Andreas, Harri, Mia ja Niko suoraan häätöäänestykseen! - päivitetty 22.09.2008, 00:03

Sunnuntaisen Talk Show'n lopussa tapahtui muutakin kuin häätö. Perjantaisissa bileissä rikottiin runsaasti BB-talon sääntöjä ja Big Brother rankaisi osaa asukkaista. Rangaistuksena Andreas, Harri, Mia ja Niko joutuvat suoraan ensi viikon häätöäänestykseen.

Perjantain Duudson-bileissä sääntörikkomuksiin sortuivat Andreas, Harri, Maria, Mia ja Niko. He rikkoivat sääntöjä puhumalla tuotannosta, päiväkirjahuoneen asioista ja nimeämisistä sekä juonittelemalla. Lisäksi Harri ja Mia kieltäytyivät tottelemasta BB:n nukkumaanmenokäskyä.

Viisikon rangaistuksista kerrottiin aivan Talk Show'n viime hetkillä, pian häädön jälkeen. Talosta häädetty Maria välttyi rangaistukselta, mutta taloon jäänyt nelikko joutui suoraan ensi viikon häätöäänestykseen.

Tiedon tultua julki, alkoi kova BB:n päätöksen kritisointi ja muiden asukkaiden syyttely, että hekin ovat rikkoneet sääntöjä. Rangaistuista etenkin Harri arvosteli rangaistuksensa kovuutta tekoon nähden. Niko piti rangaistusta epäoikeudenmukaisena ja hän ihmetteli myös miksei Johanin "sopimusrikkomukseen" puututtu. Myös Mia oli tuohduksissaan tilanteesta. Kaikista rennoimmin rangaistustiedon otti Andreas.

Rangaistusten johdosta ensi viikolla ei ole nimeämisiä. Häätöäänestys käynnistyy maanantaina BB Extrassa klo 19 jälkeen.

Lue lisää:
Andreas, Mia, Harri ja Niko häätöäänestykseen sääntörikkomusten vuoksi! (BB-nettisivut)
Maria häädettiin neljäntenä
Riitaisat bileet poikivat rangaistuksia

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.