Iltalehti: BB-talo on purettavana, Big Brotherin jatko on mahdollinen

BB-talo on todellakin purettavana, se on nyt varmaa. Iltalehti kävi BB-talon tiloissa, jossa purkutyöt ovat hyvässä vauhdissa. Samalla kävi ilmi, ettei Big Brotherin kohtalo Suomessa ole täysin sinetöity.

Iltalehti julkaisi maanantaina verkkosivuillaan raportin BB-talolta, jossa puretaan talon rakenteita parhaillaan. Uutisoimme jo viime perjantaina, että BB-palju-keskustelufoorumilla oli julkaistu kuva purettavana olevasta BB-talon pihamuurista.

Iltalehti oli päässyt tutustumaan BB-talon sisälle Big Brotherin tuotantoyhtiön luvalla. Toimittaja oli kuvannut talon sisätiloja, jossa kalusteet olivat poissa ja osa rakenteista oli jo purettu. Paikoillaan olivat kuitenkin mm. seinien tapetit, keittiö ja osa valotekniikkaa. Talon ulkopuolella terassi oli jo osittain purettu ja pihaa ympäröivistä konteista oli osa viety jo pois. Silti mm. viime kaudelta tuttu "pizzaluukku" oli yhä paikoillaan.

Endemol Shine Groupiin kuuluvan Shine Finlandin toimitusjohtaja Tarja Pääkkönen uskoi Iltalehden haastattelussa, että Big Brother nähdään vielä Suomessa, mutta todennäköisesti toisissa tiloissa. Big Brotheria on Subille vuodesta 2011 alkaen tuottanut Endemol Finland, joka yhdistyi Shine Finlandin kanssa viime vuoden lopussa. Yhdistyminen johtui kansainvälisten emoyhtiöiden välisestä fuusiosta.

Big Brotherin tekijätiimiin kuuluneet tuottaja Mikko Räisänen ja pääohjaaja Kim Sainio ovat siirtyneet jo muihin projekteihin. Entinen BB-tuottaja Räisänen totesi Iltalehden haastattelussa, että Big Brotherin luonteeseen kuuluu, että ohjelma on tauolla ja palaa sitten takaisin. Räisäsen mielestä Big Brother opetti suomalaisille, mitä tosi-tv todella on.

Sainio sanoi Iltalehden haastattelussa saaneensa tarpeeksi Big Brotherin tekemisestä tehtyään ohjelmaa vuosina 2006-2009 ja 2011-2014. Tekijätiimistä vain Räisänen taitaa olla kokeneempi ollessaan mukana tuotannossa myös 2010. Sainio naureskeli Iltalehdelle "kuuluisia viimeisiä sanoja", ettei enää tee Big Brotheria. BB-fanien keskuudessa "Jumalan Ruoska" -lempinimellä tunnettu Sainio oli todennut Iltalehdelle pitäneensä kautta 2006, eli kakkoskautta mielestään parhaana kautena.

Big Brotheria on esitetty Suomessa Subilla 2005-2014 ja ohjelma on nyt määrittelemättömän pitkällä tauolla.

Lue lisää Iltalehden sivuilta:
Big Brotherin raunioilla - Palaako sarja enää koskaan? (31.8.2015)
Kommentti: Kiinnostaisiko uusi alku? (31.8.2015)

Lue myös:
Keskustelupalsta: BB-talo purettavana? (28.8.2015)
Vanha BB-sauna myynnissä netissä (3.8.2015)
Big Brother jää tauolle - ei nähdä syksyllä Subilla (11.5.2015)
BB-talon tilat vuokrattavana (28.4.2015)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.