Big Brother antoi Danille viimeisen varoituksen

Big Brother joutui puuttumaan lauantaina jälleen Danin sääntörikkomuksiin. Dani sai Big Brotherilta viimeisen varoituksen lukuisten sääntöjen rikkomisesta ja varoitti miestä häätöäänestyksestä.

Jenna ja Dani olivat saaneet torstaina Big Brotherilta rangaistuksen, jonka viimeinen osa kärsittiin lauantaina katsomalla Jennan ja Danin peitonheilutusta BB-talon televisiosta. Rangaistuksen aikana Dani rikkoi lukuisia kertoja BB-talon sääntöjä kiroilemalla ja ottamalla rangaistuksena olleen tutin suustaan. Lisäksi Dani oli päivällä rikkonut päiväunikieltoa.

Dani kutsuttiin vain noin tunti edellisen rangaistuksen päättymisestä päiväkirjahuoneeseen ja muut asukkaat käskettiin sohville. Muut asukkaat saivat nähdä Danin televisiosta, kun hän kuuli rangaistuksesta. Ensin Big Brother luetteli kaikki Danin tämän päivän sääntörikkomukset, jonka jälkeen BB antoi hänelle viimeisen varoituksen.

Viimeinen varoitus tarkoitti Big Brotherin mukaan sitä, että jos Dani vielä rikkoo sääntöjä varoituksen arvoisesti, Big Brother passittaa miehen ensi viikon häätöäänestykseen. Dani ei kuitenkaan joutuisi häätöuhan alle yksin, sillä Danin saadessa varoituksen, myös Jenna joutuu ensi viikon häätöäänestykseen. Annettuaan viimeisen varoituksen, Big Brother käski Danin poistumaan pk-huoneesta.

Tultuaan takaisin talon puolelle, asukkaat kysyivät Danilta muka tietämättöminä, oliko Dani saanut rangaistuksen. Hetken kuumotuksen jälkeen Jonathan paljasti, että he olivat nähneet Danin pk-huoneessa.

Dani vannotti, ettei aio pilata Jennan peliä rikkomalla sääntöjä, kun Jenna oli huolissaan, ettei hän voisi vaikuttaa tässä tapauksessä häätöäänestykseen joutumiseen. Monet asukkaat, Dani mukaan lukien, olivat aivan varmoja, että Dani poistetaan talosta. Joonas ihmetteli, että aika paljon saa rikkoa sääntöjä, ennen kuin poistetaan talosta.

Rangaistusten ja varoitusten sävyttämän illan päätteeksi Big Brother antoi asukkaille luvan mennä nukkumaan ja BB-talo valmistatui yöpuulle.

Lue myös:
Jennan ja Danin rangaistus sai elokuvamaisen huipennuksen (18.10.2014)
Jennalle ja Danille tutti suuhun rangaistuksena (16.10.2014)

Artikkelia on päivitetty 19.10.2014 kello 00:44: Tarkennettu Big Brotherin antamaa häätöuhkaa Danille: Dani joutuu ensi viikon häätöäänestykseen seuraavasta varoituksen arvoisesta sääntörikkeestä, ei pelkästä sääntörikkeestä. Mahdollinen varoitus poikii myös Jennalle paikan häätöäänestykseen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.