Viikkotehtävän voitto Kellariin, viimeinen päivätehtävä ratkaisi

Asukkaiden viikkotehtävänä oli toimia Kartanon puolella tutkijoina ja Kellarin puolina rottina. Viikkotehtävä päättyi Kellarin asukkaiden voittoon.

Viikkotehtävään kuuluvista päivätehtävistä kolme meni Kellarin asukkaille ja vain yksi Kartanon asukkaille. Ratkaisevaan rooliin nousi kuitenkin sunnuntain päivätehtävä, jossa Kellarin rottien piti olla kestävyyskokeessa pahvilaatikossa. Kartanon tutkijat kuitekin rikkoivat tehtävän sääntöjä ja rotat julistettiin tehtävän voittajaksi.

Sunnuntain päivätehtävän voitto tiesi myös sitä, että Kellari voitti viikkotehtävän. Ennen viikkotehtävän tuloksen julkistusta suorassa lähetyksessä kysyttiin asukkaiden mielipidettä viikkotehtävän voittajasta. Kellarin Anna ja Kartanon Leyla eivät osanneet arvioida voittajaa, koska he pitivät tehtävää sekavana. Kellarin Jonna taas toivoi, että Kellari voittaisi ja Kartanon johtaja Nimo arveli Kellarin voittavan, vaikka kumpikaan ei hänen mielestään olisi ansainnut voittoa.

Juontaja Mari Sainion kerrottua, että Viikkotehtävän voitti Kellari, pääsi Kellari valitsemaan, kummalla puolella BB-taloa he ensi viikon asuvat. Kellarin asukkaat päättivät siirtyä Kartanon puolelle yksimielisesti.

Taloyhteyden päätyttyä asukkaat keskustelivat päivätehtävistä ja Kellarin asukkaat saivat kuulla, mikä oli niissä ajatuksena. Kellarin asukkaat saivat selville, että he olivat voittaneet päivätehtävät yhtä lukuun ottamatta. Päivätehtävien logiikan auettua Kartanon asukkaat päivittelivät, kuinka etenkin viimeinen päivätehtävä oli heille mahdoton.

Suoran lähetyksen jälkeen Nimo romahti lähes samalla tavalla kuin viikko sitten, kun hän joutui siirtymään Kellarin puolelle. Nimo jäi Leylan kanssa itkemään Kartanon sohvalle joutumistaan Kellarin puolelle. Erityisen paha paikka Nimolle oli, ettei hän saa käyttää suoristusrautaa Kellarin puolella. Itkeminen jatkui hetkeä myöhemmin makuuhuoneessa, jonne muut Kellariin muuttavat asukkaat tulivat tsemppaamaan asuintoveriaan.

Vaihdon hetken lähestyessä Big Brother toimitti asukkaille säkit, joilla he pystyvät siirtämään tavaransa talon toiselle puolelle. Aikaisempina viikkoina asukkaat olivat pakanneet tavaransa jo ennen suoraa lähetystä, mutta tällä viikolla toimittiin toisin. Kellariin siirtyvät naiset tuntuivat ottavan siirtymisen kaikkein raskaimmin, kun miehiä siirto ei tuntunut pahemmin haittaavan.

Lue myös:
BB-talo muuntautui rottalaboratorioksi (18.9.2014)
BB-rotat saavuttamattoman juuston perässä (19.9.2014)
Rotat tutkijoitaan etevämpiä päivätehtävässä (20.9.2014)
Viikkotehtävä päättyi rottien laatikkoleikkiin – Kumpi puoli vie viikkotehtävän? (21.9.9.2014)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.