Tunnustuksia päiväkirjahuoneessa

Keskiviikosta tuli BB-talosta tunnustustiistai, kun asukkaiden piti käydä tunnustautumassa mieltään painavista asioista Big Brotherille. Asukkaille oli luvattu tunnustuksista myös palkinto.

Finaaliviikon keskiviikon päivätehtävä käytiin pääosin katsojilta salassa päiväkirjahuoneessa. Asukkaiden piti käydä tunnustamassa Big Brotherille mieltään painavia asioita ja keventää näin ollen oloaan. Hyvistä tunnnustuksista asukkaille oli luvassa palkinto.

Ensimmäisenä pk-huoneeseen tunnustuksia meni latelemaan Anu Saagim-Ratia. Subin BB-nettisivujen mukaan Anu ei luota Aleks Vehkalaan. Anu oli tyytyväinen, ettei hän ollut uskoutunut tärkeissä ja henkilökohtaisissa asioissa Aleksille, koska Anu on huomannut, että Aleks voi käyttää toisen heikkoja kohtia tätä vastaan riitatilanteissa. Aleks ja Anu olivat riidoissa viikonloppuna Aleksin suututtua Anulle, mutta kaksikko sopi riitansa sunnuntaina.

Toisena tunnustusvuorossa oli Johanna Salminen, jota ärsytti toisten ylenkatse Subin BB-nettisivujen mukaan. Johanna totesi pk-huoneessa myös, että hän ei pidä siitä, että muut kävelevät talossa kengät jalassa, kun hän juuri siivonnut talon. Johanna haluaa kohdella BB-taloa kuin kotiaan, eikä hän ymmärrä, miksi muut eivät käyttäydy niin, kertovat BB-nettisivut.

Aleks meni tunnustamaan kolmantena. Hänen tunnollaan alkukauden tapahtumia, sillä Aleksi puhui luovuttaneesta Frederikistä. Aleks ei arvostanut kaikkia Frederikin mielipiteitä erityisesti naisista, vaikka muuten Aleks tykkäsi Frederikin elämänkokemusta, sanotaan BB-nettisivuilla. Aleks myös kritisoi, että vaikka Frederik kritisoi naisia alapääjuttujen kertomisesta talossa, oli Frederik Aleksin mielestä usein kyseisten keskustelujen puheenjohtajana.

Neljäs tunnustautuja oli Niko Saarinen, jolla oli asiaa Jori A. Kopposesta. BB-nettisivut kertovat Nikon sanoneen, että Nikolla on ristiriitaiset tunnelmat Jorista. Niko pitää Jorista paljon, mutta on myös jotain, mistä hän ei pidä Jorissa. Niko hieman katuu Subin BB-nettisivujen mukaan, että hän on ollut välillä liian ilkeä Jorille.

Viidentenä BB-talon pk-huoneessa pääsi ääneen Sara Sieppi. BB-nettisivujen mukaan Saraa ärsytti alkukaudesta, kun kaikki ihmettelivät hänen hiljaisuuttaan, mutta omien sanojensa mukaan Sara tarvitsi talossa omaa aikaa. Sara sanoi arvostavansa muita kunnioittavia ihmisiä ja häntä inhotti, jos toisten luonteenpiirteitä arvosteltiin.

Viimeisenä pk-huoneeseen tunnustuksia meni tekemään Jori. Jori ei aivan ymmärtänyt talon nuorison ajatusmaailmaa, eikä hänellä ollut paljon keskusteltavaa talon nuorimpien asukkaiden kanssa. Hänellä oli ikävä talosta jo lähteneitä Frederikiä ja Esko Eerikäistä, koska heillä oli Jorin mukaan joku pointti jutuissaan. Subin BB-nettisivujen mukaan Jori sanoi, että hänen on ryhdistäydyttävä aina tehtäviä varten, ettei hän ole "seiniin tuijottelija".

Kun kaikki olivat käyneet pk-huoneessa, palkitsi Big Brother asukkaat tunnustuksistaan. Sauna oli lämmennyt BB-talon pihalla ja BB tarjosi asukkaille myös saunajuomaa. Palkinnosta huolimatta joitakin asukkaita mietitytti, tullaanko tämänpäiväisiä tunnustuksia näyttämään jossain vaiheessa muille asukkaille. Esimerkiksi Sara pohti, että tunnustuksia näytetään perjantaina, kun asukkaat ovat juhlimassa ja humalassa.

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Tunnustusten aika
Anu tunnusti: Aleksiin ei voi luottaa
Johanna tunnusti: Muiden ylenkatse ärsyttää
Aleks tunnusti: Frederikin tietyt mielipiteet alkoivat ärsyttää
Niko kertoi tunnustusten tuolissa ajatuksensa Jorista
Sara tunnusti: Otti aivoon, että arvosteltiin ihmisten luonteenpiirteitä
Joria risoivat nuorten jutut: Aika yksipuoleista on keskusteluntaso
Tuloksellisia tunnustuksia

Päivitys 9.11.2013 klo 23:10: Nyt menee päivät sekaisin jo tässä vaiheessa kautta. Tänään on jo keskiviikko, eikä tiistai, kuten artikkelissa otsikkoa myöten sanottiin olevan. Päivät korjattu artikkelin otsikosta ja tekstistä. Kausi ei näköjään lopu hetkeäkään liian aikaisin (toim.huom.).

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.