Uutiset (2007-2011)

 

Fanisivut.netin Uutisarkisto käsittää sivustolla vuosina 2007 - 2011 julkaistut uutiset. Vuosien 2007 - 2011 Kolumniarkisto löytyy täältä.

Uusimmat kirjoitukset löytyvät vuodesta 2012 alkaen julkaistusta Blogista.

Ferrarilla jälleen ongelmia

Keskiviikoksi Ferrarin testivastuu siirtyi Felipe Massalle. Massa ajoi päivän aikana reilut sata kierrosta, mutta tälläkään kertaa ei selvitty ilman ongelmia.

Kolmantena testipäivänä Ferrarin murheenkryyninä Bahrainissa oli vaihdelaatikko ja sähkövika. Ferrarin mekaanikot olivat koko päivän täystyöllistettyjä, sillä vaihdelaatikko hajosi aamupäiväll...

Testit jatkuivat Bahrainissa kolmen tallin voimin

Kolme tallia jatkoi viikonlopputauon jälkeen testaamista Bahrainissa. Kyse on samasta kolmikosta, jotka testasivat viime viikolla samaisella radalla. Muut tallit pitävät taukoa testaamisesta tällä viikolla.

Viime viikko meni Bahrainissa testanneille osittain pieleen viikon keskivaiheilla alueella riehuneen hiekkamyrskyn johdosta. Tällä viikolla on B...

Testit päätökseen molemmilla testiradoilla

Vuoden toinen virallinen testijakso saatiin päätökseen perjantaina Espanjassa ja Bahrainissa. Neljäntenä päivänä sekä Jerezissä että Sakhirissa päästiin ajamaan täysi työpäivä, eivätkä keliolosuhteet häirinneet päiväohjelmien läpivientiä.

Bahrainin Sakhirissa kaksi edellistä päivää olivat menneet pilalle hiekkamyrskyn takia. Perjantaina Sakhirin rad...

Hiekkamyrsky pilasi jälleen testit Bahrainissa

Huonot kelit eivät ota hellittääkseen Bahrainissa. Kolmas testipäivä meni kokonaan piloille hiekkamyrskyn takia, mutta Jerezissä sentään päästiin testaamaan.

BMW-Sauber, Ferrari ja Toyota lähtivät Bahrainiin testaamaan saadakseen lämpimämmät ja kuivemmat olosuhteet kuin Espanjassa. Sade ei kuitenkaan ole ollut ongelma tällä kertaa, vaan hiekka...

Bahrainissa kärsittiin hiekkamyrskystä, Jerezissä ajettiin ongelmitta

Bahrainissa testaaville BMW-Sauberille, Ferrarille ja Toyotalle toisesta testipäivästä tuli torso, koska hiekkamyrsky keskeytti päivän ajot ennen aikojaan. Jerezissä talleilla ei sään puolesta ollut mitään ongelmia.

Päivä alkoi Bahrainissa normaalisti, mutta myrskyn uhatessa tallit joutuivat laittamaan pillit pussiin aikaisessa vaiheessa. Hetkeä my...

Buemi nopein Jerezissä, Glock Sakhirisssa

F1-testien vuoden toinen testijakso pääsi käyntiin kahdella radalla tiistaina. Viisi tallia ajaa tällä viikolla Espanjan Jerezissä ja kolme tallia Bahrainin Sakhirissa.

Jerezissä testaavat McLaren, Red Bull, Renault, Toro Rosso ja Williams ja Sakhirin radalla nähdään, BMW-Sauberin, Ferrarin ja Toyotan autot. Ferrari ja Toyota valitsivat Bahrainin us...

Uusi Red Bull esiteltiin

Maanantaina F1-tallien uusien autojen esittelyvuorossa oli Red Bull Racing. Mallinimeä RB5 kantava Red Bull on muuttunut viime kaudesta radikaalisti, joka on ollut uusien sääntöjen myötä silmiinpistävää myös muille uuden autonsa esitelleille.

Adrian Neweyn suunnittelemassa RB5:ssa on poikkeuksellisen kapea keulaosa. Millään muulla tallilla ei tähän...

