Viikkotehtävän esteradan pituuden arviointi aiheuttaa epävarmuutta - maanantaina kasaan lähes 33 kilometriä

Helmeri ja Anu ovat ahkeroineet esteradalla. Arkistokuva. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Helmeri ja Anu ovat ahkeroineet esteradalla. Arkistokuva. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Esteradan kiertäminen tehtäväalueella jatkuu ahkerana. Maanantaina asukkaat saivat kasaan lähes 33 kilometriä, mutta asukkaat ovat epätietoisia esteradan pituudesta, joka vaikeuttaa viikkotehtävän edistymisen seurantaa.

Maanantaina alkanut viikkotehtävä pisti asukkaat liikkeelle. Kaikki olivat heti alussa innokkaana suorittamaan viikkotehtävää, vaikka rakennustelineissä sattuikin pieniä haavereita mm. Kevinille. Asukkaat olivat asettaneet itselleen 500 kierroksen tavoitteen esteradalle, joka ylittyi asukkaiden mukaan 90 kierroksella.

Asukkaiden laskema kierrosmäärä 590 ei ole kuitenkaan virallinen lukema, sillä Big Brother päättää, mitkä kierrokset se hyväksyy. BB-nettisivuilla kerrottiin tiistaina, että esteradan pituus on 65 metriä ja asukkaat saivat kasaan vajaat 33 kilometriä, mikä tekee noin 500 kierrosta. BB on hylännyt satakunta kierrosta ilmeisesti sen vuoksi, etteivät asukkaat ole lausuneet viikkotehtävään kuuluvaa voimalausetta joka kierroksen jälkeen. Todistetusti 24/7-palvelusta katsoen joka kierros lausetta ei ole lausuttu.

Esteradan kierroksen pituutta ei asukkaille kerrota, vaan heidän on pitänyt se itse arvioida ja päätellä, kuinka monta kierrosta riittää viikkotehtävän onnistumiseen. Ensiarviot radan pituudesta oli 40 metriä, mutta Kimmo pohti, että pitäisikö esteradan nousut ottaa huomioon, jolloin Kimmon arvion mukaan radan pituus olisi vähintään 50 metriä. Lisäksi epätietoutta aiheutti se, että mitataanko kaikkien matka asukkailla käytössä olleiden sykemittareiden GPS:n kautta vai onko radalla joku vakiomitta.

Kävellyn matkan epävarmuus aiheutti epäuskoa viikkotehtävän onnistumisen suhteen. Etenkin 40 metrin radan pituudella Kristian ei uskonut, että he saisivat kasaan arvioimansa yli 3700 kierrosta. Todellisuudessa 65 metrin radalla 150 kilometriin vaaditaan vain 2308 hyväksyttyä kierrosta. Nykyisellä tahdilla asukkaat onnistunevat viikkotehtävässä.

Mira huijasi huimauksella, tarttui BB:n houkutuksiin

Viikkotehtävään liittyy kuitenkin vielä sudenkuoppia, sillä asukkaita saattaa pudota pois loukkaantumisten, sairastumisten tai Big Brotherin tarjoamien houkutusten vuoksi. Mira tarttui BB-nettisivujen mukaan houkutuksiin tänään, kun hänelle tarjottiin Big Brotherin toimesta kolmea askia savuketta ja kuutta Battery-energiajuomaa. Vastineeksi Mira ei saanut suorittaa viikkotehtävää enää tänään.

Miran piti siis kehittää jokin tarina, että hän pääsisi irti viikkotehtävästä, joten hän näytteli aiemmin kertomamme huimauskohtauksen. Kyseessä ei siis ollut huimauskohtaus, vaan puhdaus huijaus asukkaiden harhauttamiseksi. Tehtävää suorittajien vähenemisen lisäksi Big Brother voi rankaista asukkaita lisäkilometreillä, jos he käyttäytyvät epäurheilijamaisesti tehtävää suorittaessaan.

Tehostaakseen viikkotehtävän suoritusta asukkaat tekivät muutoksia suoritustapaansa tiistain aikana. Kimmon johdolla asukkaat päättivät, että esteradalla kävely keskitetään pääsääntöisesti kuudelle asukkaalle: Kristianille, Villelle, Jukalle, Millalle, Anulle ja Helmerille. Mira tippui heikotuksen vuoksi pois, Kevin päätettiin asukkaiden päätöksellä siirtää Miran tapaan huoltojoukkoihin ja Kimmo oli jo viikkotehtävän alkaessa mm. manageri Big Brotherin päätöksellä.

Asukkaat päättivät, että kuusi asukasta suorittaa tehtävää vuoroissa tänään päivän päätökseen ja tarvittaessa Kevin tekee lyhyitä välivuoroja. Huomenna aamulla lyhyempiä vetoja tekevät asukkaat aloittavat ja pidempiä vetoja tekevät valtaosan vuoroista lyhyempien tauottaessa, jos käytäntö tänään osoittautuu hyväksi. Tarvittessa asukkaat "sykkivät" keskiviikon ja torstain välisen yön, jos he ovat jäämässä tavoitteestaan ja torstaina aamusta tehdään niin paljon kuin ehditään ennen viikkotehtävän päättymistä.

Kovin suureksi ahdistus onnistumisesta ei ole vielä tullut, sillä suurin osa kuitenkin uskoo viikkotehtävän onnistumiseen. Tähän mennessä suurimpia onnistujia ovat olleet Helmeri ja Anu, joista etenkin Helmeri on tehnyt kovalla tahdilla. Voimistelua harrastava Anu on hyödyntänyt rakennustelineiden nousuissa ketteryyttään ja hän on kevytrakenteisena pystynyt tehokkaasti kiertämään rataa. Kevytrakenteisuus on myös Helmerin etuja.

Tiistaihin kello 15 mennessä asukkaat olivat suorittaneet esterataa yhteensä yli 1000 kierrosta. Asukkaiden tämän päivän alkuperäiseen tavoitteeseen olisi tämän perusteella matkaa noin 500 kierrosta. Viikkotehtävä päättyy torstaina.

Saavatko asukkaat 150 kilometriä kasaan kuntoradalla? Ensimmäisen päivän tulokset selvillä (BB-nettisivut)

Mira lankeaa houkutukseen – Battery ja tupakka menivät viikkotehtävän edelle (BB-nettisivut)

Artikkelia päivitetty 8.10.2019 kello 17:12: Lisätty uusi tieto Miran tarttumisesta BB:n tarjoamiin houkutuksiin. Tieto tuli vasta artikkelin julkaisun jälkeen. Virheellinen tieto Miran terveysongelmista korjattu ja poistettu.

Artikkelia päivitetty 8.10.2019 kello 20.40: Tarkennettu Miran saamaa houkutusta: Se oli kolme askia tupakkaa, ei pelkästään kolmea savuketta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.