BB-bändien keikka villitsi tehtäväalueella

Viikkotehtävä huipentui sunnuntaina keikkaan BB-talon tehtäväalueella, kun Kartanon ja Kellarin bändit tekivät ensiesiintymisensä. Tehtäväalueella nähtiin kaksi erilaista esitystä.

Kellarin ja Kartanon joukkueet olivat torstaista lähtien rakentaneet bändilleen kappaletta ja eilen lauantaina myös musiikkivideota. Sunnuntaina oli vuorossa kummankin joukkueen ensimmäinen keikka tehtäväalueen lavalla.

Viikkotehtävän viimeinen osio sujui, kuten koko viikkotehtävä, Kartanon työskentely oli suunnitelmallista ja tavoitteellista, kun Kellari oli paljolti hälläväliä-asenteella. Ensikeikan koreografian suunnittelu oli Kellarissa laiskaa ja Jarno sanoikin suoraan, että heitetään keikalla jotain lonkalta.

Kartanossa sen sijaan suunniteltiin koreografia hyvin tarkaaan Jonathanin johdolla. Jonathan suunnitteli lähes yksin, miltä Kartanon biisi näyttäisi lavalla. Koreografiaan kuului niin nostoja kuin yleistä "härväystä", kuten asukkaat itse sitä kutsuivat. Siinä oli kuitenkin ajatusta ja näytti hyvältä lyhyessä ajassa ja pienessä tilassa suunnitelluksi.

Kellarin suoritus oli suoraan sanoen vain sitä, että joukkueen jäsenet tanssahtelivat lavalla, eikä mitään yhtenäistä ollut suunniteltu. Esityksen valopilkkuja olivat Andten joikaaminen ja Danin Andy McCoy -imitointi.

Kun joukkueet olivat esityksensä esittäneet, alkoivat kumpikin vertailla esitystään. Erityisesti kiiteltiin sitä, että biiseistä oli saatu erilaiset ja Anna sanoi, että Kellarin kappaleessa oli hyvä sovitus. Kellarin puolella kehuttiin Kartanoa hyvästä lavashow'sta, mutta kellarilaisten mielestä Kellarin biisissä oli tarina, Kartanon ei.

Asukkaat odottivat keikan jälkeen, että he saisivat nähdä eilen tehdyt musiikkivideot talon televisiosta, kun Big Brother kutsui asukkaat sohville. Big Brother kuitenkin kuulutti vain viikkotehtävän päättyneeksi ja käski asukkaiden kerätä rekvisiitan varastohuoneeseen.

Viikkotehtävän tulos jäi odottamaan illan Talk Show'ta. Viikkotehtävän voittajajoukkue ratkeaa katsojaäänestyksen perusteella, joka on vielä käynnissä Big Brotherin nettisivuilla.

Lue lisää Big Brotherin nettisivuilta:
Orkestereiden ottelu – Settiä stagelle
Äänestä viikkotehtävän voittajaa BB:n nettisivujen etusivulla

Viikkotehtävän käänteet sivustollamme:
Musiikilliset kyvyt valloilleen BB-talossa Orkestereiden ottelussa
Kellarin bändi on täysin hukassa viikkotehtävässä, Kartanolla selvät sävelet
Musiikkivideo purkkiin bändeillä - Kellari jatkoi säätämistä

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.