Taaville Pekan äänet korviin häädetyn perinnössä

Häädetyn perintö toi Pekka-karvahatun Taaville. Kuva: © Nelonen Media.
Häädetyn perintö toi Pekka-karvahatun Taaville. Kuva: © Nelonen Media.

Taavi pääsee kuulemaan Pekan ääntä tällä viikolla enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä viikolla. Hän sai häädetyn perinnön Melodylta, jossa hän kuulee Pekan mikrofonin puhetta.

Asukkaat olivat suorittamassa aiemmin päivällä saamaansa kauppatehtävää, kun Big Brother toimitti taloon uusimman häädetyn perinnön. Sunnuntaina talosta häädetty Melody sai päättää asukkaan, jolle perintö lankeaisi. Tällä kertaa tämä asukas joutuisi kuulemaan Pekan asukasmikrofonin puhetta aina tunnarin soidessa.

Melody antoi häädetyn perinnön Taaville, joka purskahti nauruun kuultuaan nimensä. Taavi nouti varastohuoneesta karvahatun, johon oli teipattu Pekan kuva. Heti tämän jälkeen talossa soi Pekka-tunnari, jossa kuului Pekan taloon tuoma rabatzioone-huudahdus. Tilanne oli niin hämmentävä, että Pekka ei juuri sanaa suustaan saanut, nauroi vaan. Pekka kävi mikin ollessa päällä vessassa, mutta Taavin mukaan mitään ihmeempää ei kuulunut.

Ensimmäinen Pekan kuuntelu päättyi lopputunnariin ja say my name -huudahdukseen. Taavi sanoi muille asukkaille, että hän kuuli Pekan puheet livenä, mutta varsinaisesti häädetyn perinnön tehtävänannossa ei tätä suoraan sanottu. Oletus on kuitenkin, että puheet tulevat karvahatun kuulokkeisiin suorana, pienellä viiveellä. Ainakin toistaiseksi Pekkaa nauratti tilanne, kuten myös Taavia. Toisella kuuntelukerralla Pekka puhui muka pahaa Taavista tietäen, että Taavi kuuntelee. Tunnari kuului koko talossa, joten kaikki olivat tästä tietoisia.

Häädetyn perinnön jälkeen asukkaat saivat kuulla heidän kauppatehtävänsä tilanteen. Big Brother ilmoittaa matkakuumemittarilla asukkaiden päivän aikana ansaitsemat kauppasekunnit. Maanantaina matkakuumemittari pysähtyi hieman alle +30 asteeseen. Yksi aste tietää yhtä kauppasekuntia, eli maanantaina asukkaat ansaitsivat vajaat 30 kauppasekuntia.

Maanantaina asukkaat olivat Kanarian saarilla, jossa he viettivät valtaosan aikaa hiekkarannalla. Illalla he siirtyivät hotellille, jossa he viimeistelivät rusketusraitansa, joista piti saada lomakuvat. Matkaoppaat olivat ansainneet itseruskettavan täyttämällä rantapalloja aiemmin päivällä, jolla lomaileva perhe sai tehtyä itselleen rusketusraidat.

Taavi otti kuvat perheestä, jonka jälkeen lomailijat saivat vielä osallistua työpajaan, jossa valmistettiin kukkaseppele matkamuistoksi. Illan ohjattu ohjelma päättyi illalliseen. Asukkaat saivat poistua rooleistaan nähtyään matkakuumemittarin tilanteen. Asukkaat voivat nyt elää muuten normaalisti talossa, mutta keittiövuorossa olevat asukkaat saavat ainoastaan mennä keittiöön.

Kauppatehtävä jatkuu uudessa kohteessa tiistaina.

Asukkaat matkalle maailman ympäri - Kauppatehtävässä matkaoppaita ja matkustajia (8.11.2021)

Artikkelia päivitetty 9.11.2021 kello 00.47: Tarkennettu kohtaa, jossa mainitaan, kuuleeko Taavi ääniä livenä vai tallenteena.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.