Paula ja Ella nimettiin kahdeksanteen häätöäänestykseen

Tämän kauden hahdeksanteen häätöäänestykseen nimettiin vain kaksi asukasta, Paula ja Ella. Tällä viikolla häätöäänestykseen oli nimettävissä vain vanhoja asukkaita.

BB-talossa nimettiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa kahden viikon tauon jälkeen. Asukkaat pystyivät nimeämään vain vanhoja asukkaita, sillä uudet asukkaat Vili ja Julia nauttivat koskemattomuudesta tällä viikolla.

Koskemattomuus oli aiheuttanut osassa vanhoja asukkaita porua ja kaiken lisäksi viikkotehtävässä tehdyt juonittelut menivät pääosin pilalle, koska Big Brother paljasti koskemattomuuden kaikille vasta keskiviikkona. Vili ja Julia saivat tietää olevansa suojassa nimeämisiltä jo tiistaina päiväkirjahuoneessa.

Eniten nimeämispisteitä sai Paula, joka keräsi kymmenen nimeämispistettä. Ella keräsi toiseksi eniten pisteitä kahdeksalla pisteellä. Kolmanneksi eniten pisteitä keräsi Marko viidellä pisteellä, mutta hän voitti pelastuspisteäänestyksen. Äänestyksen voiton ansiosta häneltä vähennettiin nimeämisissä saamistaan kokonaispisteistä kaksi pistettä, joten Markon pisteet tippuivat kolmeen. Tämä määrä oli myös Kristiinalla ja Marko ja Kristiina eivät enää häätöäänestykseen joutuneet.

Asukkaat kutsuttiin kuulemaan nimeämisten tuloksia myöhään illalla, kun Paula ja Olli-Pekka olivat viettämässä Paulan eilisestä huutokaupasta ostamaa sviittiyötä. Hieman humalassa ollut sviittikaksikko istui muiden asukkaiden kanssa sohvalla, kun talon kaiuttimista kuului Paulan ja Ellan nimet.

Paula otti huudahdusten kera vastaan nimeämistietonsa. Tällä viikolla juonittelujen takapiruna toiminut Olli-Pekka uskoi tämän jälkeen kuulevan oman nimensä, mutta sieltä kuuluikin Ellan nimi. Ella tuuletti "Jes", sillä hän oli valittanut pitkin viikkoa, kuinka hän haluaisi kotiin. Hetkeä myöhemmin Ella harmitteli Artulle, että hän joutuu häätöäänestyksessä kilpailemaan Paulaa vastaan, joka on hänen hyvä kaverinsa talossa.

Paula oli täpinöissään, vaikka oli juuri kuullut joutuneensa häätöäänestykseen. Hän oli suorastaan otettu, kun Olli-Pekka mainitsi, että sunnuntaina talosta lähtee iso nimi. Omien sanojensa mukaan Paula ei pidä itseään isona nimenä talossa. Tuoreen häätöäänestystiedon jälkeen pohdittiin myös, kuinka moni ei vielä ollut joutunut häätöäänestykseen nimeämisten perusteella ja tultiin siihen lopputulokseen, ettei niitä ollut enää kuin muutama.

Tällä viikolla BB-talossa juonittelu oli sallittu viikkotehtävän aikana hallituksen kabinetissa sinne päässeille. Vili ja Julia saivat kuulla koskemattomuudestaan jo tiistaina, mutta vanhat asukkaat vasta keskiviikkona. Tässä vaiheessa uusia asukkaita vastaan oli juoniteltu, mutta kuviot kaatuivat ja vain yksi hallitus pääsi torstaina juonittelemaan uuden tiedon pohjalta.

Viimeisimmissä juonitteluissa Olli-Pekka ehdotti Paulan ja Ellan nimeämistä ja näissä juonitteluissa mukana ollut Olli-Pekan, Markon, Timon ja Julian hallitus oli pitkälti mukana. Näytti siltä, että myös moni muu talon asukas halusi nimetä Paulaa ja Ellaa tietämättä juonitteluista.

Kahdeksas häätöäänestys on käynnistynyt ja joko Paula tai Ella häädetään sunnuntaina BB-talosta. Katsojat äänestävät suosikkia, eli vähiten ääniä saanut asukas häädetään.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Nimeämispisteiden jakautuminen

Artikkelia on päivitetty 31.10.2020 kello 23.59: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 1.11.2020 kello 00.17: Lisätty maininta tämän viikon juonittelun sallimisesta.
Artikkelia on päivitetty 1.11.2020 kello 01.09: Lisätty linkki nimeämispisteisiin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.