Mustasukkaisuusdraamaa ysäribileissä - syytöntä syyllistettiin

Big Brother järjesti asukkaille perjantaina asukkaille ysäribileet. Ilta päättyi jälleen riitoihin ja varsin sekaviin tunnelmiin.

Ysäribileissä alkoholi virtasi ja musiikki soi. Asukkaat oli puettu 90-luvun henkeen ja taloon oli tuotu discolattia valoineen ja palloineen. Tunnelma oli korkealla ja asukkailla oli hauskaa pitkälle yöhön, kunnes jotain tapahtui.

Ensin Anne riiteli Tomin ja Iidan kanssa. Anne oli suuttunut Tomille, kun Tomi oli antanut tämän viikon nimeämisissä pisteitä ja osittain näiden vuoksi Anne oli joutunut häätöäänestykseen. Anne syytti Iidaa Tomin manipuloinnista, eikä Anne uskonut, vaikka Tomi sanoi kivenkovaa, että hän teki nimeämispäätökset itsenäisesti.

Samanaikaisesti Annen, Tomin ja Iidan riidellessä Jouko oli kömpinyt Johannan sänkyyn. Johanna oli mennyt nukkumaan aiemmin ja nukkunut jo jonkin tovin, kun Jouko tuli Johannan peiton alle. Känninen Jouko tuli suoraan olohuoneesta Johannan sänkyyn sen enempää miettimättä. Pian Jouko näytti nukahtavan.

Aiemmin illalla parina talossa oleva Jouko ja Jonna I. olivat riidelleet, koska Jonna I. oli mustasukkainen Johannasta. Jouko järjesti illan aikana "testin", jolla Jouko yritti kumota Jonna I:n väitteet, että Johanna olisi kiinnostunut Joukosta. Jouko yritti useaan otteeseen lähennellä Johannaa, mutta tanssimista ja halailua pidemmälle ei menty ja aina Joukon yrittäessä suudella, Johanna käänsi kasvonsa poispäin Joukosta.

Joukon tultua Johannan sänkyyn, paikalle saapui Jonna I., joka yritti ilmeisesti herätellä Joukoa, mutta ei onnistunut tässä. Jonna I. purskahti lohduttomaan itkuun ja hän meni pihalle itkemään Jonna A. seuranaan. Pian monet muut asukkaat huomasivat Jonna I:n itkun ja Jonna I. selvitti Joukon menneen Johannan viereen nukkumaan.

Johannasta tehtiin syntipukki

Tästä alkoi varsinainen show, kun Joukoa mentiin herättämään ja siirtämään omaan sänkyyn. Johanna heräsi jossain vaiheessa ja ihmetteli tapahtunutta. Johanna pyysi Markusta siirtämään Joukoa ja pian muutamat tulivatkin auttamaan. Jouko oli täysin kännissä ja hänet jouduttiin kantamaan omaan sänkyyn.

Johanna oli tässä välissä poistunut vessaan, jossa hän sai haukut Annelta. Anne syytti Johannaa, ettei hän ajatellut Jonna I:n tunteita ja Johanna oli tunteeton. Johanna puolustautui, että hän oli nukkunut, eikä tiennyt Joukon tulosta. Anne ja Johanna riitelivät hetken makuuhuoneessa ja Anne syytti Johannaa Joukon kanssa nukkumisesta. Tilanne päättyi Johannan poistuessa päiväkirjahuoneeseen.

Tapahtuneen puinti jatkui talossa. Osa asukkaista huolehtivat Joukosta ja Anne juorusi Johannasta tupakkapaikalla. Johannasta oltiin tekemässä tapahtuman konnaa, vaikka hän oli koko ajan nukkumassa. Anne ei puolustellut sanomisiaan, vaan hänen mielestään Johanna sai mitä ansaitsi ja hän vain puolusti kaveriaan, jolle oli tehty ikävä temppu.

Johanna vietti jonkin aikaa pk-huoneessa, josta hän tuli ulos hysteerisesti itkien. Iida meni lohduttamaan "ninjakaveriaan" ja kysyi mitä oli tapahtunut. Johanna selitti itkun lomasta, että hänellä on oikeus mennä nukkumaan ilman, että joku tulee viereen ilman lupaa. Johanna oli tuohtunut Annelle, joka raivosi ilman oikeita tietoja ja Johanna toivoi Annen lähtevän sunnuntaina. Johanna myös pohti, uskaltaako makkariin mennä enää nukkumaan.

