Viikkotehtävä: Huonekaluverstas

Uusien asukkaiden tulon jälkeen alkoi uusi viikko ja uusi päivä ja BB-talon arki alkoi palata uomiinsa. Normaaleihin rutiineihin kuuluva viikkotehtävä saatiin myös tuttuun tapaan maanantaina, joka tietää koko asukaskatraalle tiivistahtista alkuviikkoa.

Viidennen viikon viikkotehtävä on huonekaluverstas. Big Brother on takavarikoinut kaikki talon huonekalut, eli sohvan, tuolit, pöydät, tv-tason ja sängyt ja asukkaat joutuvat rakentamaan itselleen uudet huonekalut. Kaikki huonekalut, mitkä BB on takavarikoinut, on asukkaiden rakennettava uudet niiden tilalle. Rakentaminen tapahtuu vain ja ainoastaan ulkona.

Tehtävää on vaikeutettu siten, että jokaisella asukkaalla on henkilökohtainen työkalu, johon muut eivät saa koskea. Kunkin asukkaan on siis tehtävä työt sillä työkalulla, minkä BB on hänelle määrännyt. Puutavaraa asukkailla on käytössään 600 m. Huonekalut on saatava torstaihin mennessä valmiiksi, mutta tehtävässä valmiiden (ja käytön kestävien?) huonekalujen lisäksi ratkaisee asukkaiden asenne.

Asukkaat asettivat vedonlyöntiprosentikseen 99:n. Ensimmäisenä tehtävänä BB määräsi asukkaat rakentamaan työnjohtaja Kadille tuolin.

Asukkaiden käytettävissä olevat työkalut:

Kadi (työnjohtaja): kypärä + naulat ja ruuvit

Maxine: vasara
Farbod: saha
Niko: timpurin kynä
Piia: ruuvimeisseli
Aki: taltta
Suvi: mitta
Heli: vatupassi
Sauli: niittipyssy
Jarkko: sakset
Tiina H.: mattoveitsi
Timo: hohtimet

Lue viikkotehtävän ohjeet Subin sivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.