Uusi BB-logo 2019 (ruutukaappaus Nelonen.fi-sivustolta). Kuva © 2019 Nelonen Media.
Uusi BB-logo 2019 (ruutukaappaus Nelonen.fi-sivustolta). Kuva © 2019 Nelonen Media.

Big Brother Suomi tekee paluun Jimillä ja Ruudussa!

Big Brother tekee paluun Suomen televisioon viiden vuoden tauon jälkeen. Ohjelma nähdään Jimillä ja Ruudussa ensi syksynä.

Nelonen Media tiedotti torstaina, että Big Brother Suomi tekee paluun Jim-kanavalla ja Ruudussa ensi syksynä. Big Brother -formaatti täyttää tänä vuonna 20 vuotta, kun maailman ensimmäinen Big Brother nähtiin vuonna 1999. Nelonen Median mukaan BB-formaatti elää renessanssia ja on suositumpi kuin koskaa. Big Brother on tekemässä paluuta monessa maassa missä se on ollut tauolla, kertoo Nelosen tiedote.

Yhdestoista Big Brother -kausi tulee olemaan suurempi kuin koskaan. Sosiaalinen media tulee olemaan isossa roolissa tulevassa Big Brotherissa, sanoo Nelonen Median kotimaisten ohjelmien päällikkö Meira Noronen. Big Brother tulee saamaan mm. oman mobiilisovelluksensa, jolla pääsee seuraamaan BB-talon asukkaita entistä lähempää. Kausi tulee kestämään kymmenen viikkoa Nelonen Median mukaan.

Asukashaku ohjelmaan alkaa myöhemmin keväällä.

- Lähdemme kuitenkin siitä, että aidot ihmiset ja mielenkiintoiset sekä keskenään erilaiset persoonat ovat ohjelman kiinnostavuuden ydin. Big Brother on ainutlaatuinen "sosiaalinen koe", jossa ei pärjää feikkaamalla. Toivommekin, että mukaan hakisi ihan kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Suomen, Noronen sanoo.

Big Brotheria on aiemmin nähty Suomessa Subilla vuosina 2005-2014. Aluksi ohjelma oli hyvin suosittu, mutta 2010-luvulle tultaessa katsojaluvut laskivat ja ohjelma jäi tauolle kymmenennen kauden jälkeen vuonna 2014. Tähän mennessä Suomessa on nähty yhdeksän tavis-BB:tä ja yksi Julkkis-BB. Tulevan syksyn Big Brother on ns. tavis-BB, eli tavalliset ihmiset osallistuvat ohjelmaan.

Subilla nähdyillä kausilla BB-talo sijaitsi Espoon Kivenlahdessa vuosina 2005-2009 ja Nihtisillassa 2010-2014. Viimeksi mainitussa paikassa on ilmeisesti yhä Endemol Shinen studiotiloja ja Endemol Shine tuottaa ensi syksyn Big Brotherin. Tuotantoyhtiö Endemol Shine syntyi vuoden 2014 lopulla, kun Endemol ja Shine Group yhdistyivät.

Tarkempia yksityiskohtia Nelonen media ei ole toistaiseksi kertonut ohjelman tarkemmasta ajankohdasta tai esimerkiksi juontajista. Perinteisesti Big Brotherin tulevan kauden tietoja kuullaan tipottain kevään ja kesän aikana ja esimerkiksi tulevan kauden asukkaat saadaan yleensä tietää vasta kauden avauslähetyksessä syksyllä. Uuden BB-silmän Nelonen Media jo julkisti ja se on nähtävissä jutun kuvassa, joka on otettu ruutukaappauksena Nelosen sivuilta.

Seuraamme BB-fanisivustolla uutisointia tulevasta kaudesta ja sen valmisteluja. Syksyllä seuraamme yhdettätoista BB-kautta sivustollamme

Lue lisää:
Big Brother Suomi alkaa syksyllä Jimillä ja Ruudussa! Realityjättiläinen on nyt maailmalla suurempi kuin koskaan (Nelonen Media tiedote 10.1.2019)

Artikkelia päivitetty 10.1.2019 klo 10:44: Lisätty ruutukaappaus Nelosen sivuilta uudesta BB-logosta.

Artikkelia päivitetty 10.1.2019 klo 12:17: Lisätty tieto kauden pituudesta (10 viikkoa).

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.