Autoiluhaasteita ja katujen opettelua - Katsojat ja tentti ratkaisevat kauppatehtävän

Kaikki asukkaat etsimässä autosta viiriäisen munia. Kuva: © Nelonen Media.
Kaikki asukkaat etsimässä autosta viiriäisen munia. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat saivat tiistaina uuden kauppatehtävän, jota varten pihalle oli ilmestynyt auto. Tällä viikolla asukkaat suorittavat autoiluhenkisiä haasteita ja opettelevat katujen nimiä ja sijainteja.

Kauden kahdeksas kauppatehtävä käynnistyi puolilta päivin, kun sisälle suljetuille asukkaille avautuivat terassin verhot. Pihalta asukkaille paljastui, että sinne oli tuotu henkilöauto. Eristyksessä ulkomaailmalta pisimmillään yli seitsemän viikkoa olleet asukkaat olivat innoissaan, kun he pitkästä aikaa näkivät oikean auton.

Hetken ihmeteltyään "peltilehmää" kaiuttimista kuului moottorin, auton töötin ääni ja laskuri alkoi laskea alaspäin 30 sekunnista. Asukkaat päättivät, että he sulloutuvat kaikki autoon, osa penkeille ja loput takaluukkuun. Ahtauduttuaan autoon, Big Brother kertoi uudesta kauppatehtävästä, jossa asukkaiden on suoritettava erilaisia haasteita autossa sekä opeteltava ulkoa katujen nimiä sekä, missä ne sijaitsevat.

Autohaasteissa asukkaat saavat pihan televisioon numeron, joka kertoo, kuinka monta asukasta suorittaa haasteen autossa. Haasteen merkiksi talossa kuuluu auton moottorin ja töötin ääni. Laskurin aikana asukkaiden on kokoonnuttava auton ympärille ja mikäli televisioon ei tule numeroa, kukaan ei mene autoon, vaan asukkaat odottavat lisäohjeita. Jokainen haaste kerrotaan kirjeellä erikseen.

Milena ja Nabaz ihmettelemässä autoa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.
Milena ja Nabaz ihmettelemässä autoa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.

Katujen nimiä asukkaat pääsevät opiskelemaan Porvoon kartalta, joka on sijoitettu shakkilaudan kohdalla olevalle magneettiseinälle. Asukkaiden on osattava katujen nimet ja sijainnit niin hyvin, että he pärjäävät torstaina Big Brotherin järjestämässä tentissä. Asukkaat päättivät valita kartalta ryhmissä pienempiä alueita, joiden kadut he yrittävät ottaa haltuun.

Kauppatehtävän onnistuminen koostuu kahdesta osasta, haasteista ja kaduista. Kumpikin osio on 200 euron arvoinen, eli täydellinen onnistuminen tuo 400 euron kauppabudjetin. Katsojat päättävät haastetehtävien onnistumisen ja viimeviikkoiseen tapaan onnistumisprosentti määrää haasteiden tuoman kauppabudjetin, eli esim. 80 % tarkoittaa 160 euroa. Mitä paremmin tentti onnistuu, sen isompi kauppabudjetti on katujen muistelusta, minkä arvioi Big Brother.

Osa asukkaista tuskaili muistamisensa kanssa. Esimerkiksi Miikka ei pitänyt tehtävää ollenkaan omana vahvuusalueenaan, mutta hän silti kovasti yritti. Heidin muistettiin olevan vahvoilla hänen valokuvamuistinsa ansiosta. Asukkaat alkoivat heti pänttäämään seinälle laitettua karttaa ruutu ruudulta.

Asukkaat opettelemassa kartalta katujen nimiä ja sijainteja. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat opettelemassa kartalta katujen nimiä ja sijainteja. Kuva: © Nelonen Media.

Ensimmäinen haaste saatiin iltapäivällä, kun asukkaiden piti pakata henkilöautoon muuttokuorma. Pihalle oli tuotu sekalaisia tavaroita, jotka neljän asukkaan piti pakata autoon ja heidän piti itse mahtua kyytiin. Vapaaehtoisiksi haasteeseen ilmoittautuivat Reeo, Miikka, Nabaz ja Laura. Heillä ei kauaa mennyt, kun tavarat olivat autossa ja he istuivat siellä myös itse. Big Brother kuulutti pian haasteen suoritetuksi.

Asukkaat spekuloivat, että haasteita voi tulla myös yöllä ja laskuriin pitää olla valmiina menemään ulos. Alkuillasta asukkaat saivat toisen haasteen, jossa heidän kaikkien piti mennä autoon ja etsiä sieltä viisi viiräisen munaa. Neljä munaa löytyi noin kymmenessä minuutissa, mutta viimeisen munan löytymiseen meni noin 20 minuuttia lisää. Etsinnästä teki haasteellisen, että autosta ei saanut poistua, eikä ovia saanut avata.

Viimeinenkin muna lopulta löytyi ja toinen haaste saatiin suoritettua. Asukkaat pääsivät pois ahtaudesta odottamaan uusia haasteita.

Äänestä BB-nettisivuilla, onnistuvatko asukkaiden haasteet kauppatehtävässä

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.