Toro Rosso kauteen kahdella Sebillä

Red Bullin pikkuvelitalli Toro Rosso julkisti perjantaina tulevan kauden toisen kuljettajansa nimen. Alkavalla kaudella Toro Rosson puikoissa nähdään kaksi "Sebiä", kun talli kiinnitti toiseksi kuljettajakseen Sebastien Bourdaisin.

Jo aiemmin Toro Rosso oli nimennyt kuljettajakseen sveitsiläisen Sebastien Buemin, joka sai tallitoverikseen siis...

Turva-autosääntö muuttuu jälleen

Formula 1:n säännöt ovat eläneet viime vuosien aikana runsaasti. Yksi puhutuimpia sääntöjä ovat olleet turva-autosäännöt, jotka kokevat jälleen muutoksen tulevaksi kaudeksi.

Viime vuonna kovaa porua aiheutti turva-autosääntöihin sisältynyt varikon sulkeminen turva-autotilanteen aluksi, jolloin muutamille kuljettajille kävi tilanne, että heidän piti...

Huono keli peruutti testit Portimaossa, Mugellossa puolestaan kuivaa - pävitetty 24.01.2009, 10:43

Vaihtelevat kelit jatkuivat F1-testiradoilla. Keskiviikkona Portimaossa päästiin ajamaan kuivassa kelissä ja Mugellossa satoi, mutta torstaiksi tilanne oli vaihtunut päinvastaiseksi.

Portimaossa Algarvessa tilanne meni niin pahaksi, että päivä jouduttiin peruuttamaan käytännössä kokonaan. Ainoastaan Williamsin, Toro Rosson ja Toyotan kuljettajat pää...

F1-testit: Mugellossa satoi, Algarvessa kuivaa - päivitetty 21.01.2009, 21:45

Testit jatkuivat Mugellossa ja Portimaossa kolmatta päivää. Mugellossa jatkui koko alkuviikon kestänyt sadekeli, mutta Portimaossa päästiin ajamaan kuivassa kelissä.

Ferrarilla testivastuun Mugellon radalla otti kolmantena päivänä Felipe Massa, kun kahtena edellisenä päivänä kuskina oli ollut Kimi Räikkönen. Sateet jatkuivat, eikä Ferrari F60:stä s...

Testit jatkuivat sateisissa merkeissä

Talvitestit ovat käynnistyneet sekä Portimaossa että Mugellossa märässä kelissä. Portimaossa tuli tiistaina ajoittain jopa lunta ja räntää, mutta tallit pystyivät kaiketi viemään päivän ohjelman suunnitellusti loppuun.

Mugellossa testitöitä tekevä Ferrari ajatti omalla testiradallaan Kimi Räikköstä. Sade ei häirinnyt Räikkösen mukaan ohjelman lä...

KERS puhuttaa autonsa esitellyttä BMW-Sauberia

Tiistaina autonesittelyvuorossa oli sveitsiläissaksalainen BMW-Sauber. Talli esitteli Valencian radalla autonsa, joka kantaa mallinimeä F1.09.

BMW-Sauberin kuljettajat, Robert Kubica ja Nick Heidfeld paljastivat tallin uuden auton pressun alta F1-medialle. Väritykseltään BMW-Sauber hyvin samankaltainen viimevuotisen kanssa, vaikka talli menettikin p...

Testit käynnistyivät sadekelissä

Tämän vuoden ensimmäiset testit käytiin sateisessa säässä kahdella radalla. Ferrari testasi yksinään Mugellossa ja viisi tallia testasivat Portimaossa.

Myös Ferrarin piti testata tällä viikolla Portimaossa, mutta talli päätti siirtää testit Mugelloon Portimaoon ennustetun sadekelin vuoksi. Huonoksi onneksi myös Mugellossa satoi tänään, joten tämä ta...

Renault ja Williams esittelivät autonsa Algarvessa

F1-tallien uusien autojen esittelyt jatkuivat maanantaina kahden tallin voimin. Uuden autonsa esittelivät Portugalin Algarvessa Renault ja Williams.

Renaultin R29-malli oli tehty tämän kauden sääntöjen mukaiseksi, mutta autossa oli yhä viime kaudelta tuttu moottorikatteen jatke. Moottorikatteen jatketta lukuun ottamatta uusi Renault vaikuttaa hyvin...

