Urheilugaalan jatkoilla rikottiin sääntöjä oikein urakalla, sänkykielto ja konttauspakko rangaistukseksi

Video: Helmeri selittää yöllistä kaatumistaan. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Big Brotherin urheilugaalan jatkot perjantaina tuottivat ison nipun sääntörikkeitä, joista asukkaat joutuivat tilille. Lauantaina asukkaat joutuivat pyytämään epäurheilijamaista käytöstään anteeksi ja he saivat tuntuvat rangaistukset.

Perjantaina asukkaat juhlivat Big Brotherin urheilugaalassa, jossa viikon parhaita urheilusuorituksia palkittiin. Gaala sujui vielä hyvissä tunnelmissa ja asiallisesti juhlien, mutta gaalan jatkoilla asukkaiden käytös muuttui epäurheilijamaiseksi, tuli riitaa ja asukkaat tekivät tukun sääntörikkomuksia.

Asukkaat joutuvat toistaiseksi konttaamaan kaikki liikkumisensa ja kaikki toimet, mitä he BB-talossa tekevät. Lisäksi Big Brother eväsi asukkailta makoilla tänään sängyillä, eivätkä he voi nukkua sängyissä myöskään ensi yönä. Big Brother totesi, etteivät asukkaat ilmeisesti kaipaa sänkyjä, kun nukkumaanmenokäskyjen noudattaminen on niin vaikeaa. Rangaistukseen joutuvat osallistumaan myös ne, jotka eivät viime yönä sääntöjä rikkoneet.

Gaalajatkoilla asukkaiden kesken tuli riitaa viinien jaosta, kun Jukka suuttui, että hän jäi ilman valkoviiniä. Tilanne sai alkunsa, kun Kimmo toi päiväkirjahuoneesta jatkoille lisää alkoholia ja Kimmo sepitti itse keksimänsä tarinan, ettei valkoviiniä olisi saanut juoda. Asukkaiden kesken tuli kiistaa, kuka avasi pullot ja joi viiniä. Kimmo sai viimeisen lasillisen viiniä ja Jukka jäi ilman, vaikka hän oli pyytänyt muilta asukkailta omastaan. Jukka kimpaantui muiden itsekkyydestä ja haukkui asuintovereitaan sioiksi, vaikka riidan aikana tuli ilmi, ettei Jukka edes pidä valkoviinistä.

Muita sääntörikkeitä kertyi siitä, kun asukkaat eivät menneet tarpeeksi nopeasti nukkumaan, kun Big Brother heitä käski. Asukkaita käskettiin menemään nukkumaan henkilökohtaisesti ja yhteisesti, mutta osa asukkaista reagoi käskyihin hitaasti ja välinpitämättömästi. Niskurointi Big Brotherin käskyjä ja sääntöjä kohtaan oli ennennäkemätöntä. Jukka lisäksi uhkasi polttaa tupakkaa sisätiloissa, koska asukkaita ei nukkumaanmenokäskyn jälkeen päästetty enää ulos. Uhkaus ei kuitenkaan muuttunut teoksi, kun BB kuulutti sääntöjen rikkomisesta.

Humalaisten asukkaiden riekkuminen hereillä häiritsi myös jo nukkumaan menneitä asukkaita. Viimeisinä hereillä olivat Jukka, Kimmo, Anu ja Helmeri, jotka suututtivat etenkin Villen. Ensimmäisenä nukkumaan mennyt Ville ei saanut mölyssä unta ja hänen pinnansa kesti yllättävän pitkään kunnes hän ärähti makuuhuoneessa metelöiville asukkaille. Villen ärähdyksen jälkeen makuuhuone hiljeni nopeasti ja asukkaat kävivät nukkumaan.

