Räsypokka illan laji - päivitetty 19.09.2007, 00:23

Tiistai on perinteisesti Käytä valtaasi -äänestyksen ratkaisuilta. Niin tänäänkin. Kolmesta vaihtoehdosta katsojat valitsivat illan aktiviteetiksi räsypokkaturnauksen.

Hämmentyneet asukkaat ottivat tiedon vastaan kahdenlaisin tunnelmin. Osa asukkaista oli innoissaan, osa kauhuissaan. Kaikista eniten vastarintaa esitti Heli, joka ei aikonut riisua itseään ollenkaan alasti.

Pelinhoitajaksi valittu Piia kuitenkin ilmoitti Helille topakasti, että kaikkien on osallistuttava ja pystyttävä riisumaan itsensä alasti, koska luvassa on palkinto. Piia mainitsi, että nyt on kyse asenteesta. Heli pisti kovasti vastaan, muttei mahtanut mitään, vaan joutui osallistumaan turnaukseen.

Toinen vastarannankiiski oli Kadi, joka ei osannut pokerin sääntöjä, oli hänellä myös kuukautiset. Lopulta Kadi sai BB:ltä vapautuksen pelista juuri kuukautisiin vedoten. Loput kahdeksan aloittivat räsypokan, suurin osa iloisissa tunnelmissa.

Turnaus jatkui iltakymmeneen ja asukkaat oli vapautettu viikkotehtävän rooleista keskiviikkoaamuun asti. Asukkaat pelasivat räsypokkaa siis omina itsenään. Pelissä oli käytössä erikoiskortit, jotka olivat A4-kokoisia ja pakka ei ollut normaali 52-korttinen, vaan hieman pienempi.

Heli luovutti

Räsypokkaturnaus sai ikävän sivumaun, kun Heli ei suostunut riisiutumaan täysin alasti. Peli oli edennyt jonkin verran ja useilta asukkailta oli vaatekappaleita vähentynyt. Helikin oli joutunut riisumaan vaatteitaan sukkien, topin ja päällyshousujen verran. Tämän edemmäs Heli ei suostunut menemään, vaan hän luovutti.

Kanssa-asukkaat yrittivät orimattilalaista saada vielä jatkamaan, mutta turhaan. Heli sanoi vahvasti, ettei riisiudu alasti ja päätös piti. Hän jäi seuraamaan peliä pöytään katsojan ominaisuudessa, mutta päiväkirjahuoneesta hän sai ohjeen, että pelistä pudonneet tai luovuttaneet joutuvat poistumaan pöydästä kokonaan.

Maxine voitti lopulta räsypokan ja kaikki muut Heliä lukuun ottamatta saivat ottaa osaa palkintoon. Palkintona oli olutta tai siideriä kaksi tölkkiä henkilöä kohden, pikku naposteltavaa sekä sauna. Pettynyt Heli painui makuuhuoneeseen ja muiden nauttiessa palkinnosta Heli itki hieman, kävi välillä tupakalla ja itki taas. Muut asukkaat yrittivät piristää surullista neitoa saunasta tultuaan.

Muiden jatkaessa illanviettoa, Heli painui pehkuihin. Hän ei kuitenkaan saanut unta valojen yhä palaessa makuuhuoneessa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.