Alhaiset asukkaat pääsivät varkaisiin - Salla hiippaili ylhäisten puolella

Salla ojentaa varastamansa sipsipussin jämät alhaisten puolelle. Kuva: © Nelonen Media.
Salla ojentaa varastamansa sipsipussin jämät alhaisten puolelle. Kuva: © Nelonen Media.

Torstai-iltana alhaisten asukkaat pääsivät suorittamaan salatehtävää samaan aikaan, kun Salla oli päässyt sviittiin. Alhaisten asukkaat pääsivät Big Brotherin suostumuksella varastamaan hyödykkeitä ylhäisiltä.

Nimeämiskilpailun ratkettua ja ylhäisten tehtyä ratkaisunsa neuvotteluhuoneessa BB-talossa spekuloitiin, ketkä joutuvat häätöäänestykseen. Big Brother tarjosi myös yhdelle alhaisten asukkaalle paikkaa tulevana yönä sviitissä. Jokaisen alhaisen asukkaan piti mennä ylhäisten asukkaille perustelemaan, miksi juuri hän ansaitsisi paikan sviitissä.

Ylhäisten asukkaiden oli valittava yksi alhaisista sviittiin. Alhaiset asukkaat eivät olleet kovin innokkaita keskenään kilpailemaan. Toki he olisivat kaikki halunneet sviittiin, mutta se ei ollut mahdollista. Alhaiset keskustelivat keskenään ja he tulivat siihen tulokseen, että heistä Salla ansaitsisi eniten sviittiyön, eivätkä muut lähde sitä sen suuremmin hakemaan.

Perustelut ylhäisille annettiin olohuoneessa, jossa he kävivät ne kertomassa. Alhaisten asukkaiden yleislinja oli, että he kaikki ansaitsisivat paikan sviitissä ja päätös olisi ylhäisten. Ylhäiset kävivät keskustelut makuuhuoneessa ja kaikki muut olivat Sallan kannalla, mutta Milena olisi laittanut sviittiin Lauran. Hän perusteli, ettei valitsisi Sallaa, koska Sallakaan ei valitsisi häntä.

Ylhäiset valitsivat Sallan sviittiin yhdeksi yöksi. Kuva: © Nelonen Media.
Ylhäiset valitsivat Sallan sviittiin yhdeksi yöksi. Kuva: © Nelonen Media.

Salla sai mennä vain sviittiin ja nauttia sen herkuista. Hän ei saanut liikkua ylhäisten alueella, eivätkä ylhäiset saaneet tulla sviittiin. Pian sviittiin pääsyn jälkeen Salla sai päiväkirjahuoneesta salatehtävän, jossa alhaisilla on mahdollisuus varastaa ylhäisten puolelta hyödykkeitä kolmen tunnin ajan.

Aluksi Salla varasti muutamia tuotteita, mutta hän oli varomaton, koska Heidi näki hänen hiippailevan keittiössä. Salla sai kuitenkin tämän selitettyä, että Big Brother antoi hänelle luvan viedä juomansa jääkaappiin. Tämän jälkeen alhaiset päättivät odottaa, että ylhäiset menevät nukkumaan. Asukkaat eivät tosin tienneet, että kello ei ollut vielä kovin paljon.

Big Brother kuitenkin auttoi alhaisia ja Mia sai huijata, että hän sai BB:ltä luvan mennä nukkumaan, koska hän ei voi hyvin. Vähän myöhemmin Big Brother käski asukkaat paristojen vaihtoon ja antoi heille luvan mennä nukkumaan. Kello ei ollut vielä kymmentäkään. Viimeisenä ylhäisistä olohuoneen puolella olleesta Heidistä Salla pääsi eroon verukkeella, että hän oli ottanut iltalääkkeensä.

Ylhäisten asukkaiden mentyä makuuhuoneeseen, alkoi keittiössä tapahtua. Alhaisten alueelle olleet Mia, Laura ja Reeo ohjeistivat sviitissä ollutta Sallaa, joka haki keittiön kaapeista ja jääkaapista elintarvikkeita, joita hän ojensi alhaisten puolelle aidan aukosta. Aidan toisella puolella olleet piilottivat ruokia petivaatteisiinsa.

He pohtivat, että mitä kaikkea he voivat viedä. Saatuaan Sallalta vahvistuksen, että kaiken aikarajaan mennessä saamansa he saavat pitää. Alhaisten asukkaat lopettivat varastelun parikymmentä minuuttia ennen kolmen tunnin täyttymistä. Salatehtävä päättyi, kun Big Brother laski viimeiset kymmenen sekuntia ja alhaiset pääsivät juhlimaan ryöstösaaliinsa kanssa terassilla.

Alhaisten asukkaiden voitontanssi onnistuneen salatehtävän jälkeen. Kuva: © Nelonen Media.
Alhaisten asukkaiden voitontanssi onnistuneen salatehtävän jälkeen. Kuva: © Nelonen Media.

Alhaiset aloittivat ryöstösaaliinsa syömisen, mutta he päättivät jättää osan aamuksi. He saivat talosta mukaansa mm. jauhelihaa, kananmunia, tuorejuustoa, jauhoja ja sipsipussin jämät. Alhaiset olivat sitä mieltä, ettei ylhäisillä ollut varaa suuttua, koska he ovat saaneet syödä kunnolla koko viikon. Miaa hieman harmitti, että hän joutui valehtelemaan kunnostaan muille asukkaille, mutta Lauran mielestä tästä ei pitänyt olla huolissaan.

Puolen yön lähestyessä onnistuneella ryöstöreissulla käyneet alhaiset alkoivat iltatoimiin ja valmistautumaan menemään nukkumaan.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.