Jälleen rankkulauantai

Aamulla useita asukkaita odotti karmea herätys krapulassa, sillä unet jäivät pahimmillaan vain muutamaan tuntiin. Osa asukkaista ei meinannut pysyä hereillä, niinpä he päättivät ostaa rahnoillaan päiväunet, jotka toteutuivatkin 30 rahnalla. Asukkaat keräsivät rahnat kolehtiluontoisesti ja saatuaan rahnat kasaan, he saivat tunnin päiväunet makuuhuoneessa. Big Brother tosin häiritsi unia stressiviikolta tutulta vauvanitkulla aika ajoin.

Pahempaa oli kuitenkin tulossa, koska Big Brother ei ollut unohtanut asukkaiden toilailuja edelliseltä yöltä. Asukkaat joutuivat pyytämään anteeksi urheilugaalan jatkojen sääntörikkomuksia. Lisäksi he joutuivat selittämään joitakin tekojaan tarkemmin, jotka Big Brother oli määritellyt. Selitettäviä kohtia oli 11 ja, koska ainakaan Ville, Kevin ja Mira eivät näihin syyllistyneet, oli jäljelle jääville asukkaille kullekin selitettävää enemmän kuin yksi kohta.

Asukkaat joutuivat selittämään seuraavia kohtia:

  • Zen Cafen Todella kaunis -kappaleen häpäisy keittiötiloissa (Anu, Helmeri, Kristian)
  • Uhkaus tupakoida saniteettitiloissa (Jukka)
  • Nukkumaanmenokehotuksen huomiotta jättäminen (kaikki muut paitsi Ville, Kevin, Mira)
  • Kymmenien hapankorppujen ahmiminen nukkumaanmenon sijaan (Jukka)
  • Tasapainon menettäminen ja sukellus naulakon alle (Helmeri)
  • Kotirauhan rikkominen ja nukkuvien häiriköinti makuutiloissa (kaikki paitsi Ville, Kevin, Mira, Kristian)
  • Big Brotherin auktoriteetin kyseenalaistaminen (kaikki muut paitsi Ville, Kevin, Mira)
  • Valkoviinistä jankuttaminen (Kimmo, Milla, Jukka)
  • Nimeämistä puhuminen ja juonittelu (Anu, Helmeri, Kimmo)
  • Tuolilta putoaminen juhlapaikalla (Helmeri, Kristian)
  • Herätyskehotuksen huomiotta jättäminen (Jukka, Milla, Kimmo)

Lähde: Bigbrother.fi / Nelonen Media. Sulkeissa omat lisäykset ja tulkinnat kohtien syyllisyydestä.

Yhdessä tapauksessa Helmeri joutui Kristianin jyräämäksi, kun Kristian hyppäsi Helmerin syliin olohuoneessa ja Helmeri putosi tuolilta. Kristian otti teostaan vastuun ja pyysi tekoa anteeksi. Helmeri puolestaan kaatui mennessään nukkumaan, kun Anu ja Jukka olivat häntä taluttamassa makuuhuoneeseen ja siitä Helmeri kaatui rymisten naulakon alle, josta Helmeri syytti huonoa tasapainoa ja painovoimaa. Juonitteluun asukkaat eivät löytäneet syyllistä, vaan se pistettiin kollektiivisen nimeämisistä puhumisen piikkiin, jota oli Jukan mukaan vaikea välttää humalassa.

Konttaamisrangaistus pistää asukkaiden polvet ja kädet koville muutenkin fyysisen viikon päätteeksi. Vaikeuksia aiheuttaa myös vähäisen yöunen ja krapuan aiheuttama väsymys, joka tuottaa lähes jatkuvia sääntörikkomuskuulutuksia päiväunikiellon rikkomisesta. Välillä myös oikeaoppinen konttaaminen unohtuu. Haasteista pienin on todennäköisesti se, että ensi yönä ei voi nukkua sängyissä, eikä petivaatteita voi siirtää.

Rangaistukset jatkuvat kunnes toisin ilmoitetaan.

Lue myös:
Rankkuraippa sivaltaa – Big Brother määrää örveltäjät selittämään eilistä käytöstään (BB-nettisivut)
Big Brotherin urheilugaala palkitsi parhaat - Kristian katsojien suosikki

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.