Koiruuksista kultaa - Teasta huolimatta

Vain kolmipäiväinen viikkotehtävä päättyi torstaina kultajuhliin. Tean negatiivisesta asenteesta huolimatta asukkaat voittivat jo kauden viidennen kultaisen palkintonsa.

Koiran elämää -viikkotehtävä alkoi vasta tiistaina, koska Big Brother antoi asukkaille maanantaina vapaapäivän. Vapaapäivä johtui Jarnon luovuttamisesta, joka aiheutti masentuneen ilmapiirin BB-taloon. Tiistaina tapahtuneesta aloituksesta johtuen viikkotehtävä lyhentyi vain kolmipäiväiseksi, joka teki tästä viikkotethävästä yhtä lyhyen kuin kolmannen viikon Kuningaskunnasta.

Asukkaista Jonna A., Jouko, Markus ja Tea joutuivat koiran rooliin, jossa he joutuivat omistajiensa koulutettaviksi. Omistajina olivat luonnollisesti muut talon asukkaat. Vaikein suhde oli Tealla ja hänen omistajallaan Tomilla, joilla sukset menivät välittömästi ristiin. Tea ei oikein missään vaiheessa suostunut yhteistyöhön ja nainen kiukutteli lähes joka asiasta.

Tilannetta ei helpottanut se, että Tomi ei ymmärtänyt kaikkea, mitä hänen piti tehdä. Tea ei saanut kommunikoida kuin haukkumalla tai vinkumalla ja Tomi ei useinkaan ymmärtänyt puudelinsa tarpeita. Muut omistajat yrittivät auttaa Tomia parhaansa mukaan. Muut koirat käyttäytyivät mallikelpoisesti ja eläytyivät rooleihinsä pääsääntöisesti hyvin.

Tomin urakkaa vaikeutettiin keskiviikkona, kun omistaja-Iida valitteli kipeää selkäänsä ja BB vapautti naisen viikkotehtävästä. Iidan koira Jonna A. siirrettiin Tomin hoiviin, josta koira tai uusi omistaja eivät olleet kovin innostuneita. Jonna A. ja Tea arvostelivat Tomin toimintaa kovin sanoin pienessä makuuhuoneessa ollessaan keskenään, jolloin se saivat puhua. Tomi tuskaili, että hänellä on nyt kaksi koiraa hoidettavanaan, kun yhdessäkin oli tarpeeksi.

Viikkotehtävän onnistumiseen vaikuttivat päivätehtävät, jotka olivat koirarotujen tunnistaminen, agility, koiranäyttely, nuoleminen ja koirakonsertti. Päivätehtävät onnistuivat hyvin, esimerkiksi 25 koirarodusta asukkaat onnistuivat tunnistamaan vähintään 20, mikä oli onnistumisen raja. Agilityssä koirat suorittivat omistajiensa ohjauksessa BB-talon olohuoneeseen tehdyn agility-radan. Tehtävän parhaaksi valittiin Jouko.

Koiranäyttelyssä omistajat esittelivät koiransa ja suorittivat heidän kanssa tottelevaisuuskokeen ja erilaisia temppuja. Koiranäyttelyn ylivoimaisesti paras oli Jouko omistajanaan Tommi, joka voitti neljästä kategoriasta kolme palkintoa. Yhden palkinnon nappasi Markus, joka oli kunniamaininta harvinaisen rotunsa vuoksi (patagonialainen överi-höveli tohvelinnoutaja). Suurin tuska tehtävässä oli Tomilla, jolla oli vaikeuksia keksiä ohjelma kahdelle koiralle, mutta hän onnistui tässä kohtuullisesti.

Nuolemisessa koirien piti nuolla omistajien käsistä suklaapatukkaa. Tehtävä aloitettiin sääntörikkomuksella, kun koirat imivät patukkaa koko suullaan, vaikka vain kieltä sai käyttää. Koirat saivat uudet patukat ja tehtävä aloitettiin uudelleen alusta. Ensimmäisenä patukkansa sai nuoltua Jouko ja hitain oli Tea, mutta hänkin sai patukkansa nuoltua.

Viikkotehtävä huipentui koirakonserttiin, jossa koirat saivat haukkua omistajiensa "iloksi" BB:n soittamia kappaleita. Asukkaat kuulivat neljä kappaletta, joista koirat esittivät omat versionsa. Konsertin jälkeen BB ilmoitti viikkotehtävän päättyneeksi ja ei varmaankaan hetkeäkään liian aikaisin - ainakaan Tean mielestä.

Tuloksen julkistusta asukkaat saivat odottaa jonkin tovin. Asukkaat alkoivat jopa hermostua, kun BB ei puhua pukahtanut viikkotehtävästä mitään. Lopulta asukkaat kutsuttiin sohvalle. BB:n toimittamassa kirjeessä kerrottiin asukkaiden suorittaneen päivätehtävät hyvin, mutta joskus asukkaat unohtivat roolinsa ja suhtautuivat nyrpein ajatuksin tehtävään.

BB:n saatesanoista huolimatta asukkaat voittivat kultaisen palkinnon. Riemu oli rajaton ja hymy oli huulissa. Ilo sen kuin lisääntyi, kun varastohuoneen hyllyt oli täytetty herkuilla ja ruoilla. Tupakoitsijoiden paljon kaipaamat tupakat tekivät vihdoin paluun ja niitä olikin iso kulhollinen. Alunperin BB:n viikko sitten antama kahden viikon tupakoimattomuusrangaistus typistyi puoleen.

Rentoutuneessa tunnelmissa asukkaat alkoivat nauttia viikkotehtävän palkinnosta.

Viikkotehtävä: Koiran elämää, palkinto

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.