Business Big Brother käynnistyy 3. syyskuuta

Normaalin Big Brotherin lisäksi Suomessa käydään myös toinen Big Brother -kisa syksyn aikana. Se on Business Big Brother (BBB), joka käydään nyt toista kertaa.

Tämä Big Brother -spin-off on kaiketi MTV Median markkinointiosaston kehittelemä BB-muunnos, jossa asukkaina nähdään MTV3:n ja Subin mainosmyynnin asiakkaita ja muita yhteistyökumppaneita. BBB:tä ei ole tarkoitettu yleiseen jakeluun ja siihen katseluoikeuden saavatkin vain MTV Median asiakasrekisterissä olevat niin halutessaan.

Viime vuonna BBB järjestettiin varsinaisen BB:n päätyttyä ja nyt tämä toteutetaan uudestaan tänä syksynä 3. syyskuuta alkaen. BBB noudattaa BB-formaattia, mutta se on selkeästi BB2008:aa lyhyempi. BBB kestää ainoastaan 36 tuntia alkamishetkestään 3.9.2008 klo 10 lukien. Mielenkiintoiseksi BBB:n tekee se, että se järjestetään jo varsinaisen BB:n alettua. Sovitetaanko tässä kahta versiota jotenkin yhteen?

BBB:ssä nähdään sen nettisivujen mukaan 12 asukasta, jotka koostuvat liike- ja kulttuurielämän merkkihenkilöistä. Bisnesasukkaat suorittavat BB-talossa tehtäviä, joutuvat häätöäänestykseen ja heistä äänestetään voittaja, kuten normaalissa BB:ssä kuuluukin. BBB:n voittaja saa 30 000 euron arvosta mainosaikaa Subilla.

Business Big Brotherin nettisivut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.