Neljä asukasta häätöuhan alle, Tamer voitti oljenkorsikilpailun

Alkukauden yksi dramaattisimmista päivistä nähtiin, kun BB-talossa pidettiin kauden ensimmäiset nimeämiset. Asukkaat järkyttyivät, kun he saivat kuulla, että nimeämisten tulokset eivät ole lopulliset, vaan oljenkorsikilpailun voittaja voi vaihtaa yhden nimetyn asukkaan toiseen.

Kauden ensimmäiset nimeämiset pidettiin perjantaina aamupäivällä. Voipuneet asukkaat olivat nukkuneet lyhyet yöunet railakkaan juhlimisen jälkeen. Nimeämiset annettiin sekavissa tunnelmissa, eiväthän he ole olleet aikaisemmin tässä tilanteessa.

Asukkaat saivat kuulla nimeämisten tulokset alkuiltapäivästä. Big Brother oli kutsunut asukkaat sohvalle kuulemaan tulokset. Asukkaat olivat nimenneet häätöäänestykseen Terhin, Oskarin, Tamerin ja Janican. Terhi purskahti itkuun tulosten tultua julki. Tanja ja Suvi olivat naista lohduttamassa ja Suvi totesi, ettei se tarkoita, etteikö henkilöstä pidetä, jonka on nimennyt.

Uusi järkytys oli odottamassa nurkan takana, kun BB kertoi tämän kauden uutuudesta, oljenkorsikilpailusta. Asukkaat saivat nähtäväkseen kupletin juonen, jossa nimetyt kisaavat toisiaan vastaan välttääkseen häätöäänestyksen. Oljenkorsikilpailun voittaja joutuisi vaihtamaan joko itsensä tai toisen häätöuhan alla olevan häätöäänestykseen.

Ajatus oljenkorsikilpailusta oli kauhistuttava. Osa asukkaista kauhisteli, kuinka paljon tällä kaudella leikitään tunteilla ja piti käännettä sairaana. Terhi piti kauheana, että joutuisi vaihtamaan toisen asukkaan itsensä tilalle. Terhi järkeili asian niin, että vaihtaisi tilalleen jonkun oletettavasti ulkomaailmassa suositun asukkaan, jos voittaisi. Omasta mielestään tällainen asukas olisi Sebastian.

Häätöuhan alle joutuneet joutuvat pitämään punaisia käsivarsinauhoja häätöäänestyksen loppuun saakka. Oljenkorsikilpailun voittaja saa BB:ltä vihreän käsivarsinauhan ja punaisen nauhan hän antaa asukkaalle, jonka hän vaihtaa häätöäänestykseen.

Ensimmäisenä oljenkorsikilpailuna pelattiin kaudelta 2007 tuttua sähköshokkipeliä. Siinä Terhi, Oskar, Tamer ja Janica pelasivat nelinpelin pudotuspelinä, jossa asukas kerrallaan putosi pelistä pois. Pelistä joutui pois, kun oli saanut kolme sähköshokkia. Ensimmäisenä pelistä putosi Oskar ja sitten Terhi. Viimeisinä mukana olivat Janica ja Tamer, joista voittajana selvisi Tamer.

Voitettuaan sähköshokkipelin, Tamer saa oikeuden vaihtaa asukkaan häätöäänestykseen. Tamer ei saa puhua päätöksestään muille ilman BB:n lupaa. Tamerin päätös kuullaan perjantain BB Extrassa, joka alkaa Subilla kello 19. Tämän jälkeen käynnistyy kauden ensimmäinen häätöäänestys ja yksi asukas häädetään talosta ensi sunnuntaina.

Katso BB Extra tänään Subilla klo 19.00 alkaen!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.