Viimeiset nimeämiset: Jonna A. ja Iida kaksinkamppailuun paikasta Finaaliviikolla!

Kahdeksannen Suomen Big Brotherin viimeiset nimeämiset käytiin perjantaina, joiden jälkeen käynnistyi viimeinen häätöäänestys. Nimeämisten perusteella häätöäänestykseen joutuivat Jonna A. ja Iida, joista toinen joutuu jättämään BB-talon juuri ennen Finaaliviikkoa.

Asukkaat kävivät nimeämässä toisiaan häätöäänestykseen perjantaina normaaliin tapaan. Ennen nimeämisiä asukkaat olivat spekuloineet, että onko tällä viikolla enää nimeämisiä tai onko peräti jo Finaaliviikko. Asukkaat olivat kuitenkin laskeskelleet, ettei kautta voi olla enää kovin paljon jäljellä, korkeintaan pari viikkoa.

Nimeämiset käynnistyivät perjantaina aamupäivällä, kun Teija kutsuttiin ensimmäisenä nimeämään. Teijalta pääsi parahdus, kun Big Brother kutsui naisen päiväkirjahuoneeseen. BB:n antaessa luvan aloittaa pk-huoneessa, tarvitsi Teija pienen mietintätauon, koska hänen mielestään tässä vaiheessa oli vaikea nimetä ketään.

Toinen ääni oli kyllä kellossa aiemmin viikolla, kun Teija juorusi ja juonitteli Jonna A:n kanssa. Teija teki hyvin selväksi, että Iida tulee saamaan häneltä kaksi pistettä, kuten tapahtuikin. Teijaa ei häirinnyt edes Tommin sunnuntaina Teijalle antama Häädetyn herja, jossa hänen mikrofoninsa kuuluu talon kaiuttimista. Muille paljastumisen pelossa Teija teki viestittelyn Jonna A:lle supattelemalla tai elekielellä. Tästä BB joutui huomauttamaan Teija useaan otteseen, mutta rangaistuksia toiminta ei poikinut.

Jonna A:kin nimesi Iidaa, tosin vain yhden pisteen arvoisesti. Kaksi pistettään Jonna A. antoi Joukolle, joka oli myös esiintynyt Teijan ja Jonna A:n juonitteluissa. Alkuviikosta Teija oli antamassa yhtä pistettään Joukolle, mutta se vaihtui yllättäen "ottotytär" Teaksi.

Nähtävästi Teijan selkäänpuukotus kavereitaan kohtaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Aikaisemmilla viikoilla Teijan "puukkoa" ovat saaneet maistaa Jonna I. ja Tommi, jotka molemmat ovat tulleet häädetyiksi. Tea totesi omissa nimeämisissään, että koki Teijan yhdeksi läheisimmäksi henkilöksi talossa, eikä hän halunnut missään tapauksessa antaa pisteitä Teijalle, Markukselle ja Joukolle.

Nimeämisten edetessä kävi selväksi, että Jonna A:sta tuli nimeämisten ääniharava, sillä hän sai pisteitä kaikilta muilta asukkailta paitsi Teijalta. Iida keräsi pisteitä hyvänä kakkosena, mutta kysymys kuului, nostetaanko muita asukkaita häätöäänestykseen. Teija oli seuraavana liipasimella, kun Iida kävi antamassa talon vanhimmalle asukkaalle kaksi pistettä viimeisenä nimeäjänä.

Lopulta vain kaksi asukasta, Jonna A. ja Iida, joutuivat viimeiseen häätöäänestykseen tämän kauden viimeisten nimeämisten perusteella. Jompikumpi heistä häädetään BB-talosta vain viikkoa ennen BB-Finaalia. Häätö tapahtuu ensi sunnuntaina ja tämän kauden Finaali järjestetään sunnuntaina 2. joulukuuta.

Asukkaille ei ole vielä kerrottu, ketkä ovat nimettynä häätöäänestykseen. Perjantain BB Extrassa paljastettiin, että asukkaille kerrotaan nimetyt asukkaat lauantaina ja viikonlopun aikana he tulevat näkemään talossa myös äänestystilanteen kehittymistä.

Kauden viimeinen häätöäänestys on jo käynnissä ja sen perusteella ratkeaa, kumpi naisista jatkaa BB-taivaltaan vielä Finaaliviikolle.

Nimeämispisteiden jakautuminen

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Äänestysohjeet
Nimeämispisteiden jakatuminen ja nimeämisperustelut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.