Frederik jätti BB-talon vapaaehtoisesti jo tänään

Frederik on poistunut BB-talosta vapaaehtoisesti. Frederik ilmoitti aiemmin illalla luovuttavansa Julkkis-BB:n keskiviikkona, mutta hänet päätettiin poistaa talosta jo tänään.

Iskelmälaulaja Frederik on poistunut BB-talosta ennakkotiedoista poiketen jo tiistaina. Frederik ilmoitti aiemmin tänä iltana luovuttavansa Julkkis-BB:n ja hänen oli tarkoitus poistua talosta keskiviikkona. Suunnitelmia kuitenkin muutettiin.

Frederik sai lähettää asukkaille hetki sitten lyhyen videotervehdyksen. Tämän jälkeen Sara Sieppi kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen ja Sara toi sieltä viestiä, että Frederik on poistunut BB-talosta vapaaehtoisesti.

Asukkaiden saatua tiedon Frederikin talosta poistumisesta, tuotanto piti ilmeisesti asukkaille kurinpalautuksen pk-huoneessa. Asukkaat olivat illan aikana kapinoineet BB:lle, koska he kokivat Frederkin saavan erityiskohtelua. Frederik ei ollut tänään suostunut pukeutumaan hyväntekeväisyyskilpailun roolivaatteisiin ja asukkaat ihmettelivät, ettei Big Brother käskenyt Frederikiä pukemaan vaatteita päälleen tai vaihtoehtoisesti rankaissut miestä.

Muiden asukkaiden kapinointi ilmeni mm. roolivaatteiden riisumisella ja hyväntekeväisyyskilpailuun liittyvien suklaakolikoiden syömisellä. Lisäksi koko päivän ajan asukkaiden kuulutusten ja muiden BB:n käskyjen totteleminen oli huonolla tolalla. Ilmeisen kurinpalautuksen jälkeen asukkaiden into ja motivaatio "yllättäen" palasi.

Sekavaa tiedotusta

Frederikin lähtöön liittyi tuotannon puolelta ristiriitaista tiedottamista. Toisaalta BB-nettisivuilla uutisoitiin tuoreeltaan tiistaina kello 21.28 julkaistussa uutisessa, että "Frederik luovutti Julkkis Big Brotherin aiemmin tänään. Big Brother päätti poistaa Frederikin talosta jo illan aikana luovutukseen liittyen". Kuitenkin asukkaat ja sitä kautta 24/7:n katsojat saivat kuulla julkisesti, että Frederik on poistunut talosta vapaaehtoisesti.

Tämän tiedotuksen jälkeen tuli se ns. kurinpalautus asukkaille pk-huoneessa 24/7-katsojilta piilossa. Tultuaan ulos pk-huoneesta asukkaista ainakin Claudia Eve oli sanonut 24/7-palvelussa, että Frederik olisi poistettu tuotannon taholta talosta.

Valitettavasti ristiriitainen tiedottaminen aiheutti sekaannusta myös sivustollamme, jossa uutisoitiin ensin, että Big Brother (tuotanto) on poistanut Frederikin talosta. Asukkaille informoimisen jälkeen muutimme sen Frederikin luovuttamiseksi (vapaaehtoinen poistuminen), joka on Frederikin statuksena myös BB-nettisivuilla. Jätämme Frederikin lopullisen statuksen näillä näkymin tälläiseksi myös tällä sivustalla.

Frederikin poistamisen jälkeen BB-taloon jäi kahdeksan asukasta.

Päivitetty 17.9.2013 klo 22:19: Artikkelia on päivitetty otsikon ja jutun osalta, kun Frederikin vapaaehtoisesta poistumisesta tuli lisätietoa tuotannon puolelta.

Päivitetty 17.9.2013 klo 23:05: Taustoja päivän tapahtumiin ja Frederikin poistumiseen liittyen lisätty.

Päivitetty 18.9.2013 klo 00:15: Linkkejä päivitetty ja lisätty maininta BB-tuotannon tiedotuksen ristiriitaisuudesta ja sivustomme uutisoinnista asian tiimoilta.

Lue lisää sivustoltamme:
Sadun voimalla hyväntekeväisyyttä, Frederikillä jälleen asennevamma
BB-Extra: Frederik luovuttaa Julkkis-Big Brotherin!

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Luovuttanut Frederik ulos talosta
Luovuttanut Frederik: BB-talo on henkisesti kova paikka

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.