Mainoksissa lasketaan päiviä Big Brotheriin

Sub on aloittanut Big Brotherin mainostamisen heinäkuun lopulla. Tämän kauden mainosten teema näyttäisi olevan päivien laskeminen BB-kauden alkuun.

Big Brother -spotteja on nähty MTV Median kanavilla viime viikosta lähtien. Mainoksissa lasketaan päiviä BB-kauteen, joita on heinäkuun päättyessä 26 jäljellä.

Tosin pieni moka on ainakin viime päivinä spottien esityksessä ollut, sillä mainosten päivälaskuri ei ole täsmännyt todellisiin jäljellä oleviin päiviin. Esimerkiksi viime sunnuntaina nähdyssä spotissa kerrottiin BB:hen olevan 32 päivää jäljellä, vaikka todellisuudessa päiviä oli jäljellä vain 24 päivää. Kuitenkin Big Brotherin nettisivuilla oleva laskuri näyttää päivät aivan oikein. Olisi varmaan kannattanut katsoa oikeat päivät spottien esittämisestä vaikkapa omilta nettisivuilta.

Mainoksissa nähdään mm. muistoja vanhoista BB-asukkaista, vaikka he eivät itse niissä esiinnykään. Spoteissa on nähtävissä esimerkiksi Pertun ja Ason naamarit ja Kadi-moottoripyörä. Lisäksi ainakin mainoksessa, jossa näkyvät Perttu- ja Aso-naamarit, näkyy myös kaksi BB-talossa kuultua lausahdusta, "ananas bananas coconuts" ja "jebou". Yhdessä spotissa esiintyvät tuntemattomat mummot lipun kanssa, jossa on BB-silmä. Jokainen mainos päättyy BB-logoon, laskuriin jäljellä oleviin päiviin ja linkit BB-nettisivuille sekä Facebook- ja Twitter-sivuille.

Suomen kahdeksas Big Brother käynnistyy 24/7-palvelussa maanantaina 27. elokuuta ja Subilla 28. elokuuta kello 21.00.

Katso yksi BB-mainoksista Big Brotherin virallisilta Facebook-sivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.