Iida ja myöhemmin Jonna A. ja Teija tsemppasivat Johannaa, jotta saisivat naisen rauhoittumaan. Johanna kertoi oman versionsa tapahtuneesta myös Jonna A:lle ja Teijalle. Tässä vaiheessa epäilykset heräsivät, että Joukoa voitaisiin syyttää sammuneen hiplailusta ja talosta poistaminen ei olisi poissuljettu. Epäselväksi kuitenkin jäi, mitä Johanna on pk-huoneessa sanonut. Myös Joukoa tentattiin tuoreeltaan BB:n toimesta pk-huoneessa.

Lopulta kaikki pääsivät nukkumaan. Mustasukkainen Jonna I. ja Jouko aloittivat kuitenkin sänkyleikkinsä ja peitto heilui jälleen huolimatta yön tapahtumista. Aamulla ei paljon tapahtumaa puitu, vaikka Annelta tulikin murhaavia katseita Johannaa kohtaan. Muutamat asukkaat, Johanna mukaan lukien, kävivät pk-huoneessa.

Talon puolella asiaan ei juuri palattu. Jouko pyysi anteeksi Jonna I:ltä käytöstään, mutta totesi, ettei muistanut paljoakaan illasta. Johannan kanssa aihetta sivuttiin, mutta kumpikaan ei ollut puhumaan yön tapahtumista, vaan bileistä puhuttiin yleisellä tasolla, kuinka ne menivät loppuillan osalta taas pieleen.

Johanna ei syytä Joukoa

BB on kuullut yön tapahtumien johdosta Johannaa pk-huoneessa. BB-nettisivujen mukaan Johanna kertoi BB:lle, ettei hän syytä Joukoa mistään. Jouko oli Johannan mielestä vain humalaisena sammunut Johannan viereen, eikä hän tehnyt mitään. Johanna oli vain yllättynyt Joukon tulleen viereen, eikä hän ollut saanut siitä traumoja.

Annen toimintaa Johanna ihmetteli BB:lle, miten asia ylipäänsä hänelle kuului. Johanna suuttui aiheettomasta syyttelystä ja kukaan muu ei ole Johannan mielestä tehnyt väärin kuin Anne, joka syytti Johannaa asiasta, mitä Johanna ei ollut tehnyt. Oikeastaan Johanna ei edes tiennyt, mistä Anne häntä syytti. Johannaa huoletti, oliko Anne kertonut asiasta myös muille asukkaille, kerrotaan BB-nettisivuilla

Johanna ei ollut mielestään anteeksipyyntöä velkaa Jonna I:lle, Johannan kerrotaan sanoneen pk-huoneessa BB:lle BB-nettisivuilla. Joukon Johannan viereen tuleminen on Johannan mielestä Joukon ja Jonna I:n välinen asia. Johanna mainitsi myös BB:lle, että toivoisi Annen lähtevän huomenna talosta.

Big Brother ei ole juurikaan kommentoinut tapahtunutta virallisilla nettisivuilla Johannan pk-huonekommentteja lukuun ottamatta. BBPlazalta luettujen kommenttien perusteella Subin keskustelupalstalle on aihetta koskien iskenyt sensuuri ja osa niitä koskevia viestejä on poistettu palstalta.

Ilta-Sanomien mukaan tuotanto tutkii viime yön tapahtumia, onko talossa tapahtunut mahdollinen seksuaalinen hyväksikäyttö. BB-tuottaja Mikko Räisänen on kommentoinut Ilta-Sanomille, että tuotanto pitää sosiaalisessa mediassa levinneitä väitteitä erittäin vakavina ja tuotanto aikoo selvittää asian.

Iltalehdelle Räisänen totesi, ettei hän ole havainnut missään vaiheessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Räisänen sanoi olleensa BB-talolla paikalla koko yön ja tietää mistä puhuu. Tuotanto aikoo tiedottaa asiasta myöhemmin lisää.

Lue lisää:
Johanna kertoi näkemyksensä yön tapahtumista (Subin BB-nettisivut)
BB:n tuotantoyhtiö selvittää väitteitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Ilta-Sanomat)
Sub: Joukon sammumisesta väärään sänkyyn tuli riita (Iltalehti)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.