Salla on maanantain uusi asukas - Tällä kertaa tulee vain yksi

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talo saa Sallasta uuden asukkaan maanantaina. Aikaisemmista kerroista poiketen, tällä kertaa uusia asukkaita tulee vain yksi.

Talossa on kolmannen viikon alkaessa 14 asukasta, mutta talossa on yhä tilaa uusille asukkaille. Maanantaina taloon astelee 39-vuotias järvenpääläinen Salla, joka on ammatiltaan office manager. Hänen erikoisosaamisensa ovat sananselityspelit ja Salla sanoo puhuvansa unissaan.

Esittelyvideollaan Salla kertoo, että hän aikoo pelata käänteisellä pokerinaamalla ja aikoo voittaa Big Brotherin huumorilla, taktikoinnilla ja helposti lähestyttävyydellä. Hän pitää itseään ulospäinsuuntautuneena, heittäytyvänä ja jämäkkänä ihmisenä, mutta hänen suustaan pääsee joskus sammakoita. Siivoushullu Salla uskoo myös horoskooppeihin.

Sunnuntaina Jerryn häädön jälkeen BB-talossa on siis 14 asukasta. Heidi ja Laura keskustelivat häädön jälkeen ja pohtivat, että maanantaina taloon mahdollisesti tulee kaksi asukasta, mutta niitä tulee siis vain yksi. Mielenkiintoista nähdä, miten uusi asukas otetaan vastaan, sillä tähän mennessä kaikki uudet asukkaat ovat olleet vanhojen asukkaiden tulilinjalla.

Uusi viikko tuo asukkaille myös uuden kauppatehtävän. Tällä kertaa BB-talo muuntautuu museoksi, jossa asukkaiden on vartioivat arvokkaita näyttelyesineitä. Museossa on myös varkaita ja katsojat voivat äänestää BB-nettisivuilla, keistä asukkaista tulee varkaita. Museovarkailla on kähveltämishommillaan mahdollisuus saada koskemattomuus keskiviikon asukashäätöön.

Sallan taloon astumisaika ei ole vielä tiedossa.

Artikkelia on päivitetty 19.9.2022 kello 00.33: Tarkennettu kauppatehtävän kuvausta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.