Jonathan, Markku, Tuulikki ja Armi ovat nimettynä kolmanteen häätöäänestykseen

Big Brotherin kolmanteen häätöäänestykseen joutui neljä asukasta, kun Jonathan, Markku, Tuulikki ja Armi joutuivat häätöuhan alle. Yksi heistä joutuu jättämään BB-talon jälleen sunnuntaina.

Asukkaat kävivät nimeämässä toisiaan häätöäänestykseen keskiviikkona. Kaikki asukkaat olivat nimettävissä, mukaan lukien BB-talon uusimmat asukkaat, Janne ja Leyla.

Eniten nimeämispisteitä keräsivät Jonathan, Markku ja Tuulikki, jotka kukin saivat kahdeksan pistettä. Neljäntenä häätöäänestykseen joutunut Armi keräsi seitsemän pistettä. Nimeämisten vahvana teemana oli Jonathanin dominointi Kellarin puolella, joka toi miehelle pisteitä lähinnä Kartanon puolella.

Tuulikki keräsi nimeämispisteitä määräilevyydellään ja vinoilustaan joitakin asukkaita kohtaan. Markku on jäänyt etäiseksi joillekin asukkaille tai siitä, että hän on muuttanut käytöstään, ettei joutuisi häätöuhan alle. Armin pisteet taisivat tulla pitkälti vanhoilla meriiteillä, jotka johtuvat muutaman viikon takaisesta viikkotehtävästä.

Joni keräsi viisi nimeämispistettä, mutta vältti häätöäänestyksen. Dani oli yksi pisteitä Jonille antaneista ja se oli täysin vahvan vastustajan poispelaamista. Lisäksi viidelle asukkaalle tuli hajapisteitä ja kokonaan ilman nimeämispisteitä jäi viisi asukasta. Kokonaan nollasaldolla oikeissa nimeämisissä neljän viikon jälkeen ovat Andte, Anna, Dani ja Tuija.

Asukkaille ei ole kerrottu, ketkä asukkaat ovat häätöuhan alla. Tämän kauden Big Brotherin kolmas asukas häädetään ensi sunnuntaina.

Nimeämispisteiden jakautuminen

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Äänestysohjeet
Nimeämispisteiden jakautuminen ja nimeämisperustelut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.