Jonna häädettiin seitsemäntenä BB-talosta

Jonna häädettiin BB-talosta seitsemäntenä sunnuntaina päättyneessä häätöäänestyksessä. Jonna hävisi häätöäänestyksessä Annalle ja Armille, jotka jatkavat Big Brotherissa yhdeksännelle viikolle.

Kolme Kellarin asukasta joutui häätöäänestykseen hävittyään viikkotehtävän osatehtävissä. Häätöäänestys käynnistyi vasta sunnuntaina päivällä, kun viimeinen häätöuhan alle joutunut asukas selvisi. Tasaisessa häätöäänestyksessä Jonna sai vähiten ääniä ja hän joutui häädetyksi talosta Talk Show'n lopussa 28,55 %:n ääniosuudella.

Jonna päätyi häätöäänestykseen viimeisenä, kun hän hävisi viikkotehtävän viimeisessä osatehtävässä Jussi K:lle. Järkytys oli Jonnalle kova, eikä hän hetkeen pystynyt puhumaan häätöäänestykseen joutumisen jälkeen.

Järkytys oli myös kova häätöäänestyksen tuloksen varmistumisen jälkeen, kun Jonnan nimi kuului BB-talon kaiuttimista. Talossa oli epäuskoinen tunnelma ja asukkaat olivat hämillään. Jonna joutui hoputtamaan muita, että tulkaa häntä saattamaan. Etenkin Anna oli aivan "pihalla" ja hän jäi vain hokemaan, ettei usko tätä.

Kun Jonna oli häädetty talosta, asukkaat ihmettelivät äänestystulosta. Juuri kukaan ei olisi uskonut Jonnan vielä lähtevän. Anna oli pelastumisestaan onnellinen, mutta tilanne ei ollut täysin hänelle vielä auennut. Anna uskoi, että tunteet nousevat vielä myöhemmin pintaan Jonnan lähdöstä.

Studiossa Jonna tuntui olevan itsekin "pihalla" ja normaalisti sanavalmis nainen ei meinannut saada sanaa suustaan. Vasta huomattuaan studiossa olevan hänen rakkaansa, Jonna vapautui ja haastattelu alkoi sujua. Häädöstä Jonna oli yllättyneen oloinen ja häntä harmitti, ettei hän päässyt kokemaan Operaatio syysmyrskyä. Jonna myös ihmetteli naurussa suin, että hän itki paljon talossa, eikä hän ollut tottunut häviämään niin paljon, mitä hän tehtävissä koki.

Operaatio syysmyrskyyn valittu Jonna ei häätönsä vuoksi pääse osallistumaan. Juontaja Mari Sainio tosin vitsaili Jonnalle, että hän ehkä pääsee takaisin taloon, koska hän unohti BB-talon avaimen mikrofonikoteloonsa. Totuus kuitenkin selvisi välittömästi, että paluuta taloon ei enää ole. Jonnan tilalle asukkaat joutuvat valitsemaan uuden asukkaan, jos vapaaehtoinen löytyy.

Jonnan häädön jälkeen BB-taloon jäi 13 asukasta.

Jonna häädettiin talosta (BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.