500 päivää täyteen ilman Big Brotheria

Edellisestä Suomen Big Brotherista on kulunut jo yli vuosi ja neljä kuukautta. Tarkalleen Suomen Big Brotherin viimeisimmän kauden päättymisestä tulee tänään kulumaan 500 päivää.

Tauko Big Brotherin osalta tulee kestäneeksi 500 päivää tänään maanantai-iltana noin kello 23.30. Suunnilleen tuohon kellonaikaan Big Brotherin 2014 Finaali päättyi Andten voittoon 14.11.2014. Toistaiseksi viimeisimmän BB-Finaalin jälkeen Big Brotherin osalta on ollut aika hiljaista.

Olemme lisänneet sivustolle uuden laskurin, joka laskee päiviä edellisen Big Brotherin päättymisestä. Laskuri pyörii sivustolla siihen saakka, kunnes Big Brotherille saadaan jatkoa Suomessa. Jää nähtäväksi, jääkö laskuri pyörimään ikuisiksi ajoiksi.

Tietoa Big Brotherin tulevaisuudesta odotettiin koko viime kevät, kunnes toukokuussa 2015 saatiin ilmoitus (11.5.2015), että BB jää tauolle. Tauon pituutta ei kerrottu, mutta siitä arveltiin tulevan ainakin pitkä, ellei jopa lopullinen. BB-talon tilat olivat vuokrattavana (28.4.2015) ja loppukesästä 2015 ilmoitettiin, että BB-talo puretaan (31.8.2015) nykyisistä tiloista. Uutta kerrottavaa Suomen Big Brotherin tulevaisuudesta ei ole tullut vuoden vaihduttua.

Suomessa on nähty kymmenen kautta Big Brotheria, joista yhdeksän on ollut ns. taviskausia ja yksi kausi on ollut julkkiskausi.

Voice.fi: BB-talon pihalla autiota (19.2.2016)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.