Tuulikki palasi taloon tehtäväalueelta, Pertille ensimmäinen varoitus

Operaatio syysmyrskyssä tapahtui heti ensimmäisenä aamuna. Tuulikki joutui keskeyttämään Operaatio syysmyrskyn ja Big Brother antoi Pertille ensimmäisen varoituksen sääntörikkeeseen.

Big Brother käski Tuulikin poistumaan Operaatio syysmyrskystä BB-talon puolelle terveydellisistä syistä. Lääkäri oli suosittanut, että Tuulikin on keskeytettävä Operaatio syysmyrsky, koska Tuulikin terveys ei tätä kestä. Tuulikkia ei kuitenkaan poisteta talosta, vaan hän saa jatkaa BB-talon täysivaltaisena asukkaana. Tosin suojassa nimeämisiltä Tuulikki ei enää ole.

Operaatio syysmyrsky käynnistyi tiistai-iltana ja heti alusta asti Tuulikki valitti selkäkipuja. Tilanne oli niin paha, että Tuulikki ei päässyt edes maasta ylös, kun punnerruksista piti nousta seisomaan. Tuulikki sai illan aikana ilmeisesti päiväkirjahuoneesta kipulääkettä, jonka turvin nainen selviytyi ainoan yönsä tehtäväalueella. Tuulikki palasi taloon keskiviikkoaamupäivänä.

Tuulikki tuli taloon muiden vielä nukkuessa edellisillan juhlien jäljiltä. Herättyään asukkaat olivat hämmentyneitä Tuulikin paluusta. Naisen paluu herätti kipakoita kommentteja ja monet pitivät tätä epäreiluna. Etenkin Joni, Jenna ja Leyla keskustelivat tästä samaan aikaan, kun Tuulikki sai nukkua päiväunia. Tuulikkia kritisoitiin myös siitä, että hänellä oli asukkaiden mielestä omat säännöt myös päiväunikiellon suhteen.

Dramatiikka Operaatio syysmyrskyssä ei jäänyt tänään. Big Brother joutui langettamaan ensimmäisen varoituksen aamupäivän aikana Pertille tämän rikottua sääntöjä. Pertti oli tehtävän suunnittelun yhteydessä kirjoittanut maahan ja kirjoittaminen on BB-talon säännöissä kielletty.

Pertti joutui ensimmäisenä Operaatio syysmyrskyn tiukennettujen sääntöjen uhriksi. Toisesta sääntörikkeestä asukas joutuu häätöäänestykseen ja kolmannesta joutuu ulos talosta. Operaatio syysmyrsky jatkuu Tuulikin keskeytettyä kolmen asukkaan voimin. Sunnuntaina päättyvän Operaatio syysmyrskyn selvittäneille on palkintona kahden viikon koskemattomuus, joista ensimmäinen on parhaillaan käynnissä.

Tuulikin palattua BB-taloon, talossa on nyt kymmenen asukasta.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Big Brother tiedottaa: Tuulikki palasi taloon terveyssyistä
BB-Pertti sai varoituksensa päiväkirjahuoneessa

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.