Analyysi: Ketkä menevät finaaliin?

Kauden toisessa asukasanalyysissä otetaan kantaa jo nopeatempoisen kauden finaalikattaukselle. Ketkä asukkaat ansaitsevat paikan finaalissa?

Jännitys tiivistyy vuoden 2021 Julkkis-Big Brotherissa, kun finaaliin on aikaa alle viikko. Talossa on perjantaina vielä kahdeksan asukasta, mutta viikonlopun jälkeen enintään kuusi.

Karsinta viimeiselle viikolle voi olla kovempikin, mutta arvioin nyt mahdollista finaalikokoonpanoa tiedolla, joka on käytössä tätä kirjoitettaessa. Perjantaihin keskipäivään mennessä ei ole tiedotettu, häädetäänkö viikonloppuna enemmän kuin yksi asukas lauantaina ja yksi sunnuntaina.

Ensi torstain finaalissa nähdään luultavasti neljä tai viisi asukasta. Vahvimmilla finaaliin ovat menossa Markku Pulli ja Janne Porkka, jotka tuntuvat nauttivan suurta yleisön suosiota. Perusteena tälle voisi sanoa vaikkapa tämän kaksikon valinta katsojien toimesta punaisen ja sinisen joukkueen kapteeneiksi. Yleisö on tuntunut pitävän Markusta alusta asti ja Jannen huumori on myös purrut kansaan.

Finaaliin on tyrkyllä myös Petra Olli, joka on hiipinyt tutkan alla läpi kauden, mutta entisenä maailmanmestarina hänellä on kova potentiaali. Uskoisin, että Petra on hyvin suurella todennäköisyydellä finaalissa taistelemassa voitosta.

Loput finaalipaikat ovatkin enemmän arvoituksia. Jos finaalissa on vain neljä asukasta, tulee viimeisestä paikasta kova kisa Pinja Sanaksenahon ja Nina Mikkosen kanssa. Nina on testannut kannatustaan useasti häätöäänestyksissä ja palannut studiosta takaisin taloon selvittyään häädöistä. Pinjalla tätä kokemusta ei ole. Hän on ollut vain ns. massaäänestyksissä, ei koskaan nimettynä. Pinjalla on riski, joka tippuu finaalista aivan kalkkiviivoilla.

Mikäli Julkkis-BB:n finaaliin otetaan viisi asukasta, on Pinja todennäköisesti loppuun saakka. Tällöin viimeinen paikka finaaliviisikkoon mennee Aleksi Valavuorelle. Aleksi on tämän kauden musta hevonen, joka saattaa yllättää ja jopa viedä paikan joltakin "varmalta". Toisaalta Aleksi on kaikista eniten mielipiteitä jakava asukas, joka saattaa olla miehen finaalipaikan esteenä.

Muilla tällä hetkellä talossa olevilla asukkailla en usko olevan mahdollisuuksia finaaliin, mutta Big Brotherin äänestysten yllätyksellisyyden muistaen, yllätyksiä voidaan nähdä. Viikonlopun aikana voidaan saada vielä se kauteen perinteisesti kuuluva pommipudotus, jossa ennakkosuosikki lähtee lauluun.

Ratkaisun hetket on käsillä. Viikonlopun jälkeen olemme viisaampia, ketkä ovat askeleen lähempänä finaalia.


Tulosta   Sähköposti