varoitusajalla, jolloin heidän piti kerätä alamaisen varusteensa. Etenkin Jonna A. oli iloinen käänteestä, sillä hän ei pitänyt hovineidon roolista.

Lisää oli tulossa. Big Brother joutui rankaisemaan asukkaita, koska kuningas Tomi oli lepsuillut. Tomi oli antanut hovinarriksi taloon saapuneelle Irinalle luvan käydä suihkussa, mutta tämä ei ollut kuninkaan arvolle sopivaa. Rangaistukseksi alamaisilta vietiin tupakkatuotteet ja ritarien piti heittää ne tehtäväalueen nuotioon. Kuningas Tomi ja ritarit kävivät tehtäväalueella noutamassa tupakkatuotteet ja ne poltettiin alamaisten silmien edessä.

Pian tämän jälkeen kuningas sai kokea oman rangaistuksensa. Tomi nimittäin syöstiin vallasta, koska hän oli häpeäksi muille kuninkaille. Kuningas Tomi Ensimmäinen riisuttiin varusteistaan ja hän joutui olemaan lattialla hiljaa pelkissä alusvaatteissa. Alamaiset saivat kuulla kuninkaan kohtalosta ja ritarit tekivät kapinan riehumalla ja rikkomalla paikkoja tehtäväalueella.

Myöhemmin entinen kuningas tuotiin tehtäväalueella mustaan maaliin maalattuna, edelleen pelkissä alusvaatteissa. Tomi passitettiin tehtäväalueelle naisten seuraan ja ritarit ilmoittivat samassa yhteydessä ottaneensa vallan. Tämän jälkeen tilanne rauhoittui ja molemmin puolin odotettiin, mitä tuleman pitää.

Alamaisten leirissä ihmeteltiin, mistä tupakoiden nuotioon heitto ja paikkojen rikkominen johtui. Tomi pysyi vaiti, vaikka naiset tenttasivatkin entistä kuningasta. Naisten keskuudessa harmiteltiin tupakoiden menetystä, sillä niitä meni paljon ja he olivat maksaneet niistä omilla rahoillaan ulkomaailmassa ennen kauden alkua.

Kuningaskunnan mullistusten myötä BB-talo vaipui anarkiaan, koska johtohahmo puuttui. BB:n suunnitelmissa oli nimittää kuningaskuntaan kuningatar, mutta suunnitelmista luovuttiin ainakin toistaiseksi ilmeisesti Tomin virheiden ja syrjäyttämisen vuoksi.

Ilta jatkui anarkiabileiden merkeissä musiikin soidessa ja juomien virratessa. Juhliin saivat osallistua myös koko päivän palvelusväkenä olleet Katarina, Sarah ja Anne. Heidän piti palvella hovia, mutta he saavat nauttia tarjoiluista sekä saunasta ja porealtaasta. Äänet talosta kuului tehtäväalueelle ja alamaisia alkoi tupakanpuutteessa ärsyttää hovin juhlinta. Tilannetta ei helpottanut, kun heille selvisi, että palvelusväki saa osallistua juhlintaan.

Big Brotherista kuningaskunta (10.9.2012)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.