Kellarin ja Kartanon asukkaat valitsivat puolilleen uudet johtajat

Tuttuun maanantaiseen tapaan BB-talossa valittiin uudet johtajat Kartanolle ja Kellarille. Tällä viikolla asukkaat pääsivät valitsemaan uudet johtajat puolilleen päiväkirjahuoneessa.

Kartanon ja Kellarin johtajat valittaisiin tällä viikolla demokraattisesti äänestyksen perusteella. Asukkaat kävivät päiväkirjahuoneessa kertomassa Big Brotherille, kenet haluaisivat oman puolensa johtajaksi. Eniten ääniä saanut asukas valittaisiin uudeksi johtajaksi. Myös itseään sai äänestää valittaessa johtajaa.

Kellarin puolella johtajan valinta kävi helposti, sillä Joni valittiin uudeksi johtajaksi äänienemmistöllä. Kartanon puolella sen sijaan päädyttiin tasatilanteeseen Joonaksen ja Andten välillä, joten heidän kanssaan jouduttiin toiselle kierrokselle. Nyt ei kuitenkaan enää äänestetty, vaan Kartanon johtaja valittiin kivi-paperi-sakset -kisalla (KPS).

Kartanon johtajuuden ratkaisemiseksi Big Brother käski Joonaksen ja Andten tehtävähuoneeseen suorittamaan KPS-kisaa. Kisa käytiin paras viidestä -menetelmällä, eli ensimmäisenä kolme voittoa saanut asukas on Kartanon johtaja. KPS:n perusteella Kartanon johtajaksi valikoitui Andte.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.