Kohtalon kahvat veivät Reeon häätöäänestykseen

Reeo ja Tuula vetävät viimeiset kohtalon kahvat. Kuva: © Nelonen Media.
Reeo ja Tuula vetävät viimeiset kohtalon kahvat. Kuva: © Nelonen Media.

Uuden Big Brotherin startti oli tapahtumarikas ja asukkaat altistettiin peliin heti alusta. Viisi asukasta joutui vetämään kohtalon kahvoja, joista pahin kahva osui Reeolle.

Sunnuntai-iltana BB-taloon muutti 12 uutta asukasta, joille painotettiin pelaamisen merkitystä. Avausilta oli kuitenkin perinteisen Big Brotherin Kickoffin kaltainen, vaikka asukkailla olikin heti tehtävänään valintoja ja tehtäviä.

Illan merkittävin käänne oli Tuulan saama tehtävä, jossa hänen piti valita viisi asukasta suorittamaan tehtävää, joka oli aluksi tuntematon. Tuula valitsi itsensä sekä Sofian, Reeon, Merven ja Nabazin. Asukkaille paljastettiin myöhemmin, että nuo viisi asukasta pääsevät illan aikana vetämään kohtalon kahvoista.

Kohtalon kahvat sisältävät hyvää tai pahaa, mutta niitä ei paljastettu etukäteen. Puolen yön jälkeen asukkaat käskettiin pihalle, jossa oli pöydät, joissa oli viisi kahvaa ja Tuula ja hänen valitsemansa asukkaat asettuivat niiden taakse. He vetivät kahvoista Big Brotherin luvalla ja heidän piti suorittaa kahvan sisältämä tehtävä tai asia.

Ensimmäisenä kahvaan sai tarttua Merve, joka joutuu käymään BB-talossa toistaiseksi vain kylmässä suihkussa. Nabaz sai iloisen yllätyksen, kun hän huomasi olevansa turvassa häätöäänestykseltä. Kolmantena kahvaan tarttunut Sofia, joka sai ristikseen käsin tiskaamisen. Sofia harmitteli, että hän inhoaa tiskaamista.

Vielä oli jäljellä kaksi kahvaa, Reeolla ja Tuulalla. Big Brother paljasti, että toisessa kahvassa ei ole mitään ja toisesta joutuu häätöäänestykseen. Reeo ja Tuula saivat mahdollisuuden vaihtaa paikkoja keskenään, mutta kumpikaan ei halunnut vaihtaa. Big Brotherin varmistettua asian, Big Brother määräsi Reeon ja Tuulan vetämään kahvoista yhtä aikaa.

Tuulalle jäi onnekseen tyhjä arpa, kun Reeon kohtalo oli joutua häätöäänestykseen. Reeo ei tuntunut harmittelevan kohtaloaan, vaan sosiaaliselta vaikuttava mies jatkoi iltaansa samaan tyyliin, kun oli ollut taloon tulosta lähtien. Kohtalon kahvoja ei jääty sen paremmin ruotimaan, vaan tutustuminen taloon ja muihin asukkaisiin jatkui.

Ensimmäisen illan rutiinit jatkuivat hetkeä myöhemmin, kun Big Brother toimitti asukkaille laukut. Yksi asukkaista jäi tosin ilman laukkujaan, sillä Reeo oli taloon tullessaan saanut Big Brotherilta tehtävän laittaa varastohuoneen häkkiin joko omat laukut tai toisen asukkaan laukut. Reeo laittoi toisen asukkaan laukut häkkiin, jotka osoittautuivat Lauran tavaroiksi.

Asukkaat purkivat tavaravuoren häkin ympäriltä ja, kun Lauralle valkeni, että hänen laukkunsa ovat häkissä, oli hän hämmentynyt. Laura tuijotti häkkiä hetken hiljaa ja sen jälkeen lähti haahuilemaan taloon. Laura oli selkeästi allapäin, eikä paljon osallistunut keskusteluihin.  Onnekseen hän sai asuintovereiltaan lainaksi ainakin yövaatteita, sillä Laura näytti uskovan, ettei hän saa vaatteitaan ihan hetkeen.

Suuria tunteenpurkauksia ei nähty ja muutenkin avausilta sujui rauhallisissa tunnelmissa. Illan vaihduttua yöhön talossa vallitsi rento meninki, jossa osa jutteli keskenään ja osa suoritti iltatoimia ja ainakin harkitsi jo yöpuulle menemistä.

Lue myös:
Big Brother 2022 on käynnistynyt - Peli alkoi heti valinnoilla (4.9.2022)
Liveseuranta: Big Brother 2022 Kickoff 4.9.2022 - Kaikki asukkaat ovat talossa (4.9.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.