Punainen puhelin toi erikoisen perheen taloon - Talon tunnelma latisti tehtävää

Laura vastasi sunnuntaina ensimmäisenä punaiseen puhelimeen. Kuva: © Nelonen Media.
Laura vastasi sunnuntaina ensimmäisenä punaiseen puhelimeen. Kuva: © Nelonen Media.

Sunnuntain apeaan tunnelmaan toi elämää BB-talon punainen puhelin, joka pärähti soimaan useamman kerran. Puhelimeen vastanneet saivat itselleen roolin, joka toi taloon varsin erikoisen perheen.

BB-talon häätösunnuntai oli käynnistynyt vaisuissa tunnelmissa tunteita herättäneen salatehtävän jälkitunnelmissa. Asukkaiden yllätykseksi talossa oleva Punainen puhelin soi kaikkiaan viisi kertaa ja sieltä oli tarjolla vastaajalle rooli perheessä.

Ensimmäisenä puhelimeen vastasi Laura, joka sai ottaa vastaan vaarin roolin. Puhelun päätyttyä Laura esitteli itsensä vaariksi ja alkoi puhua murteilla. Ensin Laura puhui sodista Reeon kanssa, mutta pian hänet kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, josta Laura sai roolivaatteet.

Puhelin soi talossa vielä neljä kertaa tasaisin väliajoin. Toisena puhelimeen vastasi Milena, josta tuli räppäävä teini, jonka piti puhua räpäten. Kolmas vastaaja Heidi oli vaarin vaimo, eli mummo, neljäs vastaaja Salla, joka oli kuusivuotias rasavilli. Viides puhelimeen vastaaja oli Reeo, joka meni vastaamaan vasta pitkän pirinän jälkeen, kun kukaan ei halunnut vastata. Reeosta tuli perheen isä.

Milena sai roolin räppäriteininä ja Salla kuusivuotiaana rasavillinä. Kuva: © Nelonen Media.
Milena sai roolin räppäriteininä ja Salla kuusivuotiaana rasavillinä. Kuva: © Nelonen Media.

Yleensä punaiseen puhelimeen vastataan innokkaasti ja siitä jopa taistellaan. Tänään innokkuus oli laimeaa osittain varmaan väsymyksestä ja viime yöstä johtuen. Esimerkiksi Nabazia ja Tuulaa ei kiinnostanut roolileikki lainkaan ja he jopa sanoivat, etteivät he aio vastata puhelimeen. Roolien antaminen loppuikin Reeon vastattua puhelimeen.

Reeon puhelun yhteydessä Miikka ei päässyt vastaamaan, koska hän oli vaivaamassa taikinaa ja kädet yltä päältä taikinassa. Miikka hoputti jotakuta vastaamaan ja, kun kukaan ei aluksi vastannut, Miikka tokaisi yleisesti kehenkään viittaamatta "voi vittu mitä paskahousuja". Tämä kommentti kantautui Tuulan korviin, josta hän loukkaantui ja soimasi Miikkaa selän takana ja totesi, ettei hän ikinä sanoisi tuolla tavalla.

Iltapäivän aikana tunnelma talossa oli suorastaan jäätävä ja osa asukkaista vältteli tiettyjä porukoita. Näytti siltä, että esimerkiksi Reeo ja Heidi pysyivät etäällä Tuulasta. He kommentoivat, että Tuulan paha olo on monen asian summa, johon vaikuttaa mm. häädössä oleminen. Reeo myös pohti, että tiettyjen ihmisten oleminen häätöäänestyksessä vaikuttaa eri lailla talon tunnelmaan.

Alkuillasta roolin puhelimesta saaneet asukkaat saivat yksitellen luvan luopua rooleistaan. Viimeisenä roolistaan pääsi irti Milena, kun Big Brother avasi varastohuoneen oven, jonne roolivaatteet sai palauttaa. Reeo totesi Milenalle tässä yhteydessä, että fiilis suorittaa tehtävä romahti, kun talon tunnelma alkoi olla huono. Reeo kehotti silti pitämään lipun korkealla.

Päivätehtävän jälkeen asukkaat alkoivat pikku hiljaa valmistautua illan häätölähetykseen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.