Voice.fi: BB-talon pihalla autiota

Suomen Big Brother piti taukoa vuonna 2015, eikä takeita BB:n paluusta tällekään vuodelle ole. BB-talon paikalla on aution näköistä, kertoo Voice.fi.

Näyttäisi siltä, ettei Suomen Big Brother ole palaamassa ainakaan samoihin tiloihin kuin aikaisemmin. Voice.fi-verkkojulkaisu kävi muutama viikko sitten Suomen Big Brotherin "raunioilla" ja kuvasi tyhjää pihaa aitojen takaa tänään julkaistussa artikkelissa.

Paikalla, jossa BB-talon piha ja tehtäväalue sijaitsi, on tällä hetkellä paikoillaan pelkkä lastauslaituri Voice.fi:n kuvien mukaan. Lastauslaiturilta sisäänpäin rakentuivat BB-talon sisätilat, jotka Iltalehden (31.8.2015) mukaan purettiin loppukesästä. Piha purettiin oletettavasti samaan aikaan. Jo aiemmin Voice.fi (1.8.2015) oli uutoisoinut, että BB-talon vanha sauna oli myynnissä Tori.fi-palvelussa.

Uutisoimme elokuun lopussa BB-talon purkutöistä ja jo viime keväänä uutisoimme BB-talon tilojen vuokraamisesta. Suomen Big Brotherin paluu vanhoissa tiloissa ei näyttäisi olevan mahdollista, mutta ainahan BB-talo voidaan rakentaa muualle. Toistaiseksi tällaisesta ei ole mitään vihiä ollut.

Kyselin MTV:n asiakaspalvelusta viime viikolla Big Brotherin mahdollisesta jatkosta. MTV:ltä vastattiin, että tietoa Big Brotherin jatkosta ei ole tällä hetkellä. Asiasta tiedotetaan MTV:n asiakaspalvelun mukaan kanavan nettisivuilla ja Facebookissa, mikäli tilanne muuttuu.

Ei siis uutta auringon alla.

Katso Voice.fi:n tuoreet kuvat entisistä BB-talon ulkotiloista:
Mitä tapahtui Suomen Big Brother -talolle? Salakuvat kertovat surullisen tilanteen (Voice.fi 19.2.2016)

Lue aikaisemmat juttumme BB-talon käänteistä:
Iltalehti: BB-talo on purettavana, Big Brotherin jatko on mahdollinen (31.8.2015)
Keskustelupalsta: BB-talo purettavana? (28.8.2015)
Vanha BB-sauna myynnissä netissä (3.8.2015)
Big Brother jää tauolle - ei nähdä syksyllä Subilla (11.5.2015)
BB-talon tilat vuokrattavana (28.4.2015)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.