Musiikkivideo purkkiin bändeillä - Kellari jatkoi säätämistä

Viikkotehtävän kolmantena päivänä Kellarin ja Kartanon bändit saivat kuulla levytyksensä ensi kertaa. Asukkaat pääsivät tekemään myös musiikkivideot biiseilleen. Kellarin tunarointi oli vaarantaa heidän viikkotehtävänsä.

BB-talon joukkueet olivat levyttäneet perjantaina biisinsä tehtävähuoneeseen rakennetussa studiossa. Tänään asukkaat saivat kuulla, mitä heidän tuottajansa olivat saaneet editointipöydällä aikaiseksi. Kartano ja Kellari kävivät tehtävähuoneessa kuuntelemassa tekeleensä, jonka jälkeen he pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan musiikkivideotaan.

Kartano oli tyytyväinen kuulemaansa ja Annan sanojen mukaan Kartanon biisi oli "punk". Kellarin leirissä oli suuri yllätys, että heidän tuottajansa oli saanut eilisestä sekasotkusta koottua varsin toimivan kappaleen. Kartanon biisi oli itseään toistava ja kertosäkeen varassa, kun Kellarin vastaavasta oli saatu yllättävän monipuolinen, kun siihen oli vain editoitu joukkueen tallentamia pätkiä jonoon.

Ensituntumalta Kellarin ilman sanoja ja suunnitelmaa toteutettu kappale toimi hyvin, kun Kartanon suunnittelun tulos oli jopa liian yksinkertainen ja ärsyttävä. Katsojien ratkaisuvallassa oleva viikkotehtävä näytti kääntyvän Kellarin eduksi, kun kappaleiden tultua julki Kellari meni äänestyksessä johtoon. Äänestystilanteeseen ei ole vaikuttanut Kellarin erittäin huono asenne, joka on tarttunut jokaiseen kellarilaiseen.

Kellari melkein sössi musiikkivideon

Musiikkivideolla voi olla kuitenkin ratkaiseva rooli. Kummallakin joukkueella oli tunti kuvata tabletin kameralla musiikkivideonsa. Kartanolle tuli ongelmaksi ajankäyttö, kun hienoja suunnitelmia ei meinattu ehtiä toteuttaa. Jonathanin johdolla Kartanon asukkaat toteuttivat koreografiansa, jota he saivat kuvata kaikkialla Kartanon alueella. Kuvauksien jälkeen asukkaat pääsivät itse editoimaan videonsa tabletin editointiohjelmalla.

Kellari pääsi kuvaamaan oman videonsa Kartanon jälkeen. Kellari päätti keskittyä eri kohtauksiin videossa ja kokonaisuus meinasi jäädä lapsipuolen asemaan. Aivan kuvauksien loppuhetkellä he huomasivat, että he olivat käyttäneet lähes koko tunnin väärää tekniikkaa, eivätkä kaikki klipit olleet tallentuneet. Ajan päätyttyä kävi ilmi, etteivät asukkaat olleet lukeneet ohjeita kunnolla ja he olivat käyttäneet väärää ohjelmaa kuvaamiseen.

Valmiiksi kireä tunnelma Kellarissa muuttui vieläkin kireämmäksi, kun klippien puuttuminen huomattiin. Dani äksyili kaikille ja syytti koko joukkuetta virheestä. Jarno sen sijaan otti virheen piikkinsä, kun ei ollut huomannut oikeaa tapaa. Jarno oli kuvannut lähes kaikki pätkät. Aivan lopussa Kellarin asukkaat saivat jotain kuvattua ja ilmeisesti editointipöydälle saatiin jotain materiaalia.

Kellarin joukoissa vaadittiin hetken jopa uusintakuvausmahdollisuutta, koska heille oli avattu heidän mielestään väärä ohjelma tablettiin, kun Markku ja Dani kävivät ennen tehtävän alkua päiväkirjahuoneessa. Big Brotherin ohjeissa oli kuitenkin kerrottu, mitä ohjelmia saa käyttää, eivätkä asukkaat olleet tätä tarkistaneet, joten valitus oli turhaa.

Kartanon puolella oltiin erittäin tyytyväisiä materiaaliin ja editointi sujui hyvässä hengessä. Jonathan oli nimittänyt Annan editointipäälliköksi naisen editointitaustan kautta, mutta koko joukkue osallistui videon editointiin. Kaksituntisen editointiurakan päättyessä Kartano oli tyytyväinen lopulliseen videoon ja he pitivät sitä onnistuneena. Tuulikki uskoi, että siitä pidetään yleisön keskuudessa.

Kellarissakin alkoi pikku hiljaa paistaa aurinko risukasaan, kun editointiin ryhdyttiin. Kaikeksi onneksi jotain materiaalia oli säilynyt, eikä kaikki ollut kadonnut bittiavaruuteen. Jarnon ja Jennan johdolla Kellari editoi oman musiikkivideonsa ja lopulta toisessakin joukkueessa saatiin hymy huulille.

Eilisen epätoivon suunnittelun, tänään nousseen toivonkipinästä kuullun kappaleen perusteella ja musiikkivideon teon laskun ja nousun jälkeen Kellari on yhä pelissä viikkotehtävän voitosta. Vahvasti näyttää, että Kellari on viemässä viikkotehtävän voittoa. Äänestysaikaa on kuitenkin jäljellä huomisen ajan. Viikkotehtävän tulos selviää illan Talk Show'ssa.

Kellarin bändi on täysin hukassa viikkotehtävässä, Kartanolla selvät sävelet (12.9.2014)

Katso lisää Big Brotherin nettisivuilta:
Kartanon musiikkivideo
Kellarin musiikkivideo
Äänestä viikkotehtävän voittajaa Big Brotherin nettisivujen etusivulla!

Lue tehtävänannot:
Orkestereiden ottelu – Ensikuuntelu
Orkestereiden ottelu – Poppitaivaan hittivideo

Artikkelia on päivitetty 13.9.2014 kello 23:12: Päivitettiin linkit BB:n nettisivuille Kartanon ja Kellarin musiikkivideoihin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.