Andte ennakkosuosikkina Finaaliin - saamelaisuudesta vetoapua?

Big Brotherin voittajaäänestys ratkeaa illalla kahdeksan Finalistin välillä. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna äänestyksessä on yksi suuri ennakkosuosikki ja voitosta ei välttämättä tule tiukkaa taistelua.

Andte on ollut koko kauden ennakkosuosikki Big Brotherin voittajaksi tällä kaudella. Hän on ollut yleisön suosikki, vedonlyöntitoimistojen suosikki ja hän on pärjännyt epävirallisissa nettigallupeissa. Tuntuu, että suosio on vain kasvanut kauden edetessä.

Lapin miehen charmi ja olemus on selvästi purrut suomalaisiin. Hän on BB-asukkaana niin erilainen kuin kukaan tämän tai aikaisempien kausien asukkaista. Eikä haitaksi ole ollut saamelaisuus, jota jopa YLE Uutiset on tuonut esiin saamenkielisen toimituksensa voimin ainakin verkossa. Myös perhe tuntuu olevan täysillä Andten takana.

YLE julkaisi alkukaudesta muutaman uutisen Andtesta ja viime aikoina niitä on tullut taas lisää. Kannatus omiensa joukossa on Andtella kovaa ja hänestä ollaan aidosti ylpeitä hänen kotiseudullaan Enontekiössä.

Onko Andten voitolle mitään esteitä? Vedonlyöntitoimistot tarjoavat pienimpiä kertoimia Andten voitosta, eikä niillä pelaaminen oikein edes tunnu järkevältä, kun voitto tuntuu niin selvältä. Nettigallupeissa esimerkiksi Andte johtaa ylivoimaisesti niin BB Plazalla, Ilta-Sanomilla kuin täällä Fanisivustolla.

BB Plazan varjoäänestys tarjoaa Andtelle lähes 50 %:n kannatusta (ääniä annettu yli 8700). Ilta-Sanomien gallupissa Andten kannatus on yli 60 %:ia (ääniä yli 10000). Täällä Fanisivustolla hieman yli 50 %:n kannatusta (ääniä annettu yli 600). Äänimäärien tilanne otettu 14.11.2014 kello 10:57.

Kovimpia haastajia Andtelle ovat Pertti, Jussi K. ja Joonas, jotka ovat pitäneet yhtä Finaaliviikon ajan. Vielä ennen Finaaliviikkoa kakkossuosikkina ollut Anna näyttäisi suolanneen pelinsä liittymällä Jonathanin jengiin. Luultavasti Anna ei olisi pystynyt voittamaan Andtea, vaikka olisi toiminut toisin, sillä niin vahvalta Andten suosio vaikuttaa. Jonathanilla saattaa olla jotain mahdollisuuksia, jos kannattajat seuraavat sokeasti johtajaansa, mutta muilla voitonmahdollisuudet ovat olemattomat.

Andten voittoa puoltaa myös viime sunnuntain viimeinen häätöäänestys, jonka Andte voitti. Vaikka ero toiseksi tulleeseen Perttiin oli vain 3,29 prosenttiyksikköä, johti Andte luultavasti äänestystä koko ajan, joten hänellä oli Talk Show'n alussa ylivoimainen johto. Todennäköisesti Finaalissa käy samalla lailla, sillä asetelmat ovat menneet Andten kannalta suotuisampaan suuntaan. Andten eduksi on luultavasti myös se, että Finaalissa on aiempaa enemmän asukkaita.

Big Brother 2014 Finaali tänä iltana Subilla kello 21 alkaen.

Lue myös:
Big Brother 2014 päättyy tänään Finaaliin!
Kolumni: Ahdistava viikko Finaalissa

Artikkelia on päivitetty 14.11.2014 kello 10:57: Tarkennettu netin varjoäänestysten äänestäjien määrää.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.