Reeo ja Kirsi voittivat toisen häätökisan - Häätöäänestykseen Jerry, Pirkka ja Merve

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Toisen viikon häätökilpailussa ratkaistiin jälleen asukkaat, jotka päättävät häätöäänestykseen joutuvat asukkaat. Häätökilpailuna olleen palapelin voittivat Reeo ja Kirsi, jotka laittoivat kauden toiseen asukashäätöön Jerryn, Pirkan ja Merven.

Asukkaat olivat alkuviikolla onnistuneesti suorittaneet kauppatehtävän, jossa he ansaitsivat 560 euron kauppabudjetin. Eilisillan kauppareissun jälkeen oli ostettu jälleen kaapit täyteen ruokaa ja lisäksi yllinkyllin herkkuja.

Keskiviikkona asukkaita odotti toinen häätökilpailu ja illalla on luvassa jälleen asukashäätö. Häätökilpailun voittajapari saa valita kolme asukasta illan häätöön, joista asukkaat äänestävät yhden ulos talosta. Tämän viikon häätökilpailu käytiin tehtäväareenalla, jossa parien piti rakentaa tangram-palapeli täysin oikein.

Jerry, Pirkka ja Merve rakentamassa palapelejä hiekkapölyn keskellä. Kuva: © Nelonen Media.
Jerry, Pirkka ja Merve rakentamassa palapelejä hiekkapölyn keskellä. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother kertoi tehtävän alussa, ketkä olivat pareina ja vain toinen parista sai rakentaa palapeliä. Parin toinen osapuoli nouti paloja laatikosta, jossa ne oli piilotettu hiekkaan. Paloja hakeva osapuoli ei saanut osallistua rakentamiseen, mutta hän sai antaa ohjeita.

Häätökisassa ensin palapelin oikein rakentanut on voittaja. Aina, kun pari oli sitä mieltä, että palapeli on valmis, heidän piti ilmoittaa siitä kuuluvalla äänellä. Tällöin kisa keskeytyi tarkistusta varten. Ensimmäisenä palapelin ilmoitti olevan valmis Aleksilla ja Nabazilla, mutta Big Brother oli tarkkana ja heidän suorituksensa hylättiin peräti neljällä eri tarkastuskerralla. Myös Reeon ja KirsinMian ja Jerryn sekä Heidin ja Lauran suoritukset hylättiin, kun he ilmoittivat olevansa valmis.

Hylkäysilmoituksen jälkeen kaikki parit saivat jatkaa suoritustaan ja yrittää saada palapeli valmiiksi. Kilpailun alusta oli kulunut puolisen tuntia, kun Kirsi ja Reeo ilmoittivat olevan valmiita. Tällä kertaa Big Brother soitti tehtäväareenalla pling-äänen, joka tarkoitti hyväksyttyä suoritusta. Kirsi ja Reeo pääsivät siis valitsemaan, ketkä kolme joutuvat illan häätöäänestykseen.

Reeo ja Kirsi tuulettavat häätökisan voittoa. Kuva: © Nelonen Media.
Reeo ja Kirsi tuulettavat häätökisan voittoa. Kuva: © Nelonen Media.

Vajaat pari tuntia häätökilpailun päätyttyä Kirsi ja Reeo kutsuttiin neuvotteluhuoneeseen tekemään päätöksen häätöuhan alle joutuvista asukkaista. He eivät saa kertoa päätöstään ennen kuin Big Brother antaa siihen luvan. Muut asukkaat spekuloivat, ketkä ovat tänään häädössä.

Eilen talon roomalaisliittouma kera Reeon, Ruzbehin, Heidin ja Miikan pohtivat, että tällä kertaa häädössä voisi olla viime perjantaina taloon tulleet Pirkka ja Jerry. Kolmanneksi he miettivät, että sinne voisi laittaa jonkun "varman", jolle selitettäisiin valinta, että he eivät usko tämän putoavan.

Tämä teoria oli myös ainakin Merven ja Sofian keskustelussa läsnä häätökilpailun jälkeen, kun he spekuloivat häätöäänestykseen joutuvia. Hetkeä myöhemmin Sofian keskustelukumppaniksi vaihtui Tuula, joka ei pitänyt tuollaisesta nimeämismetodista, että laitettiin häätöön, koska on turvassa. Tuula kaipasi rehellisyyttä perusteluihin, jos häntä ei kaivata talossa ja hänet halutaan häätöäänestykseen.

Merve kyynelehti äänestykseen joutumisesta

Iltapäivällä asukkaat saivat kuulla Reeon ja Kirsin valinnat häätöäänestykseen. Illan asukashäätöön joutuivat Jerry, Pirkka ja Merve. Perusteluita Reeo ja Kirsi eivät kaikkien edessä antaneet, kun he kertoivat päätöksestään sohvilla.

Merve otti tiedon häätöäänestykseen joutumisesta raskaiten. Hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi, vaikka hänelle vakuuteltiin, ettei kyseessä ollut peliliike Reeo selitti Mervelle, että pelillisessä valinnassa häädössä olisi ollut toiset henkilöt. Merve sanoi itku silmässä, että talossa on selkeästi kaksi liittoumaa, eikä hän kuulu niihin. Reeo kiisti liittoumien olemassa olon.

Ulkopuolinen olo oli niin vahva, ettei Merven oloa ei parantanut, vaikka hänelle vakuuteltiin, ettei hän ole putoamassa talosta. Hän ei ollut enää varma, kehen hän voisi luottaa talossa.

Merve oli kyynel silmässä häätöäänestystiedon saatuaan. Kuva: © Nelonen Media.
Merve oli kyynel silmässä häätöäänestystiedon saatuaan. Kuva: © Nelonen Media.

Kirsi ja Jerry keskustelivat kylppärissä heti tilanteen jälkeen ja Jerryn mielestä Merven valinta oli väärä. Hän ymmärsi oman ja Pirkan valinnan, mutta olisi itse laittanut häätöön Ruzbehin. Jerrystä Kirsin peliliike oli väärä, että Reeo saa liikaa valtaa päättää asioista mielestään, mutta Kirsin mielestä se on vain hyvä asia, eikä tällä valinnalla ollut Kirsin mielestä mitään merkitystä.

Reeo jututti Jerryn ja Pirkan yksitellen ja kehotti Jerryä äänestämään Pirkkaa. Jerrylle Reeo totesi, että ei voinut jättää Jerryä pois, koska kaksi vanhaa äänestyksessä olisi ollut liikaa. Reeo sanoi, että he tekivät päätöksen Kirsin kanssa yhdessä. Pirkalta Reeo kyseli fiiliksiä ja Pirkka sanoi arvanneen tilanteensa. Reeo selvitti Pirkalle, että oli vaikea paikka, mutta ryhmän kannalta näin oli parempi, eikä tässä ollut mitään henkilökohtaista.

Asukkaat antavat myöhemmin häätöpisteitä häätöääniä häätöuhan alla oleville asukkaille päiväkirjahuoneessa. Ääniä saavat antaa kaikki muut paitsi häätökisan voittajat viime viikon tapaan. Reeo ja Kirsi tulevat kuvaan mukaan vasta, jos äänet menevät tasan ja he päättävät yhdessä, kuka häädetään BB-talosta.

Iltapäivä BB-talossa jatkui apeahkoissa tunnelmissa miettien illan häätöä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.