Kommentti: Äänestyskiritys jatkui myös julkkiskaudella

Suomen Big Brotherista tuttu kiritys häätöäänestyksissä jatkui myös Julkkis-BB:ssä. Entistä tiheämpi häätörytmi korosti tätä ja toi esiin myös, kuinka vähän ääniä luultavasti annetaan.

Julkkiskaudella häätöäänestykset ovat eläneet pitkälti häätöäänestyskiritysten ansiosta. Lähes joka kausihan näin on ollut, mutta tällä kaudella se on tuntunut korostuneen. Paljon äänestyksiä lyhyessä ajassa ei välttämättä innosta katsojia äänestämään muuten.

Ääniä tullee niin vähän, että pienetkin buustit vaikuttavat merkittävästi. Viimeisin esimerkki tästä oli viime sunnuntailta, kun Nina Mikkonen nousi viimeisellä mainoskatkolla pieneltä takamatkalta selkeään johtoon. Netistä voi ostaa äänestyspaketteja, jossa saa palkkeja heilautettua yhdellä klikkauksella ja se, jos kertoo vähäisestä äänimäärästä.

Pienet äänimäärät kertonevat sitä, etteivät ihmiset ole välttämättä tottuneet, että Big Brother tulee nyt keväällä. Paitsi, että nyt on kyseessä minikausi, eivät kauniit kevätillat innosta välttämättä äänestämään. Vaikka katsojaluvut ovat olleet ihan kohtuulliset, mutta ehkä ne äänestäjät ovat jääneet pois ruutujen äärestä.

Tuntuu, että Julkkis-BB:tä katsovat suurimmat BB-fanit ja ne "normikatsojat", jotka syksyllä katsovat, ovat jääneet pois. Näissä olisi luultavasti enemmän myös potentiaalisia äänestäjiä. Oma näkemykseni on, että ne, jotka tuntevat eniten formaattia ja Suomen BB:tä, eivät ole niitä innokkaimpia äänestäjiä.

Tuotannolla on ollut kikkoja julkkiskaudelle, jolla parantaa äänestysaktiivisuutta. Mielestäni hyvä ajatus on ollut kärjen äänestäminen turvaan suoran lähetyksen alkupuolella, jolla pystytään paremmin suojelemaan suurimpia suosikkeja, niin myös saamaan ehkä lisää rahaa tuotannon kassaan. Nyt katsojat yritetään saada äänestämään lähetyksen alkupuolella, kun perinteisesti euroja on säästetty viime minuuteille, jolloin katsojat kunnolla aktivoituvat äänestämään.

Julkkis-BB:n äänestyskäyttäymisestä ei välttämättä voi tehdä johtopäätöksiä syksyllä odottavaa normikautta ajatellen. Tuntuma tosin on, että syksyisinkään ei enää anneta niin paljon ääniä kuin Big Brotherin alkuvuosina. Tällöin päätökset, kuka häädetään, jää entistä pienemmän piirin asiaksi, eikä välttämättä suuren yleisön suosikit pääse pitkälle. Yllätyspudotuksia voi olla entistä enemmän näköpiirissä.

Toisaalta on mielenkiintoista pohtia, miten olisi aikaisemmilla kausilla käynyt, jos olisi ollut käytössä alussa turvaan -käytäntö. Olisiko joiltain pommipudotuksilta vältytty? Toivoisin, että tätä käytäntöä käytettäisiin myös syksyn BB-kaudella.

Torstaina päättyvä julkkiskausi ei ole minussa aiheuttanut valtavia tunteenpurkauksia, vaikka kausi on ollut onnistunut. Jotenkin sitä ei vaan Julkkis-BB:hen syty niin paljon kuin taviskauteen. Niinpä häätöäänestyksetkään eivät aiheuta niin suurta ärtymystä kuin normikaudella. Pikemminkin vain huvittuneisuutta ja pientä hörähtelyä, kun palkit pomppivat suorissa lähetyksissä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.