Jarkko, Farbod ja Suvi häätöäänestykseen - päivitetty 07.11.2007, 23:11

Keskiviikkona julkistettiin 11. viikolla häätöuhan alla olevat asukkaat. Ensi sunnuntain häätöäänestyksessä ovat punaisesta puhelimesta häätöuhan alle joutunut Jarkko sekä nimeämisten kautta sinne joutuneet Farbod ja Suvi.

Kun nimien julkistus tuli, Big Brother kertoi ensin, että Jarkko oli valmiiksi häätöäänestyksessä vastattuaan viime viikon tiistaina punaiseen puhelimeen. Tämän jälkeen kaiuttimista kuului vielä Farbodin ja Suvin nimet. Kolme asukasta on siis tällä viikolla häätöuhan alla. Farbod ja Jarkko ovat häätöäänestyksessä toista kertaa, Suville tämä on ensimmäinen kerta häätöuhan alla.

Talo hiljeni huokauksia lukuun ottamatta lähes täysin nimeämistulosten tultua. Suvi oli heti nimensä kuultuaan varma, että hän on lähdössä ja jyväskyläläiseltä nähtiin myös kyyneleet silmissä. Myös Farbod otti tilanteen kohtullisen raskaasti, sillä hänellä on varmasti epäilyksensä, missä valossa hänen edesottamuksiaan on ulkomaailmassa näytetty. Jarkko otti hiljaisesti jo varman nimeämistiedon vastaan, eikä ainakaan vielä itsevarmasta Jarkosta ollut tietoakaan.

Kauden 11. häätöäänestys on nyt käynnistynyt. Kuka häädetään seuraavaksi, selviää ensi sunnuntaina.

Nimeämispisteiden jakautuminen

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Äänestysohjeet
Nimeämisperustelut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.