Kellarin bändi oli katsojien suosikki, viikkotehtävän voitto Kellariin

Big Brotherin kolmas viikkotehtävä päättyi sunnuntaina. Viikkotehtävän voittaja selvisi katsojaäänestyksen perusteella, kun katsojat saivat päättää, kummalla on parempi bändi, Kartanolla vai Kellarilla. Voittajaksi selviytyi Kellari.

Asukkaat mittelivät viikkotehtävässä Orkestereiden ottelussa, jossa Kellarin ja Kartanon oli koottava omasta joukkueestaan bändi ja katsojat määrittelivät niiden paremmuuden. Torstaista lähtien asukkaat sanoittivat itselleen kappaleen, tekivät musiikkivideon ja menivät ensimmäiselle keikalleen. Viikkotehtävän jälkeen asukkaat saivat vielä nähdä toistensa musiikkivideot. 

Katsojat siis ratkasivat viikkotehtävän voiton. Kellarin joukkue voitti prosentein 53-47. Viikkotehtävän voittajana Kellarin asukkaat saivat päättää, kummalla puolella BB-taloa se asuu ensi viikolla. Kellari päätti, että se asuu ensi viikolla Kartanossa. Kellarin johtaja Markku totesi suorassa Talk Show'ssa, että kellarilaiset palaavat nyt kotiin. Viikko sitten nykyiset kellarilaiset joutuivat muuttamaan Kellariin hävittyään toisen viikkotehtävän.

Viikkotehtävässä puhutti Kellarin asenne, joka oli huono, mutta siitä huolimatta he saivat aikaan kelvollista jälkeä. Suuri ansio tästä kuitenkin kuuluu heidän musiikkituottajalleen, joka koosti Kellarin äänitetyistä pätkistä kelpo biisin. Asenteesta huolimatta katsojat pitivät Kellarin työn jäljestä.

Suurta kiistaa ei viikkotehtävän tulos aiheuttanut. Vielä hetken Kartanossa asuvat asukkaat eivät olleet katkeria ja esimerkiksi Jonna piti peliä reiluna, eikä häntä häirinnyt tapa, millä Kellari työskenteli viikkotehtävän aikana. Joonas totesi suoran lähetyksen jälkeen, että hänen mielestään äänestystulokseen saattoi vaikuttaa toisen joukkueen viime viikon epärehellisyys ja nykyisten kellarilaisten mielestä heidän voittonsa tuli rehellisellä pelillä, vaikkakin ehkä yllättäen.

Asukkailla on siis edessään toinen muutto viikon sisään, joka tapahtuu sunnuntai-illan aikana. Viikkotehtävän ratkaisseeseen Katsojan valintaan tuli Subin mukaan viikon aikana Big Brotherin nettisivuilla yli 70 000 ääntä.

BB-katsojat valitsivat: Kellari voitti viikkotehtävän!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.