McLaren julkisti uuden autonsa, Dennis ilmoitti vetäytyvänsä

Perjantai toi F1-maailmaan kaksi mielenkiintoista uutista. Toinen niistä, eli McLarenin uuden auton julkistaminen oli jo F1-väen tiedossa, mutta se ei ollut, että tallipäällikkö Ron Dennis ilmoitti vetäytyvänsä tallipäällikön paikalta.

Aamupäivällä esitelty uusi McLaren MP4/24-auto oli ulkoisesti paljon muhkealinjaisempi kuin aiemmin tällä viikolla...

Toyota esitteli autonsa

Japanilainen Toyota esitteli toisena tallina uuden autonsa tulevaa kautta varten. Maaliskuussa alkavaan kauteen talli lähtee tavoitteenaan osakilpailuvoitto.

Toyotan tämänvuotinen auto on mallimerkinnältään TF109. Auto noudattelee ulkonäöltään samoja periaatteita kuin tiistaina julkistettu Ferrari F60, mutta silti Toyota on omannäköisensä.

Tallin...

Vuoden 2008 Uutiset ja Artikkelit on arkistoitu - päivitetty 12.01.2009, 21:58

Olemme tehneet vuosittaisen Uutisten arkistoinnin. Vanhat uutiset löytyvät nyt Uutisarkistostamme. Uusia uutisia päivitetään jatkossakin uutissivullemme.

Siirsimme vanhat Uutiset arkistoon, jotta uusien Uutisten lukeminen ja selaaminen olisi helpompaa. Vanhoja Uutisia voi kuitenkin yhä lukea arkistosta, jonne pääsee uutissivun alalaidan linkin ka...

Autojen julkistusrumba käynnistyi, kausi lähestyy - päivitetty 12.01.2009, 19:48

Ferrari sen teki jo, muut tulevat kohta perässä. Kyse on tietysti uusien autojen julkistaminen F1-sarjan kautta 2009 varten. Tämänvuotisista lanseerauksista tulee tavallista mielenkiintoisimpia, koska säännöt ovat muuttuneet todella merkittävästi, niin, että katsojien silmät havaitsevat sen selkeästi.

Tammikuun aikana kaikkiaan kuusi tallia...

Ferrari julkisti uuden autonsa ensimmäisenä - päivitetty 12.01.2009, 19:43

Uusi F1-kausi häämöttää reilun kahden kuukauden päässä ja maailmanlaajuinen talouskriisi kuristaa entisestään kulukarsimistalkoissa olevaa sarjaa. Tallit ovat kuitenkin Hondaa lukuun ottamatta valmistautumassa kauteen täyttä häkää ja tänään ensimmäisenä uuden autonsa julkisti Ferrari.

Viime vuonna valmistajien sarjan ykkönen Ferrari julkisti tänään...

Testejä tällä viikolla Jerezissä ja Algarvessa - päivitetty 16.12.2008, 22:53

Vaikka joulu lähestyy, Formula 1 -tallit jatkavat vielä testiohjelmiaan. Tällä viikolla F1-testejä käydään kahdella radalla, tutulla Jerezin radalla ja aivan uudella Algarven radalla.

Testit molemmilla radoilla käynnistyivät maanantaina. Jerezissä ovat testaamassa BMW, Red Bull ja Williams. Maanantaina radalla nähtiin aivan uusi kuljettaja, kun Red...

FIA vahvisti sääntömuutoksia

Kansainvälinen autoliitto (FIA) vahvisti perjantaina Maailmanneuvostonsa kokouksessa sääntömuutoksia kausille 2009 ja 2010. Varsin merkittävien sääntömuutosten tarkoituksena on karsia F1:n korkeaksi kohonneita kustannuksia rankalla kädellä.

Ensi vuodelle voimaan tulevat muutokset koskevat testaamista ja moottoreita. Testaaminen on tarkoitus kieltää...

Toro Rossot jälleen kärjessä, suomalaiset kolmantena ja neljäntenä

Jerezin testien viimeinen päivä oli vuorossa torstaina. Toro Rosson kuljettajat valtasivat jälleen kärkipaikat, mutta suomalaiset olivat hyvin heidän tuntumassaan.

