Uutiset (2007-2011)

 

Fanisivut.netin Uutisarkisto käsittää sivustolla vuosina 2007 - 2011 julkaistut uutiset. Vuosien 2007 - 2011 Kolumniarkisto löytyy täältä.

Uusimmat kirjoitukset löytyvät vuodesta 2012 alkaen julkaistusta Blogista.

Massa valtasi paalun Valenciassa, Räikkönen neljäs

Lähtöjärjestys Valencian radalla ajettavassa Euroopan GP:ssä muodostui lopulta aika tavanomaiseksi, vaikka aika-ajojen alussa näytti, että yllätyksiä voisi olla luvassa. Tavanomaiseksi on myös muodostumassa Ferrari-kuljettajien marssijärjestys aika-ajoissa.

Kahdessa ensimmäisessä aika-ajojaksossa nähtiin hieman poikkeukselliset tulosluettelot, jo...

Ferrarit aloittivat vahvasti Valencian uudella katuradalla

Formuloiden kesätauko oli ohi, kun moottorit pistettiin perjantaina käyntiin täysin uudella Valencian katuradalla. Rata oli kaikille uusi tuttavuus, joten oli hieman epäselvää minkälainen viikonlopusta tulee oikein muodostumaan.

Päivän aluksi rata oli hyvin likainen ja etenkin varikolla selkeästi hiekkaa radan pinnasta, jota joutui kunnolla la...

Loppukauden rengasseokset julkaistu

F1-sarjan rengastoimittaja Bridgestone on julkaissut käytettävät rengasseokset kauden viimeisiin osakilpailuihin. Rengasseokset julkaistiin Singaporen, Japanin, Kiinan ja Brasilian kilpailuihin.

Loppukauden kisoista Singapore on täysin uutena mukana, joten siitä ei ole vertailukohtaa viime vuoteen. Erikoisen Singaporen kisasta tekee myös se, että se...

Kovalainen F1-uransa ensimmäiseen voittoon!

Päivä paistoi suomalaisten risukasaan todenteolla Unkarin Hungaroringillä sunnuntaina. Vaikka asetelmat eivät olleet parhaat mahdolliset, päivän päätteeksi saatiin uusi suomalaisvoittaja ja kaksi suomalaista palkintopallille.

Etenkin Kimi Räikköseltä viikonloppu oli jo toinen perättäinen vaisu viikonloppu. Auto ei saatu säätöihin oikein kertaakaan j...

Hamilton otti paalun, Kovalainen myös eturiviin - päivitetty 02.08.2008, 20:05

Hungaroringin aika-ajot vietiin läpi, kuten viikonloppu kokonaisuudessaan tähän mennessä, eli McLarenin tahdissa. Myös Toyota osoitti hyvän vauhtinsa aika-ajoissa, mutta kisassa talli ei välttämättä ole yhtä vahva.

McLaren täytti odotusarvot ja nappasi peräti koko eturivin haltuunsa Unkarissa. Lewis Hamiltonin viedessä paalupaikan, Heikki...

McLaren jatkaa vakuuttavasti Unkarissa, Ferrarilla edelleen vaikeaa

Unkarin F1-viikonloppu käynnistyi helteisissä merkeissä ja McLarenin tahdittamana. Perjantaina nähtiin myös joiltakin talleilta aerodynaamisia päivityksiä autoissansa.

McLarenin ounasteltiin olevan vahva Hungaroringillä ja se pitikin paikkansa. Etenkin harjoitusten toisella jaksolla talli näytti voimansa ja jätti muut kohtuullisen kauas. McLarenit t...

Kovalaiselle jatkosopimus McLarenille

Koko kesän spekuloitu Heikki Kovalaisen jatkosopimus McLarenille näyttäisi toteutuneen. Brittiläinen Autosport-nettisivusto uutisoi torstaina, että McLaren on tehnyt jatkosopimuksen suomalaiskuskin kanssa.

Saksan GP-viikonloppuna muutama viikko sitten Mercedes-Benzin urheilujohtaja Norbert Haug kertoi, että Kovalaisen jatkosopimus tullaan...

