Iltalehti: Big Brother ei lopu kokonaan

BB-talossa pelattiin kaudella mm. shakkia. Kuva: © Nelonen Media.
BB-talossa pelattiin kaudella mm. shakkia. Kuva: © Nelonen Media.

Suomen Big Brotheria ei nähdä tänä vuonna, asiasta saatiin selvyys pääsiäisviikonloppuna. Kokonaan Big Brotherin suhteen ei toivoa kannata kuitenkaan heittää, sillä ohjelmaa ei olla kokonaan kuoppaamassa, kertoo Iltalehti.

Viime viikonloppuna uutisoitiin, että Big Brotheria ei tänä vuonna nähdä Nelonen Median kanavilla. Asia paljastui Nelonen Median mainostajille pidetyssä webinaarissa, joka vuoti vahingossa julkisuuteen pääsiäisen aikoihin. Webinaaritallenne oli ilmeisesti ollut jo jonkin aikaa kaikkien katsottavissa Vimeossa, mutta video pistettiin sunnuntaina yksityiseksi, eikä se ole enää julkisessa jaossa.

Big Brother ei ole kuitenkaan kokonaan loppumassa Suomessa, kertoi Endemol Shine Finlandin toimitusjohtaja Unne Sormunen keskiviikkona Iltalehdelle. Sormunen kommentoi Iltalehdelle, että Big Brother palaa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana uudessa muodossa.

Sormunen huomauttaa Iltalehden haastattelussa, että Big Brother keräsi eri jakelukanavissa viime vuonna miljoonayleisön. Big Brotheria pystyi katsomaan Nelosen lisäksi Ruutu-palvelussa. Ruudussa ilmaiseksi nähtävien jaksojen lisäksi oli katsottavissa maksullinen 24/7-palvelu, jossa seurattiin BB-talon tapahtumia ympäri vuorokauden.

Viime vuonna Big Brotherista nähtiin peliteemainen juonittelukausi, joka keräsi kritiikkiä kautta linjan ja katsojaluvut heikkenivät edelliskaudesta ja kauden edetessä. Big Brotheria on nähty Nelonen Median kanavilla vuodesta 2019 lähtien. Endemol Shine Finland on Suomen Big Brotherin tuotantoyhtiö.

Tuotantoyhtiö täsmentää: Big Brother ei lopu kokonaan – ”Palaa uudessa muodossa” (Iltalehti 12.4.2023)

Lue myös:
Nelosen webinaari: Big Brotheria ei nähdä syksyllä 2023 - Nelonen monipuolistaa ohjelmistoaan (9.4.2023)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.