Päivän ykkössijan vei jälleen Sébastien Buemi ja kakkossijan Takuma Sato. Molemmat kärkkyvät ajajapaikkaa ensi kaudeksi Toro Rossolle, joten molemmat antavat varmasti kaiken mahdollisen s...

Alonso ajoi ulos toisena testipäivänä

Testit Espanjan Jerezissä jatkuivat keskiviikkona. Toisena testipäivänä radalla nähtiin jo lajin kovia nimiä ja kaksi suomalaiskuljettajaa. Myös yksi ulosajo mahtui päivään.

Toisen testipäivän sää oli parempi kuin ensimmäisenä. Myös toisena testipäivänä kärkiajan itselleen merkkasi Toro Rosson Sébastien Buemi, joka kärkkyy kisakuskin paikkaa...

Sade häiritsi Räikkösen ensimmäistä testipäivää

Kimi Räikkösen ensimmäiset testit kauden jälkeen pidettiin sateisissa olosuhteissa Espanjan Jerezissä tiistaina. Voimasuhteista on vaikea sanoa vielä mitään, etenkin, kun autot olivat vielä pitkälti tämänvuotisten sääntöjen mukaisia.

Autot muuttuvat kaudelle varsin radikaalisti. Etenkin aerodynamiikan suhteen autot kokevat täydellisen...

Honda vetäytyy F1:stä

Honda ilmoitti perjantaina todellisen uutispommin, kun autojätti kertoi jättävänsä Formula 1:t välittömästi. Syynä vetäytymiseen on vallitseva maailmantalouden taantuma.

Hondan pääjohtaja Takeo Fukui oli äärimmäisen pahoillaan äkillisestä vetäytymispäätöksestä. Päätös oli kuitenkin tehtävä, koska Hondan automyynti on laskenut maailmantalouden taantu...

MM-kalenteriin muutoksia

Formula 1:n ensi kauden kalenteriin on tehty joitain muutoksia. Kaikkiaan neljän kisan ajankohtaa on siirretty siitä, kun alustava kalenteri julkistettiin.

Kiinan GP on siirretty lokakuulta huhtikuulle ja Bahrainin GP on siirretty viikolla eteenpäin alkuperäisestä. Japanin, Brasilian ja Abu Dhabin osakilpailut ovat puolestaan aikaistuneet hieman. Ja...

Alonso ja Piquet Jr. jatkavat Renaultilla

F1-talli Renault ilmoitti keskiviikkona tulevan kauden kuljettajakaksikkonsa. Odotetusti Fernando Alonso teki tallin kanssa jatkosopimuksen ja myös Nelson Piquet Jr. jatkaa Renaultilla.

Alonso teki Renaultin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Tiettävästi Alonso kävi myös sopimusneuvotteluja Hondan kanssa, mutta Ferrarin kanssa ei koskaan Luca di...

Hamilton maailmanmestariksi viimeisessä mutkassa - päivitetty 03.11.2008, 00:42

Formula 1:n maailmanmestaruus sai dramaattisen ratkaisun Brasiliassa Interlagosin radalla Sao Paulossa. Sateen sotkemassa kilpailussa mestaruuden ratkaisu meni vasta viimeiseen mutkaan.

Sade ehti sotkea kisaa kahteen kertaan, juuri ennen starttia ja aivan kisan lopussa. Pikainen sadekuuro alkoi vain muutamia minuutteja ennen starttia. Vettä tuli...

Brasiliassa alkoi sataa hetki ennen starttia - päivitetty 02.11.2008, 19:04

Kauden viimeisen GP:n alla on olemassa uhka ukkoskuuroihin. Kuitenkin vielä puoli tuntia ennen starttia keli oli kuiva, mutta aivan hetki sitten alkoi sataa rankasti.

Monet sääennusteet ovat lupailleet sunnuntaiksi Sao Paulon alueelle ukkoskuuroja. Vajaat puoli tuntia ennen starttia keli on kuitenkin yhä kuiva. Radan lähialueella on MTV3:n F1-...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.