Herneitä ammuttiin katapultilla, muisteluhuone avautui

Viimeisen viikkotehtävän neljäntenä päivänä kaksi asukasta sai toimia herneenpalkoina vastaanottamassa katapultilla ammuttavia "herneitä". Asukkaille avautui myös BB-kauden muisteluhuone viimeisen kokonaisen päivän kunniaksi.

Viikkotehtävän neljänteen päivätehtävään sai osallistua vain kaksi asukasta. Big Brother oli määritellyt, että asukkaiden valitsemien asukkaiden ei tulisi tulla toimeen keskenään. Tehtävään kuitenkin valittiin jostain syystä Andte ja Jussi K., jotka ovat tulleet toimeen oikein hyvin BB-talossa.

"Herneenpalkojen", eli Andten ja Jussi K:n, tehtävänä oli ottaa kiinni muiden asukkaiden katapultilla ampumia tennispalloja, eli "herneitä". Andten ja Jussi K:n oli lupa liikkua tehtäväalueella rajatulla alueella ottaessaan palloja kiinni. Muiden oli yritettävä tähdätä ja mitoittaa lentoradan pituus. Asukkaiden oli asuttava Andten ja Jussi K:n pään ympärillä olevaan pussukkaan. Big Brother oli toimittanut Andtelle ja Jussi K:lle kypärät päähän.

Asukkailla oli ammuttavanaan 20 tennispalloa ja niistä piti saada mahdollisimman paljon osumaan Andtelle ja Jussi K:lle. Lopuksi pallot laskettiin yhteen ja onnistuneesta suorituksesta asukkaat saisivat palkinnon. Asukkaat onnistuivat tehtävässä ihan kohtuullisesti, ampujat onnistuivat ampumaan ja kiinniottajat ottamaan kiinni yhteensä 11 palloa.

Finaaliviikon neljäs päivä on noudattanut samaa kaavaa kuin edellisetkin päivät. BB-talossa on kaksi ryhmittymää, Jonathanin "enkelit" ja Pertin "ottopojat". Enkelit, eli Anna, Jenna ja Tuija, keskittyvät johtajansa johdolla lähinnä ottopoikien selän takana puhumiseen, valittamiseen ja makoiluun. Samaan aikaan Pertin johdolla miesasukkaat Jonathania lukuun ottamatta huolehtivat taloustöistä ja ruoanlaitosta ja ulkona reippailusta. Myös Pertti, Jussi K., Andte ja Joonas sortuvat puhumaan toisesta ryhmästä, mutta paljon asiallisempaan sävyyn.

Tylsistynyt ja osin ahdistava ilmapiiri jatkui Finaaliviikon edetessä. Päivätehtävän jälkeen asukkaat odottelivat, mitä tuleman pitää ja jo alkuillasta jotkut odottelivat omien sanojensa mukaan nukkumiskäskyä. Palkintoa päivätehtävästä tietenkin odotettiin, mutta juuri kukaan ei uskonut bileisiin enää viimeistä edellisenä iltana.

Big Brother tarjosi illalla asukkaille tilaisuuden päättyvän kauden muisteluun ja herkistelyyn. BB-talon lisähuoneeseen, eli entiseen Kellariin oli avattu lähes perinteeksi muodostunut muisteluhuone. Huoneeseen oli rakennettu kavalkadi tavaroista ja kuvista BB-kauden ajalta, jotka kuvastivat kauden tehtäviä, bileitä ja muita tapahtumia.

Muisteluhuoneen avautuminen muutti hetkeksi talon ilmapiirin parempaan suuntaan, kun kaikki keskittyivät menneisiin viikkoihin ja kaikki puhuivat ystävällisesti toisilleen. Iloa ei kestänyt kuin parikymmentä minuuttia, sillä asukkaat huomasivat Big Brotherin toimittaneen ruokapöydälle viiniä ja ruokaa. Ei mennyt kovin kauaa, kun viinit oli jaettu Jonathanin ja Pertin porukoiden kesken ja Jonathan enkeleineen meni terassille ilakoimaan. Pertti jäi ottopoikineen ruokapöydän ääreen keskustellen rauhallisesti erilaisista asioista.

Kaksijakoinen tunnelma jatkui BB-talossa iltana, vaikka kahtiajako ja aidat poistuivat BB-talosta jo noin kolme ja puoli viikkoa sitten. Tämän vuoden Big Brotheria on jäljellä enää tämän päivän jälkeen enää yksi päivä, eli Finaalipäivä.

Tehtävänannot BB-nettisivuilla:
Viikkotehtävä: Countdown, kuin herne ja herne
Viikkotehtävä: Countdown, kuin herne ja herne, ohjeistus

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.