Uusien kahvinkeittimien innovointia - Ratkaisuja kahvihampaan kolotukseen

Sinisen joukkueen Metsämaster äänestettiin parhaaksi kahvinkeittimeksi. Kuva: © Nelonen Media.
Sinisen joukkueen Metsämaster äänestettiin parhaaksi kahvinkeittimeksi. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat pääsivät kehittämään uusia innovaatioita kahvinkeittimien saralla. Katsojat saavat päättää, ketkä suunnittelivat parhaan kahvinkeittimen.

BB-talon asukkaat ovat joutuneet kehittelemään ratkaisuja kahvinkeittoon. Vaikka talossa on ollut kahvia, on kahvinkeitin puuttunut. Lauantaina Big Brother tarjosi auttavan kätensä ja antoi asukkaiden suunnitella omat kahvinkeittimet annetuista materiaaleista.

Asukkaat jakautuivat neljään ryhmään, joista jokainen suunnitteli oman kahvinkeittimen. Rakentamisen jälkeen kahvinkeitin esiteltiin muille asukkaille ja katsojat saavat äänestää parhaan. Voittajille on luvassa palkinnoksi kahvia ja ehkä kahvileipää.

Ryhmät alkoivat rakentaa mm. puutavarasta ja erilaisista putkiloista kahvinkeittimiä, joita koristeltiin esimerkiksi maalaamalla. Ideoita tuntui olevan loputtomiin ja varsin mutkikkaan näköiset rakennelmat alkoivat valmistua iltapäivän mittaan.

Kahvinkeittimien esittely tehtiin olohuoneessa. Keltaisen joukkueen Mia, Sofia, Aleksi ja Merve rakensivat putkiloista keittimen, josta suppilosta syötettiin vettä ja se päätyi putkea pitkin kannuun kahvina. Keltainen joukkue kertoi laitteestaan, että se perustuu painovoimaan, joka tuo veden alas ja heijaamiseen, joka tarjoaa parhaat aromit. He kehuivat kahvinkeitintään nopeaksi.

Mia on maistanut keltaisen tiimin valmistamaa kahvia. Kuva: © Nelonen Media.
Mia on maistanut keltaisen tiimin valmistamaa kahvia. Kuva: © Nelonen Media.

Vihreän joukkueen Nabaz, Tuula, Salla ja Milla nimittivät kahvinkeitintään Latte Sexy Machineksi, jossa oli keskellä putki, johon kaadettiin vesi ja kahvi, josta valutettiin kahvi. Todellinen myyntitiimi myi sitä hintaan "ysiysi", mutta BB-koodilla saa alennusta. Punaista kahvinkeitintä suositeltiin lahjaksi vaikkapa ystävänpäiväksi.

Punaisen joukkueen Karvanin, Miikan, Reeon ja Kirsin kahvinkeitin oli rakennettu puusta. Miikka kertoi, että kahvinkeitin on 400-vuotiaan perheyrityksen valmistama ja siinä on ajaton design. Puukeitin on saanut innoituksensa puiden syistä ja seurauksista. Keittimeen kuuluvat sukkahousut ovat monikäyttöiset, niitä voi käyttää vaikka ylipursunneen kahvin siivoamiseen.

Metsämaster oli sinisen joukkueen Mathiaksen, Milenan, Lauran ja Heidin työnäyte. Kahvinkeitin oli rakennettu kierrätysmateriaaleista, pääosin puusta. Metsäteema näkyi keittimen designissa ja ulkoasussa. Keitintä kehuttiin aerodynaamiseksi ja biohajoavaksi ja sitä on testattu BB-asukkaaksi. Kehittäjien mukaan asukas jäi testin jälkeen henkiin.

Esittelyjen jälkeen asukkaat kehuivat toistensa töitä. Esittelyyn olisi kuulunut myös kahvinmaistelu kustakin keittimestä, mutta se näytti jäävän vähiin. Lähinnä kahvinkeittimen kehittäjät maistoivat kahviaan, eikä se näyttänyt kovinkaan hyvin maistuvan heillekään.

Asukkaat jäivät odottamaan, minkä tiimin keitin on paras. Katsojat saivat päättää voittajan BB-nettisivuilla järjestettävässä äänestyksessä. Äänestystulos selvisi iltakymmenen jälkeen, kun Big Brother kertoi, että Mathiaksen, Milenan, Lauran ja Heidin sininen joukkue on voittaja.

Palkintona varastohuoneessa odotti kahvinkeitin, kahvia ja keksejä. Kahvinkeitin on kaikkien asukkaiden käyttöön.

Artikkelia on päivitetty 24.9.2022 kello 22.41: Uutiseen on päivitetty äänestyksen tulos ja pääkuva vaihdettu.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.