Hainevä myös Ferrarin käyttöön Unkarissa

Viime kisat hieman vaisummin ajanut Ferrari haluaa menestystä Unkarin GP:ssä ensi viikonloppuna. Siitä yhtenä osoituksena talli tuo Unkariin jo joissakin talleissa käytössä olleen hainevä-moottorikatteen.

Ferrari testasi "hainevää" viime viikon testeissä Jerezissä perjantaina. Tuolloin Ferraria ajoi Felipe Massa, joka antoi ilmeisesti positiivista...

Toyota löysi syyn Glockin ulosajoon

Toyota-talli on selvittänyt Saksan GP:ssä tapahtuneen Timo Glockin ulosajon syyn. Glock ajoi rajusti seinään oikean takaiskunvaimentimen pettämisen seurauksena.

Glockin onnettomuus tapahtui 35. kierroksella Hockenheimin radan viimeisessä mutkassa. Ajaessaan kanttarin päällä, rikkoutui hänen oikean takarenkaansa ripustus yllättäen, joka nyt siis vahv...

Kovalainen nopein Jerezin viimeisenä testipäivänä

Jerezin nelipäiväiset testit ajettiin päätökseen perjantaina. Ainoan päivänsä näissä testeissä ajanut Heikki Kovalainen oli päivän nopein kuljettaja.

Kovalainen ajoi McLarenia pääasiassa versiolla, jossa keulassa oli tallin torstaina käyttöönottamat "dumbonkorvat". Päivän nopeimmat ajat hän teki kuitenkin ilman näitä lisäsiivekkeitä. McLarenilla on...

Webber kärjessä kolmantena testipäivänä, Räikkönen kolmas - päivitetty 24.07.2008, 22:25

F1-testit jatkuivat Jerezin radalla Espanjassa kolmatta päivää. Kuten kahtena aiempana päivänä, tallit testasivat eri asioita ja talleilta nähtiin myös uusia innovaatioita.

Päivän nopein oli tällä kertaa Red Bullin Mark Webber ennen Renaultin Nelson Piquet Jr:ää ja Ferrarin Kimi Räikköstä. Tuloslistan parhaista ajoista Webber ja Piquet Jr:n ajat...

Mosley voitti oikeusjutun sensaatiolehteä vastaan - päivitetty 24.07.2008, 15:36

FIA:n puheenjohtaja Max Mosley on voittanut oikeusjutun sensaatiolehti News of the Worldia vastaan. Mosley haastoi News of the Worldin oikeuteen ykstyisyytensä loukkaamisesta.

Tapahtumat, jotka johtivat oikeusjuttuun, lähtivät liikkeelle tämän vuoden maalis-huhtikuun vaihteessa, kun News of the World julkaisi nettisivuillaan videon, jossa Mosley oli...

Vettel nopein myös Jerezin toisena päivänä

F1-testit jatkuivat Espanjan Jerezissä keskiviikkona. Tiistain tapaan päivän nopein oli Toro Rosson Sebastian Vettel.

Keskiviikkona radalla nähtiin kaikkiaan seitsemän kisakuljettajaa kymmenestä. Vettel oli siis nopein kisakuski ennen McLarenin testikuski Pedro de la Rosaa. Jerezin testien toisena päivänä hommat aloittanut Ferrarin Kimi Räikkönen ol...

BMW-mekaanikko joutui sairaalaan

Formula 1:ssä ensi kaudella käyttöön otettava KERS-järjestelmä aiheutti vaaratilanteen Jerezin testeissä tiistaina. BMW-Sauberin mekaanikko sai tallin autosta sähköiskun ja hän joutui yöllä sairaalaan jälkioireiden takia.

Tilanne syntyi, kun BMW-Sauberin Christian Klien oli tullut varikolle ja mekaanikko tuli auton luo ja koski sitä. Tällöin me...

Vettel nopein testeissä, KERS aiheutti ongelmia

Tällä viikolla Formula 1:n ohjelmassa on testit Jerezin radalla. Tallien ohjelmassa on paitsi testaamista seuraavia kisoja varten, niin myös jo ensi kauden sääntöjen mukaisten autojen testausta.

