Live-palveluiden ennakkomyynti alkaa 18. elokuuta

Olennaisena osana Big Brother -formaattia olevat live-palvelut keräävät jälleen kiinnostusta uuden kauden alla. Vihdoin Subin taholta on tiedotettu jotain konkreettista näiden hankkimisesta.

Sub ilmoitti tiistaina BB-nettisivuilla, että BB:n 24/7-palvelu tulee ennakkomyyntiin maanantaina 18.8.2008 alkaen. Tällöin annetaan myös muuta lisätietoa palvelusta, johon kuuluvat palvelun hinta ja sisältö.

Päivämäärä koskee todennäköisesti vain Netti-tv:tä, kaapeliyhtiöillä voi olla omat aikataulunsa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva Welho aloitti oman BB-pakettinsa myynnin jo tämän viikon maanantaina. Suurin osa kaapelioperaattoreista aloittanee 24/7:n myynnin viikolla 34, eli ensi viikolla. Ainakin Lumotv-yhteenliittymään kuuluva MPY kertonee lisätietoa BB 24/7:sta tulevalla viikolla, kunhan MTV Media kertoo hinnoittelupolitiikastaan ja sallii myynnin aloittamisen yhtiölle, kerrotaan MPY:n asiakaspalvelusta.

Oman kaapelioperaattorin BB-kanavan jakelusta kannattaa tiedustella operaattorin nettisivuilta tai asiakaspalvelusta. Antenniverkon asiakkaille ei ole uutta tietoa kerrottavaksi. Näillä näkymin BB:tä ei ole mahdollista seurata antennikodeista TV:n välityksellä.

Big Brotherin live-kamerat avautuvat tiistai-iltana 26.8.2008, jolloin ensimmäisen illan tapahtumia voi seurata suorassa lähetyksessä. Subilla tapahtumia voi seurata jälkilähetyksenä keskiviikkona 27.8.2008 klo 21.00 alkaen. Keskustelupalstoilla on huhuttu, että tänä vuonna todella saataisiin uusi BB-talo, mutta totuus tässä asiassa selviää vasta BB:n alkaessa.

Lue lisää:
Kaapeli-24/7 tänä vuonna maksullinen ainakin Welholla
Subin Big Brother -nettisivut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.