Monelta tallilta oli tiistaina ajamassa testikuljettajansa. Kisakuljettajan voimin ajattivat ainoastaan Toro Rosso (Sebastian Vettel) ja Toyota (Jarno...

Glock selvisi säikähdyksellä, Fisichellalle rangaistus - päivitetty 20.07.2008, 22:07

Hockenheimissa rajuun ulosajoon joutunut Toyotan Timo Glock selvisi säikähdyksellä onnettomuudestaan. Säikähdyksellä ei selvinnyt Force Indian Giancarlo Fisichella, jota kisan tuomaristo muistutti rangaistuksella kisan jälkeen.

Glockin ulosajo tapahtui 35. kierroksella, kun hänen oikean takarenkaan ripustus hajosi viimeisen mutkan ulostulossa....

Hamilton ajoi Saksan GP:n voittoon, Piquet Jr. yllätyskakkoseksi

Saksan Hockenheimissa käyty kauden kymmenes F1-osakilpailu oli kaksijakoinen. Kisan alkupuolisko oli varsin tylsää katsottavaa, mutta turva-autoepisodin jälkeen alkoi sitten tapahtua ja kisan viihdearvo nousi tyydyttäväksi.

Kisan voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. McLarenin Lewis Hamilton ajoi heti alusta karkuun Felipe Massalta ja...

Hamilton valtasi paalun, Räikkönen vaisuna

Kuten osattiin epäillä, aika-ajoista tuli McLarenin juhlaa. Mercedes-moottorilla varustetulla autolla startataan paalulta, mutta koko eturiviä eivät "hopeanuolet" onnistuneet nappaamaan, vaan väliin kiilasi yksi Ferrari.

Koko viikonlopun vahvasti esiintynyt McLaren vei Hockenheimin radalla paalupaikan Lewis Hamiltonin toimesta. Hamiltonilla ei...

Saksassa aloitettiin epävakaisessa säässä, Hamilton päivän nopein

Tältä kaudelta jo tutuksi tullut epävakainen sää oli myös vieraana Saksan Hockenheimissa, kun GP-viikonloppu käynnistyi vapailla harjoituksilla. Päivän aikana kuljettajat saivat tuntumaa niin kosteaan kuin kuivaan keliin.

Ensimmäinen puolitoistatuntinen käynnistyi märällä radalla ja vähän aikaa harjoitusten alkamisen jälkeen vettä tuli jopa hieman l...

Vettel Webberin tallikaveriksi ensi kaudeksi

Red Bull -talli täydensi ensi kauden kuljettajakokoonpanonsa ensi kaudeksi. Talli ilmoitti, että Sebastian Vettel siirtyy Red Bullille Mark Webberin tallikaveriksi.

21-vuotias Vettel siirtyy Red Bullille saman konsernin Toro Rosso -tallista yhden vuoden sopimuksella. Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner uskoo Vetteliin ja hänen...

Massa viimeisen päivän nopein, Kovalainen kolmas

Hockenheimin viimeinen testipäivä ei mennyt enää McLaren-kuljettajan nimiin, sillä päivän nopein oli Ferrarin Felipe Massa. Hieman yllättäen Hondan Jenson Button oli toiseksi nopein ennen McLarenin Heikki Kovalaista.

Kahtena viimeisenä testipäivänä McLaren ei enää käyttänyt autoissaan uutta hainevä-moottorikatettaan, vaan perinteistä ratkaisua. Se t...

Hamilton kärjessä myös toisena testipäivänä

McLaren ei käyttänyt keskiviikkona kehitystyönsä uusinta tuotosta, ns. hainevää. Siitä huolimatta talli löytyi testipäivän päätteeksi tulosluettelon kärjestä.

Brittitallin autoa ajoi toisena testipäivänä Hockenheimissa avauspäivän tapaan Lewis Hamilton. Nyt siis ilman "hainevää". Eilen toiseksi nopein Kimi Räikkönen löytyi tänään kolmannelta sij...

McLaren esitteli hainevän Hockenheimin testeissä

Värikkään Britannian GP:n jälkeen tallit ja kuljettajat aloittivat nopeasti valmistautumisen seuraavaan osakilpailuun. Jo tiistaina osa kuljettajista oli ajamassa testejä Hockenheimin radalla.

Seuraava osakilpailu ajetaan vajaan kahden viikon kuluttua nimenomaan Hockenheimissa. Tallit tuovat uusimpia kehitystyön tuloksia tähänkin kilpailuun. Mc...

Hamilton ylivoimaiseen voittoon sadekelillä

Silverstonessa nähtiin kauden toinen sadekelin kilpailu. Tapahtumia riitti reiluun puoleentoista tuntiin paljon ja kisaan kuului ulosajoja sekä taktisia onnistumisia ja epäonnistumisia.

Rata oli märkä koko kisan ajan, mutta sateen määrä vaihteli. Ennen starttia vettä hieman tihutti, mutta ensimmäisillä kierroksillä ei vettä tullut yhtään. Rata pääsi...

Sateen riski ilmeinen Britannian GP:ssä - päivitetty 06.07.2008, 15:00

On erittäin todennäköistä, että Iso-Britannian GP:stä Silverstonessa saadaan kauden toinen sadekelin kilpailu. Jo oheisluokkien aikana rata on ollut märkä ja vettä on satanut.

Aamupäivällä käyty GP2:n sprinttikisa ajettiin märällä radalla. Ennen kisaa ei vielä satanut, mutta hetki startin jälkeen alkoi vettä tihuttaa. Vettä ei tullut paljon, mutta s...

Kovalaiselle ensimmäinen F1-paalu

Silverstonen aika-ajot olivat suomalaisille lähes täysosuma. Iloisin uutinen oli Heikki Kovalaisen saavuttama F1-uransa ensimmäinen paalupaikka. Lähellä oli jopa pelkästään suomalainen eturivi.

Kovalainen on ollut aika-ajoissa hyvässä iskussa lähes koko kauden. Pääsääntöisesti Kovalainen on ajanut kuitenkin ratkaisevassa kolmannessa aika-aj...

Sää Silverstonen kysymysmerkkinä

Peribrittiläiseen tyyliin sää on Silverstonen GP-viikonlopun aikana varsin oikukas. Vielä perjantaina rata-alueella oli kaunista auringonpaistetta, mutta lauantaiksi ja sunnuntaiksi rankat sateet ovat mahdollisia.

Perjantain kaunis keli vaihtui lauantain harmauteen ja märkään keliin. Yöllä Silverstonen alueella oli satanut ja lauantain vapaat harj...

Toyota jatkaa nykyisillä kuskeillaan

Silverstonen GP-viikonlopun sopimusuutisia jatkoi Toyota, joka kertoi torstaina jatkavansa nykyisellä kuljettajakaksikollaan. Tallin molemmat kuljettajat tekivät vuoden jatkosopimukset.

Sopimukset tarkoittavat siis sitä, että Jarno Trulli ja Timo Glock ajavat japanilaistallissa vielä ainakin vuoden 2009. Trulli on ajanut Toyotalla vuodesta 2004...

Webber jatkosopimukseen Red Bullin kanssa

Samana päivänä, kun David Coulthard ilmoitti lopettavansa uransa F1:ssä tämän kauden jälkeen, kertoi Red Bull tehneensä vuoden jatkosopimuksen Mark Webberin kanssa. Webberin tallitoveri ei ole vielä selville ensi kaudeksi.

Webber ajaa nyt toista kauttaan Red Bullilla ja kolmannesta kaudesta on nyt siis sovittu. F1-uransa australialainen Webber...

Coulthard lopettaa uransa tähän kauteen

Red Bullin David Coulthard on ilmoittanut lopettavansa uransa Formula 1:ssä tähän kauteen. Kolmessa eri tallissa F1:ssä ajanut skotti ilmoitti päätöksestään torstaina Silverstonessa.

Coulthardin ura autourheilun kuninkuusluokassa käynnistyi 1994, kun hän sai paikan Williamsilta Ayrton Sennan menehdyttyä vappuna 1994 Imolan radalla. Sitä ennen hän to...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.